Mitä tarkoitamme Hyvän Joulun toivotuksellamme?

Mitä hyvää joulussa on?

Onko joulu kenties hyväntuulinen juhla, jonka symbolina heiluu hohottava, punanuttuinen Coca-cola-joulupukki? Pukin paikallisversiot vielä 1950-luvulla olivat aikamoisen karmaisevia otuksia harmaine turkkeineen ja ryhmysauvoineen. Nuo örisevät ja kolistelevat pedot kehtasivat tivata meiltä pikkuihmisiltä, olimmeko me muistaneet olla kilttejä!

Paha siinä oli mitään änkytellä, kun oli opetettu, että valehdella ei saa. Ja sitä paitsi meille oli paljastettu salaisuus, että joulun alla vakoilija-tontut (k)urkkivat ikkunoitten takana. Meikäläinenkin mietti monesti ahdistuneena, että pitääkö tässä vallan tunnustaa tuolle vastenmieliselle otukselle kaikki kepposet, vieläpä vanhempien ja sukulaisten kuullen? Ei puhettakaan mistään hyväntuulisuudesta, kun piti pelätä pukkia niin, että pakoon olisi tehnyt mieli eikä suinkaan hirviön polvelle istumaan.

Voisiko joulu sitten olla hyvän mielen juhla? Mehän osaamme psyykata itsemme jonkinlaiseen joulufiilikseen piparkakun tuoksulla, joulukoristeilla, lahjoilla, ruuilla, makeisilla ja lauluilla. Mutta kuinka ollakaan, ei joulumieltä saa ostamalla. Tyypillisempää on, että pitkinä joulunpyhinä riidellään niin railakkaasti, että usein virkavaltaakin tarvitaan hätiin.

Valtiovaltakaan ei voi olla reagoimatta kansalaisten huonoon joulunsietokykyyn: Suomen Ekumeeninen Neuvosto lähetti juuri rukouspäiväjulistuksen kaikkiin Suomen kristillisiin seurakuntiin. Tasavallan presidentti Tarja Halonen on allekirjoittanut julistuksen, joka luetaan sunnuntaina 18.1.2010.

Ensi vuoden julistuksessa kannetaan huolta siitä, että perheet eivät ehdi markkinavetoisessa ja kiireisessä elämänrytmissä viettää tarpeeksi aikaa yhdessä. Pyhän ja levon merkitystä korostetaan. ”Arki valtaa tilaa ja pyhä joutuu väistymään. Jos menetämme pyhän ja juhlan, emme kestä enää arkeakaan”, Suomen Ekumeenisen Neuvoston ja presidentin kanslian valmistelemassa rukouspäiväjulistuksessa sanotaan. Julistus on siis lähtöisin Helsingistä, ei Korvatunturilta!

Julistusteksti muistuttaa, että pyhyyden ja rauhan kokeminen on ihmiselle välttämätöntä. Itsekeskeisyys, vääryys ja väkivalta tekevät kuitenkin pyhän kohtaamisesta vaikeaa.

Toisin kuin Vexi Salmi kauniissa joululaulussaan väittää, me emme tee itse sydämiimme joulua. Joulu annetaan meille ulkopuoleltamme kokonaan lahjana. Jeesus ei synny sydämiimme, vaan tulee sinne asumaan kasteen ja uskon kautta. Eikö Vexi tiedä, että vain Jeesuksen äidistä Mariasta käytetään arvonimeä Jumalansynnyttäjä?

Olisiko joulusta hyvän tahdon juhlaksi? "Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto" lienee ihmisten unelmista kaunein? Suunnilleen näin asia ilmaistiinkin 1700-luvun suomenkielisessä Bibliassa. Sanonta on juurtunut virsiin, pesiytynyt vanhaan jumalanpalveluskaavaan ja tätä tietä lopulta asettunut ihmisten alitajuntaan. Myöhemmät Raamatun suomentajat toki havaitsivat käännösvirheen. Oikeasti enkelit puhuivat Jumalan hyvästä tahdosta ja rakkaudesta ihmisiä kohtaan. Mutta me tunnistamme enkelien laulussa ihmisen ikiaikaisen tahdon hyvään

Vanhat ovat muistelleet koko tämän syksyn 70 vuotta sitten alkanutta Talvisotaa. Kenelläkään ei voine olla siitä kovin iloisia muistoja kerrottavanaan? Pahasta olosta ja kauheuksista voisi todistaa monikin. Paha tahtomme näkyy tänäänkin vähimpien veljien jättämisenä huolenpitomme ulkopuolelle. Leipäjonoina. Lasten pahoinvointina. Syrjäytymisenä mielenterveydellisten ongelmien vuoksi. Vanhuksen yksinäisyytenä. Riitoina kodeissamme. Kiusaamisena kouluissamme.

Maassa ei ole rauhaa, koska ihmisillä ei ole hyvää tahtoa!

Maailma on kuitenkin täynnä kauniita sanoja rauhan ja hyvän tahdon puolesta. Barak Obanalle lykättiin melkoisen hätiköidysti tuo arvostettu, dynamiitin keksijä-Nobelin nimeä kantava rauhanpalkinto pelkistä rauhanlupauksista. Obana palkinnonhakutilaisuus vaati erityisen isot turvatoimet. Väistämättä tuli mieleen vanha latinankielinen sanonta: Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan!

Me kaikki näemme selvästi rauhan tarpeellisuuden, mutta me emme pysty millään saamaan sitä aikaiseksi. Ei se näemmä onnistu edes maailman johtajilta tiimityönä. Siksi meille lähetettiin Rauhanruhtinas, jonka tehtävänä on tuoda edellytykset todelliselle rauhalle. Joulu on Jumalan vastaus ihmisen suurimpaan unelmaan rauhasta maan päällä. Jumalan Pojan syntymä on vastaus ihmisen rauhanrakentamiskyvyttömyyteen.

Siksi joulu on kuin onkin Hyvän Tahdon Juhla!

Miten paljon lohdutusta ihminen tarvitsee?

Lapsella on huono elämä.
Hän itkee lohduttomasti.
Rauhoittuu vasta aikuisen sylissä.

Aikuisellekin voi iskeä halipula.
Ja vielä varmemmin kehuvaje.
Onneksi lähimmäiset voivat olla avuksi.

Aikuinen osaa kyllä lohduttautua itsekin.
Elämä kenkuttaa. Shoppailu auttaa.
Ainakin hetkeksi.

Stressi painaa. Lohtu löytyy suklaasta.
Ja muusta syömisestä.

Joskus juomisestakin.
Mutta sitten ollaankin äkkiä
jo tekemisissä
isompien ongelmien kanssa.

Alku oli vaatimaton.
Yksi pala suklaata. Sitten yksi rivi.
Kokonainen levy. Useampi levy…

Yksi lasillinen
kuperkeikkalimunaatia.
No, ehkä vielä toinenkin
Mutta vain tämän kerran.
Pullo, jos kolmaskin…
Mitä noita nyt laskemaan...
Pohjanmaan kautta!

Eikö kukaan kysy,
miksi Sirkka syö tai Jeppe juo?
Mitä heiltä mahtaa puuttua
Maslowin tarvehierarkian mukaan?

* * * * *

”Tää lohdutus on ainoa: mä elän laupeudesta” (virsi 275:1b)

Helsinki on monitoimiminareettinsa ansainnut!

Helsingin kaupungin isillä on tätä nykyä pää pilvissä. Täällä ollaan aivan villeinä korkeitten tornien perään! Pasilan rautatieaseman päälle pitäisi äkkipikakiireesti saada kansi, koska kannen päälle italialaiset arkkitehdit ovat jo suunnitelleet 10 hulppeaa pilvenpiirtäjää: Asuntoja, toimitiloja, myymälöitä…

Kun on kyse torneista, ei pitäisi unohtaa minareetteja. Nuo ylväät majakat voisivat olla pikantti lisä Suomen pääkaupungin katukuvassa. Yksi voisi nousta 212 metrin korkeuteen suoraan Ruotsalaisen teatterin vierestä Mannerheimintien varrelta. Silloin meillä olisi kerta heitolla maailman korkein minareetti!

Uskontoa tähän Helsingin uuteen maamerkkiin ei pitäisi sotkea kuin suurimpina uskonnollisina juhlapäivinä – tasapuolisesti. Ämyreistä voisi kuulua välillä kirkonkellojen kumu, välillä taas rukouskutsu. Tornin nuppiin vaihtuisi aina kulloisenkin uskonnonharjoittajayhteisön virallinen tunnusmerkki.

Torni kustannettaisiin mainosten avulla: Tornin seinämiin saa varsin paljon neonvalomainoksia. Lisäksi minareetin ”nimi” vuokrattaisiin viideksi vuodeksi kerrallaan eniten tarjoavalle. Siten meillä voisi olla vaikka Stockmann-minareetti. Saarioisten maksalaatikkoa ynnä muita herkkuja voitaisiin mainostaa tornista silloin, kun se ei ole nähtävyyskäytössä.

Koska torniin mahtuu vain kaksi ihmistä kerrallaan ja kiipeäminen vie oman aikansa, 212-metriset odottajien jonot pesiytyisivät kaupungin katukuvaan. Nämä aikaa tappavat ihmiset ovat potentiaalinen asiakaskunta luvanvaraisille katukaupustelijoille, jotka myyvät vain hyvälaatuista suomalaista designia. Walk out-tyyppinen pikajuomakahvila palvelisi myös janoisia odottelijoita.

Tämä hanke ei välttämättä ole kaikkien mieleen. Tasapuolisuuden nimissä myös toisinajattelijoille on annettava tilaisuus osoittaa mieltään. Heitä varten varataan oma protestoimisaika torniin tiettyinä päivinä ja kellonaikoina. Sieltä tornista he voivat puhista kiukkuaan ja puida nyrkkiään. Hekin joutuvat toki maksamaan 25 euron pääsymaksun, mutta vahvistinlaitteita he eivät saa käyttöönsä.

Hyväksi lopuksi vielä sananen sinulle, epäilevä Tuomas: Helsinkiä on kehitettävä. Helsingin on saatava kasvaa. Maan alle on jo rakennettu niin paljon kuin on voitu. Naapurin maallekin aiotaan rakentaa niin paljon kuin kehdataan. Ilmatila on kuitenkin vielä miltei kokonaan hyödyntämättä. Tornit ovat kaupunkimiljöön tunnusmerkkejä. Etkö, Tuomas, ymmärrä, että näin toimien me saamme suur-Helsingistä ensimmäisen suomalaisen MILJOONAKAUPUNGIN! Eikä nyt ole kyse projektiin uhratuista euroista vaan hankituista veronmaksajista!



::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::..

Fakta: Helsingin kaupunki haluaa rakentaa keskustaan kappelin, jota se on tarjoamassa Helsingin seurakuntayhtymälle. Kyse olisi isosta ikkunattomasta tynnyristä, jossa 100 hengen kappelin lisäksi olisi työtiloja seurakuntien diakoniatyöntekijöille ja kaupungin sosiaalityöntekijöille.

Jos seurakuntyhtymä ei huoli kappelia, sitä todennäköisesti tarjotaan esim. ei-kristillisten uskonnollisten yhdyskuntien käyttöön jonkinlaiseksi meditaatiotilaksi...

Uusien minareettien rakentamiskieltokohun sai aikaan Sveitsi.

Olosuhteet huomioon ottaen, osa 1 / 2

Kävimme taas tänä aamuna pitämässä Ressun lukiossa päivänavauksen. Vai avasimmeko me aamun, emme ole ihan varmoja asiasta. Mutta kirkkovuodelle uskollisina paasasimme maailmanlopusta. Teimme koko roskasta lopun viidessä minuutissa.

Juuri kun astuimme ulos koulun ovesta, se alkoi. Sisäinen dialogi, nimittäin. Taas kerran. Nyt se ilmeni haastattelun muodossa.

Sielu: Olet käynyt täällä jo 30 vuoden ajan pitämässä noita hartauksiasi. Se on aika pitkä aika. On varmasti vaikea keksiä, mistä puhuisi…?

Henki: Jo alusta asti minulle on ollut selvää, että puhun nenän ja leuan välistä.

Ruumis: (hytkyy naurusta).

Sielu: Libero, sinä olet jo sen ikäinen, että alat unohdella asioita. Mitä teet, jos ihmiset ahdistelevat sinua hengellisillä kysymyksillään, ja sinä olet ihan pihalla…?

Libero: Useimpiin hengellisiin kysymyksiin oikea vastaus on kuitenkin Jeesus. Tämän kun pidän mielessäni, niin eihän tässä vielä hätiä mitiä!



Minulla on tapana huvitella itsekseni kertoilemalla itselleni vitsejä, joita en ole ennen kuullut. Ja aina on ruumiilla yhtä hauskaa! Mutta poikkeuksellisesti tänään meni läpi ihan vanhakin vitsi, otsakkeeseen liittyvä. (Joskus tuntuu siltä, että tuo ruumis taitaa olla vähän yksinkertainen, kun se vaan nauraa. Paitsi silloin kun se itkee ilosta). Kolmea seppää kohti kulkiessani minulta pääsi tällainen vitsi:

Piispantarkastus norjalaisessa kansakoulussa joulun alla joskus ennen toista maailmansotaa. Piispa kiertelee luokissa ja ihmettelee sitten rehtorille, että mahtavatkohan hänen kysymyksensä olla liian vaikeita lapsille, kun kukaan ei tohdi vastata. Viimeiseen luokkaan mennessään piispa oli päättänyt, että nyt kyllä teen niin helpon kysymyksen, että varmasti osaavat oppilaat vastata.

Kysymys kuului: ”Mikä se sellainen on, jolla on ruskea turkki, pörröinen häntä ja jolla on pesä puussa?” Ei uskaltanut kukaan vastata nytkään. Piispa kääntyi neuvottoman oloisena erään etupenkissä istuvan silmälasipäisen pojan puoleen ja kysyi, mitä mieltä tämä on.

Poika mietti hetken aikaa, sanoi sitten: ”Kuvauksesta päätellen se voisi olla orava. Mutta olosuhteet huomioon ottaen vastaan, että Jeesus-lapsi!”

Ei mahda mitään: Hymy repeää korviin asti. Nyt ruumis ei enää meinaa pysyä nahoissaan. Sen teki mieli heittäytyä maahan ja kieriskellä haltioituneena Mannerheimintiellä ja ylittää katukin seeprakäytävää pitkin yhä pyörien.

Mutta eihän sellainen käytös nyt mitenkään voi tulla kuuloonkaan.. Eihän tällainen arvokkaasti ikääntynyt, vatsakas, rillipäinen ja parrakas pappishenkilö nyt mitenkään voi…

Ruumis rauhoittui vasta, kun vein sen kahdeksi tunniksi kuntosalille rääkätt… rauhoittumaan!

Olosuhteet huomioon ottaen, osa 2 2

”Minkä kirjoitin, sen kirjoitin!” jäkätti muuan jääräpää, jota jurppi, kun häneltä tultiin tivaamaan, että kuis hää nyt silleen meni kirjuuttelemaan. Pesipä lopuksi vielä kätensäkin koko touhusta, tuo mokoma! Ikään kuin olisi voinut saada sikainfluenssan kuolemaan tuomitulta mieheltä.

Kun lukee raamattua, kannattaa alvariinsa syynätä, kuka sanoo mitä, kenelle ja missä tilanteessa. Lyhyesti sanottuna: Otetaan olosuhteet huomioon. Jeesuskin jutteli ihan eri tavalla riippuen siitä, oliko kuulijakuntana 12 lähintä ukkoa, läjä fariseuksia vai Mestarin perässä juoksevat kansalaiset. Paavalinkin äänenpainot olivat ihan erilaiset, kun hän puhui rohkaisevasti nuorelle evankelistalle tai ripitti jotakin sekoilevaa seurakuntaa.

Vanhassa testamentin kirjasto edustaa monentyyppisiä kirjakääröjä. Lakitekstiä ei voi lukea samalla tavalla kuin vaikkapa Laulujen laulua. Sananlaskut eivät ole mitään käskyjä. Eikä Mooseksen ekan kirjan alun kertomuksia luomisesta ja syntiinlankeemuksesta voi mitenkään pitää tieteellisenä tekstinä! Kirkkoraamattumme layoutista ei oikein välity se seikka, että luomiskertomus on alun perin esitetty runomuotoisena.

Jos raamatuntutkistelussa ei oteta olosuhteita huomioon, päädytään varmasti ennemmin tai myöhemmin Metsäliiton puolelle. Sen tähden on hyvä, että seurakunnissa on raamattupiirejä, joissa voidaan porukalla studeerata Isoa Kirjaa. Ei ole tarkoitus, että jokainen kristitty kehittelee itse tykönään ikioman kristinuskonsa sen perusteella, miten raamattuaan (usein irrallisia jakeita) lukee.

Raamattupiirissä voisi varmaan vieläkin käyttää vanhaa, hyvää Kolmen S:n menetelmää (sisältö, sanoma, sovellutus). Jokaisella istunnolla kun yhdessä löydetään nämä ässät, niin a vot!

Aina silloin tällöin kuulen jonkun valittavan: ”Olosuhteet olivat minua vastaan!” Tai: ”Tein niin vain olosuhteitten pakosta!” Voiko olosuhteilla ihan aikuisten oikeasti olla näin suuri merkitys ihmiselämässä? Vai onko kyse vain puolustelusta, selittelyistä?

Voisiko ajatella niinkin, että Jumala kutsuu meitä elämään olosuhteista huolimatta? Jospa meitä kehotetaan kaikesta huolimatta kiittämään joka tilassa? Eikö uskon avulla olosuhteetkin voi muuttua? Tai ainakin suhteemme olosuhteisiin…?

Suuttua, vihastua, raivostua… grrrrrr!!!

”Ihmiset eivät täällä ole niin äkäisiä kuin rokotusjonoissa”, selittää HKL:n lipuntarkastaja Helsingin sanomissa.
”Kansa tulee vihaiseksi, kun ei saa namia!” valittaa viereisellä palstalla karkkikauppias, jonka joulusesongin rautatieaseman metrotunneliin putkirikon vuoksi syöksynyt vesi turmeli sunnuntaina kokonaan.
70 vuotta vanha putki petti, ja Ruoholahden, Kampin ja Rautatieaseman metropysäkit putosivat kertarysäyksellä pois pelistä.

Voiko tästä oppia jotakin? Kenties:

1) Helsinkiläiset eivät ole tottuneet jonottamaan. Onneksi harjoitus tekee mestarin.
2) Helsinkiläiset tykkäävät enemmän karkeista kuin rokotteista. Voisiko rokotteen siis saada sokeripalan tai suklaamakeisen muodossa?
3) Kyllä Helsingistä uskoa löytyy. Nytkin kaikki uskoivat, että 70 vuotta vanhat putket kestävät vielä meidän elinaikamme. Eli vedenpaisumus vasta meidän jälkeemme. Olisikohan syytä silloin tällöin tarkastella uskon kohdettakin hieman lähemmin? Tässä tapauksessa epäuskosta olisi ollut enemmän hyötyä kuin uskosta…
4) Laittakaa tekin, espoolaiset, se tuleva metronne kokonaan tunneliin, niin jonakin päivänä teilläkin on jännää tiedossa. Töllistelijöitä on Helsingissäkin riittänyt ihan vaivoiksi asti. On kuulemma mielenkiintoista seurata ihan paikan päällä sellaista, mitä ei ihan joka päivä tapahdukaan. Tästä on kiva kertoa sitten aikanaan lastenlapsille.

Helsinkiläisillä on näinä päivinä ollut aihetta suuttumiseen ja vihastumiseen. Verbi Raivostua ei ole tavallista sanomalehtikieltä, vaan se kuuluu iltapäivälehtien lööppeihin: Enää ei mene päivääkään, ettei joku olisi raivostunut jollekulle toiselle.

”Vaikka vihastuttekin, älkää tehkö syntiä!” opettaa Uusi testamentti. (Efesolaisille 4:26a).

Mitäpä muuta raivarit ovat kuin hetken hulluuskohtauksia!?!

Ajankohtainen kirkko - kiinnostava linkki!

Hyvä lukija!
Suosittelen tutustumista seuraavaan linkkiin:

http://www.pod.fi/drupal/

Kyse on Kirkon tiedotuskeskuksen ylläpitämästä
sivusta, jolta voi lukea kiinnostavia ajankohtaisuutisia
kirkosta.

Laita sivu omiin kirjanmerkkeihisi, niin muistat...

:-)

Lutherin ohje Uskonpuhdistuksen muistopäivänä saarnaaville!

"Tämä on nyt vastenmielinen saarna, joka saattaa meidät huonoon huutoon maailman edessä ja saa aikaan, että meihin työlästytään ja lyödään meitä suuta vasten. Sen näet saattaisi maailma kyllä vielä kärsiä, että oikein saarnataan Kristuksesta ja kaikista uskonkappaleista; mutta jos tahdotaan sitä ahdistaa ja huomauttaa, että sen viisaus ja pyhyys eivät mitään merkitse ja että se on sokea ja tuomittu, niin silloin ei se taida eikä tahdo kärsiä tätä, vaan alkaa syyttää saarnamiehiä, että he eivät taida muuta kuin haukkua ja panetella, ja lisää vielä, että siten yllytetään maailmaa ja synnytetään rauhattomuutta sekä halvennetaan hengellisiä säätyjä ja hyviä töitä...

Mutta mitä on meidän tähän nähden tekeminen? Jos on suolattava, niin täytyy sen tuntua...Suolan tulee olla kirpeää ja vaikuttaa tehokkaasti...Jos tahdot saarnata evankeliumia ja auttaa ihmisiä, niin täytyy sinun myös olla tuikea ja riputella suolaa haavoihin, so. ilmaista erhetykset ja nuhdella sekä oikaista sitä, mikä ei ole oikein...tyrkytellä heille parannusta. Jos oikea suola, so. sellainen oikea Raamatun selittäminen puuttuu...itsekukin ajattelee ja esittelee asiat omalla tavallansa...Valistaminen on se uskon ja opetuksen toimi, jolla me autamme muitakin ihmisiä uskoon..."

- Martti Luther, Kristuksen vuorisaarna

Sunnuntaina 1.11. on Uskonpuhdistuksen muistopäivä.
Saarnatekstinä on Matt. 5: 13-16:

Jeesus sanoo:
»Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa.
Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.»

Vien valoa Sörkan vankilaan, ripottelen suolaa haavoille pitämällä Lutherin mainitseman vastenmielisen saarnan. Toivottavasti vankiseurakuntani ei täysin työläänny minuun. Ja kyllä kai vartijat pitävät huolen siitä, ettei kukaan pääse lyömään minua suulle?

TeemaBlogiPäivä www.kotimaa24:fi:ssä ma 26.10.09

Huomenna eli maanantaina 26.10.09 on osoitteessa www.kotimaa24.fi ensimmäinen teemablogipäivä. Aiheena on Anteeksianto. Omassa blogissani kyselen, voiko ihminen antaa itse itselleen anteeksi?

Tämä on siis ennakkotieto. Juttu on jo kirjoitettu, vaan ei vielä julkaistu. Se ilmestyy näkyviin vasta maanantaina. ja sitten ei kun keskustelua vaan kehiin!

Mitäs muuten tämän blogin lukijat tykkäätte, jos ottaisin täällä jatkosarjana käsiteltäväksi aiheen KYLLIN HYVÄ? Menee itsetuntemuspuolelle, mutta anti mennä, eikö?

Sopimatonta!

Olin taas kerran tänään hautajaisissa. Hautausmaalle saapuessani kiinnitin oitis huomioni kahteen tavallisuudesta poikkeavaan tapahtumaan: Vahtimestarit säntäilivät pitkin käytäviä sinne tänne tai ravasivat kappelista toiseen kuin päättömät kanat. Kun lukija koettaa mielessään asettua päättömän kanan osaan, hän oitis oivaltaa, että sehän merkitsee suorastaan seinille hyppimistä.

Etsivätkö vahtimestarit jotakin? Olisiko joku vainaja kadonnut? Tämänsuuntainen epäilys heräsi, kun pihalla seisoi musta ruumisauto takaluukku avoinna. Osittain tavaratilasta ulos työntyi valkoinen arkku avattuna ja - onneksi - tyhjänä.

Samanaikaisesti kun ruumisauto seisoi pihalla ja vahtimestarit juoksivat sisällä kuului suntioitten kahvitilasta heleää naisen naurua. Kuplivaa, iloista, viatonta naurua. Isoa ja pitkäkestoista. Siis oikein sellaista naurua, joka helposti tarttuisi muihin missä tahansa muualla, mutta ei hautuumaalla!

Iloluontoinen lystinpitäjä osoittautui minulle entuudestaan uppo oudoksi hautuumaakanttoriksi. Eikö kukaan ole sanonut hänelle, ettei hautausmaalla pruukata nauraa? Kuolema on vakava paikka!

Hautausmaitten työntekijöillä on kyllä oma huumorinsa, mutta nyt ei ole kyse ronskista herjanheitosta, makaaberista mustasta huumorista. Hautuumaahenkilökunta ei juurikaan pääse iloitsemaan iloitsevien kanssa, mutta itkemään itkevien kanssa sitäkin useammin.

Niin, jos kukaan ei ole sanonut kanttorille suoraan, mikä hautausmaalla on maan tapa, niin tuo samainen kukaan ei tietenkään ole kertonut nuorille vahtimestarinplantuille, ettei hautausmaalla myöskään saa juosta. Ei missään oloissa!

Näin on aina ollut. Näin on nyt. Ja näin tulee aina olemaan!

Imatralle marraskuun alussa palaavan kirkkoherra Marja-Sisko Aallon haastattelu

Lue haastattelu toisesta blogistani:

http://www.kotimaa24.fi/blogit/uusimmat/article/?bid=121&id=2882

Ota myös osaa rakentavaan keskusteluun!

Mielenterveysseuran huoli: Käyttääkö paha pappi voimasanoja?

Pidä yhteyttä ystäviin. Nauru on ilmainen ilo ja jaettuna sen voima moninkertaistuu. Ystävät ovat tärkeä tuki myös , kun elämä koettelee.

Arvosta itseäsi. Opettele kuuntelemaan tunteitasi ja tarpeitasi. Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet.

Huolehdi jaksamisestasi. Löydä oma tapasi liikkua ja tee siitä tapa. Kiireinen elämänrytmi tarvitsee vastapainokseen myös lepoa ja riittävästi unta.

Anna ja pyydä anteeksi. Anteeksiantaminen on yksi mahtavimmista parannuskeinoista. Pyydä anteeksi, jos olet loukannut toista. Anna anteeksi myös itsellesi. Virheiden tekeminen on elämää, kenenkään ei tarvitse olla täydellinen.

Puhu ja kuuntele. Ihmissuhteita pitää hoitaa. Parhaiten se onnnistuu, kun opettelet keskustelemaan sinua kiinnostavista asioista.

Antaudu uuden oppimiselle. Ole kiinnostunut ihmisistä, asioista, elämästä.

Pyydä tarvittaessa apua. Kun elämä koettelee ja tuntuu, ettet selviydy yksin tai edes ystävien tuella, älä epäröi hakea ammattilaisen apua. Mitä aikaisemmin ongelmiin puututaan, sitä pienemmiksi ongelmat jäävät.

Pidä kiinni unelmistasi. Haaveet tekevät hyvää sielulle. Jos sinun tekee mieli toteuttaa hassu päähänpisto, tee se nyt, sillä toista sopivaa hetkeä ei ehkä tule.

Innostu uudesta. Niin kauan kun innostut uudesta, tunnet eläväsi ja oppivasi. Jos pidät molemmat jalat tiukasti maassa, et voi ottaa askeltakaan.

Ylläolevassa tekstissä on kyse Suomen Mielenterveysseuran julkaisemasta traktaatista nimeltä Hyvän mielen voimasanat. Kyse ei ole kiroilemisesta, vaan voimaantumisesta. Lentolehtisen anfangeista (teesien isoista alkukirjaimista) muodostui pienellä uudelleenjärjestelyllä kaksi tolkullista (?) sanaa PAHA ja PAPPI. Tai ainakin melkein. Yksi A jäi puuttumaan. Korvasin teesin Opi uutta muotoon Antaudu uuden oppimiselle.

Painii ajan kanssa, osa 2: Asiat tärkeysjärjestykseen!

Usein meillä on työssä niin kiire, että emme ehdi tehdä mitään. Hössötämme vain, ravaamme käytäviä paperipino kourassa ah, niin kiireisen näköisinä. Mutta hosuen ei voi tehdä työtä. Hosuja siis vain hosuu, yrittää saada aikaan niin paljon kuin mahdollista. Eikä lopulta saa aikaan mitään. Tai ehkä sittenkin jotakin: Virheitä, joiden korjaamiseen tarvitaan taass - aikaa! Tehokkuus ei kasva, mutta stressin taso nousee ja uupuminen uhkaa.

Jos malttaisimme istahtaa alas ja vähän fundeerata tilannettamme, saattaisimme tehdä yllättävän havainnon: Suurin osa työhön liittyvistä ongelmistamme johtuu siitä, että emme tee työtämme suunnitelmallisesti ja järjestelmällisesti.

Vielä yksi lista. Valitettavasti tämä on pelottava virhelista. Mutta juuri tästä voi ottaa opikseen:

- Teet liian vähän ja liian myöhään
- Teet liian paljon ja liian nopeasti
- Et osaa kieltäytyä
- Puutut asioihin, jotka eivät sinulle kuulu
- Et saa töitäsi päätökseen
- Keskeneräisiä hankkeita on liikaa
- Pöytäsi on kaaoksen vallassa
- Kortistosi eivät ole ajan tasalla
- Et osaa delegoida
- Tehottomat kokoukset
- Toimintasuunnitelmat puuttuvat

Aikaa sen paremmin kuin elämääkään ei voi hallita. Voimme ainoastaan hallita omia valintojamme. Noita valintoja tulee kohdallemme päivittäin satoja. Näistä valinnoista tietoisten ratkaisujen osuus on pienempi kuin alitajuiset valintamme. Tietoisuuden tasoa nostamalla voimme vaikuttaa välittömästi kiireeseen, tekemiseemme ja aikaaansaannoksiimme.

Me teemme itse omat valintamme, joko tietoisesti tai alitajuisesti. Jos täytämme allakkamme ja päivämme kuin täyteen sullotun matkalaukun, niin tiiviiksi, ettemme itsekään ole varmoja selviämisestämme, niin melko varmasti käy niin, että emme selviä. Sillä ihminen saa aina sen, mitä pelkää.

Me hahmotamme ajan eri tavalla. Olen vuoden aikana käynyt pari kertaa Oulussa lentäen. Tuntui kammottavalta ajatella junaa vaihtoehtona. Edestakainen lento säästi minulta peräti 10 tuntia. Joku toinen taas olisi mielellään ottanut vastaan tuon 12 tuntia junassa kuin taivaan lahjana: Yhtenäinen kuuden tunnin aikakokonaisuus, jolloin voisi lukea, katsella maisemia, levätä, kuunnella musiikkia. Mutta niin hullu hän tuskin olisi ollut, että ilman muuta olisi käyttänyt koko ajan tehdäkseen läppärillä töitään!

Ajankäytössä on kysymys siitä, miten hyvin osaan johtaa itseäni. Itsensä johtaminen perustuu arvoihini ja periaatteisiini, kykyyni ensisijaistaa asioita ja tehdä juuri niitä asioita, jotka ovat oikeasti tärkeimpiä kolmesta näkökulmasta:
- Jumalan kunniaksi. Miten oma työni edistää Jumalan valtakunnan asiaa?
- Lähimmäisteni parhaaksi. Teen toisille niin kuin tahtoisin itsellenikin tehtävän.
- Siunaukseksi itselleni, ei kiroukseksi.

Painii ajan kanssa, osa 1: Listoja kiireisen ihmisen pelastukseksi

”Älä kiirehdi, älä murehdi. Olet vain pikaisella vierailulla täällä. Joten pysähdy ja haistele kukkien tuoksua.” – Walter Hagens

Tom Lundberg kirjoittaa pienessä ajanhallinnanoppaassaan (Ystävämme aika. Ajanhallinnan ABC. Positiivarit 2004):

”Alituinen kiire kielii huonosta ajankäytöstä tai hukatuista arvoista. Monella työpaikalla uurastavat työnarkomaanit katsovat firman menestyksen olevan riippuvaisia heidän uhrautumisestaan. he eivät ymmärrä, että ajankäyttö ilman suunnitelmallisuutta on resurssien hukkaamista. Hautausmaat ovat täynnä korvaamattomia miehiä ja naisia. Useimmilla heistä oli koko elämänsä ajan kiire.”

Työterveyslaitos muistuttaa, että työ ei suinkaan ole koko elämä. TTL antaa seuraavat vinkit:

- Hoida itseäsi: huolehdi riittävästä levosta, monipuolisesta ravinnosta,
ulkoilusta ja kuntoilusta; varaa aikaa perheelle ja ystäville.
- Älä vaadi itseltäsi liikaa.
- Lisää itsetuntemustasi: määrittele omat tavoitteesi ja odotuksesi: pohdi,
mitkä ovat vahvoja puoliasi, mitkä heikkouksiasi.
- Asennoidu realistisesti työhösi ja muista asioiden tärkeysjärjestys;
määrittele itsellesi ”riittävän hyvä” työsuoritus.
- Ylläpidä ammattitaitoasi.
- Asennoidu myönteisesti hankaliinkin asioihin ja ole aktiivinen.
- Ole joustava, sillä muutokset eivät aina ole pahasta.

Lundbergin neuvot stressin vähentämiseksi:

- Luota itseesi
- Opettele sanomaan EI.
- Huolehdi fyysisestä kunnostasi
- Tee mieluisia asioita
- Ole jouten
- Toimi arvojesi mukaisesti
- Rentoudu myös töissä
- Harrasta
- Päästä irti turhasta
- Yksinkertaista elämääsi
- Vältä huolehtimasta ja murehtimasta turhista asioista
- Korro pulmistasi muille

Otetaan tähän vielä lopuksi Lothar J. Seiwertin hauska lista:

- Varaa aikaa työntekoon. Se on menestyksen hinta
- Varaa aikaa mietiskelyyn. Se on voiman lähde.
- Varaa aikaa lukemiseen. Se on tiedon perusta.
- Varaa aikaa unelmointiin. Se on tie tähtiin.
- Varaa aikaa rakastamiseen. Se on todellista elämäniloa.
- Varaa aikaa iloon. Se on sielun musiikkia.


Bloginpitäjän vinkki kiireiselle: Printtaa tästä itsellesi sellainen lista, johon haluat syventyä. Lue ja meditoi listaa viikon ajan joka käänteessä. Pidä sitä esillä, kerro siitä muille. Ota sitten kalenterisi esiin ja ala karsia turhia menoja löytääksesi aikaa sille, mikä sinulle on kaikkein tärkeintä.

Syksyn pääsiäinen

Tätä sunnuntaita on kutsuttu evankeliumitekstien vuoksi pikku pääsiäiseksi tai syksyn pääsiäiseksi. Kristillisen uskon kohde ei ole kuolema vaan kuoleman voittaja. Jeesus väitti jotakin käsittämätöntä ja ristiriitaista. Osa vetäytyi pois hänen luotaan, toiset pilkkasivat häntä, jotkut suuttuivat kiivaasti sen kuullessaan. Hän puhui ikuisesta elämästä ja sanoi itse olevansa ikuinen elämä.

Kerran Jeesus sanoi: ”Joka uskoo minuun, hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään”. Hän puhuu nykyhetkestä eikä pelkästään tulevaisuudesta. Ikuisuus eli kuolemattomuus asuu siis ihmisessä, joka elää luottavaisesti tämän kuoleman voittajan yhteydessä.

Ihmisen levottomuudesta Jumalan ikuisuuteen johtaa uskon silta. Tämä usko ei ole kouristuksenomaista yritystä alistua vastentahtoisesti johonkin. Me emme joudu allekirjoittamaan sopimusta emmekä alistumaan sellaiseen, mikä olisi meille omituista tai pelottavaa. Riittää, että me ihastumme häneen, joka sanoi itseään kuoleman voittajaksi, ja myönnämme kaipauksemme Jumalan puoleen.

Kristinusko ei ole kuolemanpelon evankeliumi. Sitä ei ole tarkoitettu viimeiseksi keinoksi sitten, kun lääkkeistä ei enää ole apua. Mutta ihmiselle, joka kärsii kuolemankauhusta, murehtii vanhenemistaan, pelkää suurta yksinäisyyttä, hänelle on olemassa vain yksi neuvo: kuuntele sitä, joka häikäilemättä väitti olevansa jumala, ja luota häneen. Niin pääset osalliseksi toisesta elämästä tämän tavallisen elämän keskellä. Siinä on uskon salaisuus.

Tästä samaisesta aiheesta olen jo pitkään keskustellut toisessa blogissani kolmen ateistin kanssa. Tutustu ja ota osaa keskusteluun:

http://www.kotimaa24.fi/blogit/uusimmat/article/?id=2247&bid=121#comments

Kiitä sittenkin! Osa 2/2

Kiitollisuus ei ole teoriaa vaan käytäntöä. Siksi tässä mutamia keinoja, joilla voit lisätä kiitollisuutta:

- Opettele kiitosrukous.

- Huomaa, että tunteet tarttuvat. Kun seurustelet kiitollisuutta tuntevien ihmisten kanssa, kiitollisuus kasvaa itsessäsikin.

- Tee lupaus. Lupaa itsellesi ja ehkä jollekin toiselle ihmiselle, että harjoitat säännöllisesti kiitollisuutta. Näin omaksut vähitellen uuden asenteen.

- Kiinnitä huomio käyttämiisi sanoihin. Tapasi puhua ja käyttää sanoja kertoo, mitä ajattelet maailmasta. Voit vaikuttaa mielialaasi muuttamalla sisäistä puhettasi. Kun vahvistat kiitollisuutta, ajattelet, mitä erityistä hyvää muut ovat tehneet hyväksesi.

- Kirjoita kiitoskirje niille, jotka ovat sinua auttaneet. Sähköposti ja tekstari ovat turhan arkisia yhteydenpitomuotoja. Kunnon vanhanaikainen käsinkirjoitettu breivi olisi varmasti aikamoisen iso ja iloinen ylläri.

- Pysähdy viikon ajan päivittäin hetkeksi valitsemanasi kellonaikana ja kysy itseltäsi, mistä olen kiitollinen juuri nyt, tällä hetkellä. Kirjaa viikon ajalta viisi tapahtumaa, jotka antavat aihetta kiitollisuuteen. Jatka harjoitusta kuukauden ajan.

- Laita hyvä kiertämään. Vapaaehtoistyön tiedetään nostavan ihmisen hyvinvointia ja onnellisuutta. Vapaaehtoistyöntekijät sanovat olevansa kiitollisia niille, jotka antavat tilaisuuden auttaa. Auttaminen auttaa löytämään oman henkisen kasvunsa.

- Varo kyynisyyttä: säilytä avoimuus, iloisuus ja lapsenmielisyys. Älä kiitä joistakin hankalista olosuhteistasi huolimatta vaan juuri niiden tähden. Aamen.

Kiitä sittenkin! Osa 1/2

Kiitollisuus ei synny siitä,
että ihminen pääsisi elämässä
muita helpommalla.
Päinvastoin:
Kiittäessään ihminen pitää
ahdinkoa Jumalan mahdollisuutena,
hätää Jumalan avun kanavana.

Kiitollisuus ei myöskään lisäänny
ulkoisen menestymisen myötä.
Kiitollisuus on sisäinen mielentila.
Materian tai aseman voi menettää,
mutta kiitollisuuden hyve on ihmisen omaa,
sellaista, jota kukaan tai mikään ei voi ottaa pois.
Kiitollisuutta tunteva on sisäistänyt hyvän itseensä.

Erityisen onnellisilla ihmisillä
on taito olla myös kiitollisia
ja kiitollisuus on
yksi vahvimmin onnellisuuteen vaikuttavista tekijöistä.

Kiitollinen ja onnellinen ihminen
ei suinkaan ole kritiikitön ongelmien kieltäjä.
Hän näkee vaikeudet vaikeuksina,
mutta ei anna niiden lannistaa itseään.
Hän muuttaa ongelmat haasteiksi ja tavoitteiksi
ja ryhtyy toimeen.
Hän erottelee asiat niihin,
joihin voi vaikuttaa ja niihin, joihin ei.

Kiitollinen näkee sen,
mitä hän on saanut Jumalalta, elämältä ja lähimmäisiltä,
ja osaa antaa sille arvoa.
Aidossa kiitollisuudessa ei ole kysymys vaihtokaupasta,
jossa jäädään velkaa, vaan halusta laittaa hyvä kiertämään.

Avantouinnin teologiset perusteet

Isä Mitro kertoo kirjassaan Isä Mitron ajatuksia elämästä, työstä ja uskosta (WSOY 2008) monta ihmeellistä asiaa. Ne hämmästyttää, kummastuttaa luterilaista kulkijaa.

Muuan ihmetyksen aihe on avantouintiharrastus, joka alkoi isän esimerkkiä seuranneen pikku-Mitron kohdalla jo varhain. Avantouinnin terveydellisiä vaikutuksia ei kai kukaan kiistä, mutta teologiset perustelut harrastukselle vasta kiintoisia ovatkin!

Mitro kertoo, että avanto ja avantouinti liittyy idän katolisessa ortodoksisessa perinteessä kasteeseen ja loppiaiseen. Raja- ja itäkarjalaisilla kuten myös kolttasaamelaisilla ortodokseilla oli tapana pääsääntöisesti päättää loppiaispalvelus ristisaatolla, joka suuntautui avannolle. Siellä toimitettiin suuri vedenpyhitys.

Vedenpyhityksen päätteeksi pappi laski suuren käsiristinsä kolmasti avantoon. Tapahtuma kuvaa itse Kristuksen kastetta Jordan-virrassa ja samalla myös meidän omaa kastettamme, Mitro kirjoittaa.

Ortodokseilla on edelleen käytössä upotuskaste.

Tämän jälkeen avannosta ammennettiin pyhää vettä kulhoon, josta sitä vihmottiin paikalla olevien seurakuntalaisten päälle. Rohkeimmat seurakuntalaiset olivat varautuneet siihen, että toimituksen päätteeksi hekin tahtovatt seurata ristin ja Vapahtajan esimerkkiä ja pulahtaa siunattuun avantoon.

Talvi ja avanto antaa avaruutta myös maailmanlaajuiselle ortodoksiselle perinteelle. Kreikassa ortodoksinuorukaiset osoittavat rohkeutensa hyppäämällä satama-altaaseen pää edellä etsiäkseen kilpaa pohjaan heitettyä ristiä. Täällä Pohjolan perukoilla sankaruuteen kuulemma riittää pelkkä pulahdus ja hyinen hurmio, ristiä ei tarvitse lähteä sukeltamaan.

Eikä tässä vielä kaikki: Ortodoksit uskovat, että pyhitetyssä vedessä uidessaan kylpijä saa anteeksi syntinsä ja vielä bonuksena rajattoman Jumalan siunaukksen.

Sussiunakkoon!
Mitä tällaiseen olisi sanonut oppi-isämme Luther? Mitä sanomme me tämän päivän "järkevät" luterilaiset? Onko avantouinnin hengellistämisessä tolkkua vai ei? Uskommeko me pyhitetyn veden voimaan?

Entä kastevesi sitten? Mitä sille tapahtuu käytön jälkeen? Tätä kysymystä käsitellään toisessa blogissani, jonka osoite on
http://www.kotimaa24.fi/blogit/uusimmat/article/?bid=121&id=2496

Kyseisellä foorumilla kerron myös, miksi muuan nokkela pappi kastoi lapsen sitruunalimsalla...

Leijonien eteen!

Koska kristityt eivät enää ole lainsuojattomia samaan tapaan kuin Roomassa hullujen keisareitten järjestämien vainojen aikana, niin ristikansaa ei enää saa syöttää leijonille.

Mutta ihminen on ihmiselle susi. Kiusaajat ja uhrit vaihtuvat, samoin ajat, paikat ja käytettävissä olevat kidutustavat, mutta tappaminen jatkuu aina vaan!

Olisi nyt joku voinut viime vuosisadalla pikkuisen vinkata Aatullekin, että ei niitä juutalaisia olisi saanut sillä tavalla kohdella. Tai Isä Aurinkoiselle, joka Suuressa Itäisessä Naapurissamme listi kaikkia mahdollisia kansalaisuuksia, joita epäili vallankumouksen vihollisiksi. Pahimmat viholliset taisivat olla opettajia ja pappeja. Solovetskin luostari muutettiin 1920-luvulla vankileiriksi. Pappeja ristiinnaulittiin, heitettiin Vienan-mereen ja katsottiin, jäisivätkö pinnalle kellumaan. Eivät jääneet.

Tällä iällä ja tällä järjellä varustettuna minun on todettava, että vuosien varrella olen oppinut luottamaan ja turvaamaan entistä enemmän Jumalaan, sitä enemmän, mitä enemmän olen joutunut pettymään ihmisiin. Enkä tarkoita vain muita ihmisiä, vaan ennen muuta itseäni.

Kauheita asioita tapahtuu maailmassa, mutta me kovetamme itsemme kaikesta pahasta kuullessamme. Ei koske meitä. Järkihän siinä menisi, jos pitäisi suhtautua empaattisesti kaikkiin uhreihin.

Kaukana tapahtuviin kauheuksiin ei tarvitse reagoida, jos ja kun ketään suomalaista ei ole kuollut. Mutta lähellä tapahtuvat asiat ovat ihan toinen juttu. Etenkin, jos ne jollakin tavalla sivuavat eläimiä.

Miten koskettavaa onkaan tämänpäiväinen uutinen, että kustannussyistä Korkeasaaren leijonia aletaan ruokkia stadin citykaneilla. Ne maksavat pari euroa kilo, kun Unkarista tuodut pakastekanit (vai mitä ne nyt oli...?) maksavat kympin.

Kanit posautetaan haulikoilla hengiltä ja vasta sitten ne päätyvät leijonien eteen. Korppikotkat hoitavat loppusiivouksen. Ja taitaapa Korkeasaaresta löytyä shakaaleitakin.

Pelin henkeen kuuluisi tietysti toimittaa kanit elävinä isojen kissojen häkkeihin, vaan arvaahan tuon, millainen haloo siitä nousisi.

Voi, miksi Rooman keisareille, Hitlerille ja Stalinille ei riittänyt pelkkä kaninmetsästys!?!

SUSSIUNAKKOON: EIHÄN TÄMÄ NYT TÄHÄN VOI LOPPUA!

Arvoisat lukijat.
Olen nähnyt valon.
Olen tehnyt parannuksen.
Tai ainakin Comebackin.

Ymmärrän nyt,
ettei puivan härän suuta
kannata sulkea
eikä kultamunia munivaa hanhea tappaa.

Bisneskielellä:
Kun tuotetta on varastossa
vielä vaikka millä mitalla,
niin ei kannata päästää
asiakkaita menemään.
Asiakkaan pitäminen tyytyväisenä
on aina helpompaa kuin
uuden pyydystäminen.

Niinpä Sussiunakkoon!-blogi
saa uuden elämän,
sille annetaan tekohengitystä,
jotta se elpyneenä voisi nousta
uuteen kukoistukseen
samaa tahtia kuin
taantuman tainnuttama Suomi-neitomme.

Pieni varoitus tulevasta:
Jos blogimerkinnöissäni ei aina
tunnu olevan päätä eikä häntää,
niin se johtuu siitä, että
kirjoittaja on tyypillinen
keskikehonrakentaja.

JOS lukijat eivät anna
minkäänlaista vinkkiä siitä,
milloin mennään ojaan,
milloin taas allikkoon,
niin saavat syyttää vain itseään.

Tässä blogissa käytetty
tajunnanvirtatekniikka
merkitsee vain ja ainoastaan
allekirjoittaneen tajuntaa ja virtaa...

Summa summarum: Paikoillenne, valmiit, ei ihan vielä...

Hannu

NYT SAA SIUNAILU RIITTÄÄ!

Tervehdys, lukijat.

Huhtikuusta elokuulle kesti tämä lysti.
Nyt on aika pistää pillit tältä osin pussiin.
Kiitän erityisesti niitä, jotka ovat jaksaneet
kulkea kanssani tämän viiden kuukauden matkan.

Ei, en ole vaihtamassa työpaikkaani,
mutta bloggauspaikkaani kyllä vaihtuu, taas kerran.

Ensin harjoittelin nettikirjoittamista Iltalehden sivustolla.
Minulla oli kaksikin nimimerkkiä:
- Lööperi (Totta toinenkin puoli?)
- Aatami (Aatamin omenoita).

Sitten tartuin Apu-lehden verkkoon.
Apuun kirjoitin sekä omalla nimelläni että nimimerkillä Apumiehen poika.

Täällä blogspotissa minulla oli tämän Sussiunakkoon!-sivun
lisäksi blogi 7 VAPAATA VIIKKOA eli LeipäPapin MässyWapaa PaastoBlogi.

Nyt käyn Kotimaa-lehden pyydykseen:
Uusi osoitteeni on

http://www.kotimaa24.fi/oma-sivuni?view=profile&uid=276

Heilun Kotimaa24:n rakentamalla jalkapallokentällä liberona.
Kenttä on ihan keskellä BlogiMetsää.
Tervetuloa tutustumaan.

:-)

Hannu

Nyt saapi siunailu riittää,
on aika lukijata kiittää.
Uudet haasteet ovat eessä,
kuudes verkko jo veessä!

MITÄ STOALAISEN TYYNEYDEN TAKANA? Osa 8: Epiktetoksen käsikirja - stoalaisuutta käytännöllisimmillään!

Länsimaiden historiassa luetuimpia stoalaisia tekstejä eivät ole Senecan tutkielmat ja kirjeet, vaan Epikletoksen (n. 50-135 jKr.) suppea, mutta kuitenkin riittävän kattava yleisesitys stoalaisesta moraalifilosofiasta. Tekstit ovat oppilas Arrianoksen julkaisemia "muistiinpanoja" Epiktetoksen luennoista.

Epiktetos oli alun perin orja. Hän syntyi Lähi-idässä, Hierapoliksen kaupungissa nykyisen Kaakkois-Turkin alueella. Jossakin vaiheessa Epiktetoksen isännäksi tuli keisari Neron vapautettu orja ja sihteeri Epafroditos. Hänen mukanaan Epiktetos siirtyi Roomaan. Mahdollisesti hän oli alkanut opiskella filosofiaa jo kotiseudullaan, mutta hänen tärkeimmäksi opettajakseen tuli Roomassa luennoinut stoalainen Musonius Rufus.

Epafroditos vapautti Epiktetoksen, joka marhdollisesti aloitti opettamisen jo Rooman-aikoinaan. v. 95 keisari Domitianus karkotti filosofit kaikkialta Italiasta, jolloin Epiktetos siirtyi Länsi-Kreikan suureen keskukseen Nikopolikseen, jonne hän perusti filosofikoulun.

Epiktetoksen Käsikirjaan tutustuminen oli kesälomani inspiroivimpia lukukokemuksia. Tähän olen poiminut joukon itseäni puhutelleita kohtia. Fundeeraa sinäkin näitä, lukija:

5. Ihmisiä eivät järkytä asiat, vaan heidän uskomuksensa niistä. Ei esimerkiksi kuolema ole mitään kauheaa, sillä silloinhan se olisi tuntunut kauhealta Sokrateestakin, vaan kauhea on se uskomus kuolemasta, että se on kauhea. Kun siis jokin estää tai järkyttää meitä tai kun tunnemme tuskaa, älkäämme syyttäkö ketään toista vaan itseämme, siis omia uskomuksiamme. Sivistymätön syyttää toisia omasta epäonnestaan, sivistyksen makuun päässyt syyttää itseään ja sivistynyt ei syytä toista eikä itseään.

Eivät ne asiat, vaan suhtautumisemme niihin: Epiktetoksen ajattelun ehdoton helmi!

11. Älä koskaan sano mistään: "Olen menettänyt sen", vaan sano:"Olen antanut sen takaisin". Kuoliko lapsesi? Hänet annettiin takaisin. Kuoliko vaimosi? Hänet annettiin takaisin. "Minun maatilkkuni on riistetty". Sekin on annettu takaisin. "Mutta se oli kelvoton mies, joka sen riisti." Mitä sinuun kuuluu, kenen kautta antaja pyysi sen takaisin? Niin kauan kuin hän antaa, pidä siitä huolta kuin vieraasta omaisuudesta, niin kuin matkustavaiset majatalosta.

Kuka mahtaa olla tuo salaperäinen antaja? Kristilliseltä kannalta katsottuna tahtoisin uskoa, että kyse on Jumalasta.

15. Muista, että sinun tulee elää kuin pidoissa. Jokin tarjottavista osuu kohdallesi, ojenna kätesi ja ota maltillisesti osasi. Se menee ohitsesi; älä pidätä sitä. Se ei ole vielä kohdallasi; älä kurkota tavoittamaan, vaan odota, kunnes se tulee kohdallesi. Suhtaudu näin lapsiin, vaimoon, virkoihin ja rikkauteen, ja olet kerran arvollinen jumalien pitovieraaksi. Mutta jos halveksut ja jätät ottamatta, kun sinulle tarjotaan, et ole vain jumalien pitovieras, vaan hallituskumppani.

Ajatus elämästä pitopöytänä on mainio. Loppu kuitenkin lässähtää: Tässä pilkistävät esiin stoalaisuuden juuret, jotka löytyvät kyynisestä koulukunnasta: Halveksuntako muka pitäisi kohtuuttakin korkeammalle kohottaa?

20. Muista, ettei sinua loukkaa se, joka herjaa tai lyö sinua, vaan se uskomus, että he loukkaavat sinua. Kun siis joku ärsyttää sinua, tiedä, että sinua ärsyttää oma käsityksesi. Tähtää ensimmäiseksi siihen, ettei vaikutelma tempaa sinua mukaansa. Kun kerran saat aikaa ja rauhaa miettiä, hillitset itsesi helpommin.

Itsehillintä perustellaan tässä hyvin. Eli siis järkeenkäyvästi. Vaan kuka tähän pystyy? Pitääkö ärsyttäjään suhtautua kuin pelkkään ilmaan, olla välittämättä, julistaa samantekeväksi?

24. Älä anna tällaisten järkeilyjen ahdistaa sinua: "Joudun elämään kunniatta enkä ole kukaan missään."... Kuinka muka olisit 'ei kukaan missään', kun sinun kuuluu olla joku vain vallassasi olevissa asioissa, joissa sinä voit olla kaiken kunnian arvoinen!

Stoalaiset jakavat asiat niihin, jotka ovat meidän vallassamme ja niihin, jotka eivät ole. Omassa vallassamme ovat käsitys, pyrkimys, tavoittelu ja karttaminen - sanalla sanoen kaikki se, mikä on omaa tekoamme. Vallassamme oleva on luonnostaan vapaata, vailla pakkoa ja estettä, kun taas se, mikä ei ole vallassamme, on heikkoa, orjuutettua, esteiden alaista ja vierasta.

28. Jos joku luovuttaisi sinun ruumiisi vastaantulijan käsiin, olisit närkästynyt. Etkö sitten häpeä sitä, että uskot oman mielesi kenen tahansa käsiin, niin että se järkkyy ja luhistuu, jos hän herjaa sinua?

Komeasti, suorastaan miehekkäästi sanottu!

41. On heikkolahjaisuuden merkki kiinnittää paljon huomiota ruumiiseen: urheilla paljon, syödä paljon, juoda paljon, ulostaa paljon ja paritella paljon. Nämä asiat tulee tehdä ohimennen, ja kaikki huomio tulee kiinnittää mieleen.

Liika on aina liikaa? Tänä päivänä ohje hieman huvittaa, mutta kannattaa muistaa, miten hillittömiä orgioita Roomassa Epiktetoksenkin aikana vietettiin.

43. Jokaisella asialla on kaksi kahvaa, toinen, josta sitä kannetaan, ja toinen, josta sitä ei voi kantaa. Jos veljesi tekee väärin, älä tartu asiaan siltä kannalta, että hän tekee väärin, sillä se kahva ei ole se, josta tätä asiaa kannetaan. Tartu siihen sen sijaan siltä kannalta, että hän on veljesi ja kasvinkumppanisi, niin saat kiinni siitä, mistä tätä asiaa kannetaan.

Todella hyvä ja yleispätevä ohje, joka ei ole sidoksissa aikaan eikä paikkaan!

48. Maallikon tila ja luonne: hän ei koskaan odota apua tai vahinkoa itseltään, vaan muilta. Filosofin tila ja luonne: hän odottaa apua ja vahinkoa ainoastaan itseltään.
Edistyvän merkkejä: ei hauku ketään, ei ylistä ketään, ei moiti ketään, ei puhu itsestään kuin olisi joku tai tietäisi jotain. Kun jokin tulee hänen tielleen tai estää häntä, hän syyttää itseään. Jos joku ylistää häntä, hän nauraa mielessään ylistäjälle, ja jos joku haukkuu häntä, hän ei puolustaudu. Hän kulkee ympäriinsä kuin toipilaat varoen, ettei liikauta mitään tervehtymässä olevaa, ennen kuin se ehtii luutua. Hän on luopunut kaikesta tavoittelusta... Sanalla sanoen hän pitää itseään silmällä kuin vihollista ja juonittelijaa.

Tämä maailma on kuin suuri sairaala. Täällä kannattaakin hiiviskellä vähän varovaisemmin. Ja vaikka katsoa, ettei esim. oma hiilijalanjälki kasva liian suureksi...

X = OLET TÄSSÄ.
SARJA STOALAISUUDESTA PÄÄTTYY TÄHÄN: X

MITÄ STOALAISEN TYYNEYDEN TAKANA? Osa 7: Totuutta etsimässä

Senecan, Jeesuksen aikalaisen (n. 4 eKr.-65 jKr.) kuvaus omasta ajastaan:"Kaikki on täynnä häpeää ja pahetta; rikoksia tehdään enemmän kuin vankeudella voi sovittaa. Me ponnistelemme summattomassa taistelussa rikollisuutta vastaan: joka päivä intohimo syntiin paisuu, synninteon häpeä haihtuu... Irstautta ei enää harjoiteta salassa. Se pöyhistelee silmiemme edessä, se on työntäytynyt niin julkisesti kaikkien nähtäviin, onpa niin kerrassaan päässyt vallitsemaan kaikkien mieliä, että viattomuus ei enää ole harvinainen, vaan olematon."

"Maailman hyörimään kietoutunut elämä on kuin talvinen virta, sillä se on väkevä ja täynnä muraa ja vaikeakulkuinen ja tyrannillinen ja kuohahtava ja äkkiloppuinen". Näin kuvasi omaa aikaansa filosofi Epiktetos (n.50-120 jKr.). Tuo äkkiloppuisuus on kuin ennuste Rooman valtakunnan tuhosta. Hänen aikalaisensa Juvenalis (n. 55-135 jKr.) totesi lyhyesti ja ytimekkäästi:"Jälkimaailma ei saata lisätä mitään meidän epäsiveellisyyteemme."

Stoalainen filosofia pääsi melko lähelle hapuiluissaan pimeyden keskeltä kohti valoa, kilvoitellessaan kohti totuutta. Vai mitä mieltä lukija on näistä Senecan sanoista:

- Jumala on sinua läsnä, on kanssasi, on sinussa.

- Ihmetteletkö, että ihminen turvautuu jumaliin? Jumala tulee ihmisten luo, niin, vieläpä lähemmäs, hän tulee ihmisiin. Ei yksikään sydän ole pyhä ilman Jumalaa.

- Ihmisen tulee tavoitella sitä hyvää, mikä hänelle kuuluu. Mitä tämä hyvä on? Uudistettu ja puhdas mieli, joka pyrkii Jumalan seuraajaksi,
joka kohoaa inhimillisten asiain yläpuolelle, joka supistaa itseensä kaikki toivomuksensa.

- Ihminen on syntynyt keskinäistä auttamista varten.

- Opetammeko me, että hänen tulee ojentaa kätensä haaksirikkoon joutuneelle, näyttää vaeltajalle tietä, jakaa leipänsä nälkäisen kanssa?... Jos voisin lyhyesti muodostaa hänelle inhimillisen velvollisuuden lauselman, niin sanoisin: kaikki se, minkä näette, mihin inhimilliset ja jumalalliset sisältyvät, on yksi: me olemme yhden suuren ruumiin jäseniä.

Se maailma, johon kristinusko teli tuloaan, oli murheellinen, rapistuva ja kuoleva maailma. Se tarvitsi kipeästi iloa ja valoa, toivoa, rauhaa ja rakkautta.

"Kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa".

LOPPUU HUOMENNA. Viimeisellä kerralla tutustumme kaikkein tunnetuimpaan stoalaiseen ja kuuluisimpaan tekstiin, nimittäin Epiktetoksen Käsikirjaan.

MITÄ STOALAISEN TYYNEYDEN TAKANA? Osa 6: Poistaako järkeily kuolemanpelon?

Koska stoalaisuus on filosofian suuntaus eikä uskonto, sen tehtäviin ei kuulu vastata kysymyksiin elämän synnystä tai kaiken loppumisesta. Kuolemaa ei voi väistää, mutta järkeen käypiä argumentteja kuolemanpelkoa vastaan voidaan kyllä esittää. Stoalaiset antavat neljä ohjetta tai lohdutusta kuolevan olon helpottamiseksi. Nämä ovat:

1) "KUOLEMA EI KOSKE MEITÄ!"
Jokin tapahtuma voi olla hyvä tai paha vain sille, joka on olemassa. Kuolleena oleminen ei ole paha asia henkilölle, joka on kuollut. "Kun kuolema on täällä, me emme enää ole, ja kun me olemme täällä, kuolema ei ole".

Mielenkiintoista kuurupiiloa kuoleman kanssa! Terävää leikkiä sanoilla ja mielikuvilla. Eikö kuolema kuitenkin vaaniskele kintereillämme kaiken aikaa? Sitä ei siis voi häätää kuvasta vain toivomuksella, että Kuolema ei olisi samassa huoneessa kanssamme...

2) SYMMETRIA-ARGUMENTTI:
Emme kokeneet hyviä tai pahoja asioita ennen syntymäämme. Vastaavasti emme voi kokea hyviä tai pahoja asioita kuoleman jälkeen.

Mitä se on, kun kuolemani jälkeen en koe hyvää enkä pahaa? Olen täysin turta, tunteeton? Mieleeni nousee väkisinkin Marie Luise Kaschnitzin runo nimeltä En ole rohkea:

Rohkeat ihmiset tietävät,
ettei heillä ole ylösnousemusta,
ettei heidän ympärilleen kasva lihaa viimeisenä aamuna.
He eivät muista mitään,
eivät tapaa enää tuttujaan,
heillä ei ole mitään odotettavaa,
ei autuutta,
ei kidutusta.
Minä
en ole rohkea.

3) BANQUETTI-ARGUMENTTI:
Elämä on kuin suuri juhla (banquetti). Juhlaa ei voi pitkittää pilaamatta juhlan arvoa kokonaisuutena. Vastaavasti elämän pitkittäminen vain pilaa sen elämän nautinnon, joka meillä nyt on.

Näin oli varmasti aikoinaan huomattavasti helpompi sanoa kuin nyt eli aikana, jolloin ihmisten keinotekoinen hengissäpitäminen on mahdollista.

Tässä yhteydessä on pakko vähän syödä kuormasta eli lainata huomista vierastamme Epiktetosta, joka Käsikirjassaan puhuu elämästä näytelmänä tähän tapaan:

"Muista, että olet näyttelijä näytelmässä, joka on ohjaajan tahdon mukainen. Jos hän haluaa lyhyen näytelmän, se on lyhyt, jos pitkän, se on pitkä. Jos hän haluaa sinun näyttelevän kerjäläistä, pidä huoli, että näyttelet senkin roolin lahjakkaasti. Tee samoin, jos hän haluaa sinun näyttelevän raajarikkoa, virkamiestä tai maallikkoa. Sinun tehtäväsi on näytellä hyvin annettu rooli, mutta roolin valitseminen on toisen tehtävä."

4) LIIKAKANSOITUS-ARGUMENTTI:
Jos ihmisiä vain syntyy, mutta kukaan ei kuole, maapallosta tulee vähitellen ihmisen asumiseen kelpaamaton.

Tjaah. Sodat, kulkutaudit, luonnonmullistukset, nälänhätä yms. ilmiöt ovat tähän asti rajanneet tehokkaasti väkilukua. Ja kun Tellus uhkaa käydä asuinkelvottomaksi ihmisten omien kepposten takia, niin sitten yritetään löytää avaruudesta uusia paikkoja, joissa elämä olisi mahdollinen.

Uskaltaisitko sinä, kuulijani, kuolla pelkästään näitten argumenttien varassa? Minä en ainakaan. Mutta en minäkään ole rohkea...


JATKUU HUOMENNA. Sunnuntaina meillä on (toivottavasti) aikaa pohtia Senecan näkemyksiä Jumalasta / jumalista. Ällistyttävän lähelle kristillisiä näkemyksiä hän pääseekin...

MITÄ STOALAISEN TYYNEYDEN TAKANA? Osa 5: Seneca ja mielentyyneys

Elämä on Life. Elämä on Livet. Elämä on das Leben. Elämä on kenkkumaista.

Jokseenkin näin alkoi muuan nuoruudessani lukema pakina, olisiko mahdollisesti ollut Ollin kirjoittama?

Senecan potentiaalisesta huumorintajusta en tiedä mitään, mutta huumori on kyllä hyvä puskuri toiveiden ja todellisuuden väliin. Jo pienestä pitäen joudumme oppimaan läksyn, jonka mukaan emme pysty hallitsemaan tyydytyksemme lähteitä ja että tämä maailma ei mukaudu meidän haluihimme.

Jos et saa sitä, mitä haluat, kannattaa haluta sitä, mitä saa. Jos et pääse muurin läpi, kiipeä yli.

Senecan mukaan meidän ei pidä pahentaa todellisuuden järkähtämättömyyttä omilla reaktioillamme: kiukunpuuskilla, itsesäälillä, ahdistuksella, katkeruudella, närkästyksellä tai vainoharhaisuudella.

Stoalaiseen tapaan Seneca seuraa tyynesti ihmisten elämänmenoa. Hänen mukaansa elämässä on tärkeintä elää sopusoinnussa oman olemuksensa kanssa. Toki hän myöntää, että tällaisen ihanteen toteuttaminen tässä "madonsyömässä ja ylikultivoidussa maailmassa" on sangen työlästä. Tässä elämässä järki ja kohtuullisuus usein häviävät taistelun hillittömän vihan, julmuuden, eroottisen intohimon ja mustasukkaisuuden tunteita vastaan.

Silti tavoitteena on mielentyyneys:

"Tutkimme siis, miten ihmisen mieli voisi kulkea tietänsä tasaisesti ja suotuisasti, olisi itselleen suosiollinen, katselisi iloisena, mitä sillä on, ei sietäisi mitään tämän ilonsa keskeytystä, vaan säilyisi rauhallisessa tilassaan, koskaan siitä kohottautumatta tai alas painumatta. Näin syntyy mielentyyneys."

Olisi Seneca mahtanut olla haltioissaan (sitä kuitenkaan ulospäin näyttämättä), jos hän olisi päässyt testaamaan nykyisiä mielialalääkkeitämme. Nehän tekevät elämästä kuin Maamme-laulun: ei laaksoa, ei kukkulaa...


Seneca antaa suuren arvon ihmisen henkilökohtaisille moraalisille valinnoille. Suostuminen esim. vihaan ei ole pelkästään osoitus luonteenlaadusta, vaan se on päätös ja valinta, joka vaikuttaa ja rakentaa henkilön moraalista luonnetta:

"Viisasta... eivät masenna sellaiset seikat kuin ruumiillinen kipu ja heikkous tai ystävien ja lasten menetys sekä isänmaan onnettomuus sodan raivotessa. Tällaisten asioitten myönnän liiikuttavan viisasta; emmehän näet väitä hänen olevan kova kuin kivi tai rauta. Ei ole mitään hyvettä, joka ei tuntisi, että sen on vakaasti kärsittävä. Kuinka siis onkaan laita? Viisas ottaa vastaan iskuja, mutta ne saatuaan hän ne voittaa, parantaa ja sulkee haavat; pienempiä iskuja hän ei edes tunne eikä käytä niitä vastaan tavanomaista kykyään kestää vaikeuuksia, vaan joko ei ota niitä huomioon tai katsoo ne vain hymyn arvoisiksi".

Olisi mukava kuulla, mitä lukijat ovat tällaisesta ohjeesta mieltä?
Tällaistako onnellisen elämän pitäisi olla?

JATKUU HUOMENNA.
Seuraavalla kerralla pohdimme enemmän stoalaista tapaa kohdata kuolemaa.

PS: Tunnettu tyyneysrukous, joka laitetaan usein Reinhold Niebuhrin nimiin, voidaan nähdä hyvin stoalaisena:

»Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne jotka voin ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan.»

MITÄ STOALAISEN TYYNEYDEN TAKANA? Osa 4: Senecan tylympi kohtalo

Espanjalaissyntyinen Lucius Annaus Seneca (n. 5 eKr.-65 jKr.) oli vaikutusvaltainen roomalainen valtiomies, jolla oli monipuolinen filosofinen sivistys. Kyse ei ollut mistään kiertelevästä tyhjätaskuisesta rääsyläisopettajasta, sillä Seneca keräsi itselleen valtavan omaisuuden viinitilallisena ja senaattorina. Hän oli läheisissä väleissä keisarilliseen hoviin, mutta joutui välillä epäsuosioon. Hän oli maanpaossa Korsikalla v. 41-48.

Seneca oli kaavaillut itselleen poliitikon uraa, mutta nuoruudesta meni kuusi tärkeää vuotta sairasteluun. Kyse oli mahdollisesti keuhkotaudista. Sairastelu johti hänet syvään masennukseen. Niinpä hänen myöhästynyt astumisensa politiikan pyörteisiin osui pahaksi onneksi yksiin keisari Caligulan valtaannousun kanssa.

Vielä Caligulan murhan jälkeenkin Senecan tulevaisuus oli epävarma, sillä keisarinna Messalina sai juonitteluillaan aikaiseksi filosofin joutumisen ensin epäsuosioon ja sitten maanpakoon. Kun mies vihdoin kutsuttiin takaisin Roomaan, hänelle sälytettiin pahin mahdollinen tehtävä: Senecan piti toimia Agrippinan 12-vuotiaan pojan Lucius Dornitius Ahenorbarbuksen kotiopettajana.

15 vuotta myöhemmin keisari Nerona tunnettu hallitsija kiitti entistä opettajaansa ja oppi-isäänsä määräämällä Senecan tekemään itsemurhan vaimonsa ja perheensä edessä. 28-vuotias Nero oli näet päässyt selville häntä vastaan suunnatusta salajuonesta ja janosi nyt vihansa vimmoissa kostoa.

Vaikka Senecan osuudesta salaliittoon ei ollutkaan todisteita, Nero antoi silti varmuuden vuoksi käskyn hänen kuolemastaan. Olihan julma hallitsija jo ehtinyt tapattaa niin äitinsä, vaimonsa kuin velipuolensakin. Nero oli saattanut myös joukon senaattoreita ja ritareita surman suuhun syöttämällä heidät krokotiileille ja leijonille. Leijonien eteen joutui siis muutakin väkeä kuin pelkästään kristittyjä.

Vainoharhainen hallitsija poltatti Rooman kaupungin, vaikka syyttikin palosta kristittyjä. Näky oli niin vaikuttava, että hän kyhäsi aiheesta ihan omatekemän biisin, jonka hän esitti itseään harpulla säestäen - niin, kenelle?

Miten Senaca sitten suhtautui omaan kuolemantuomioonsa? No, nimenomaan sillä kuuluisalla stoalaisella tyyneydellä! Saadessaan kuulla keisarin käskystä Senecan ystävät sen sijaan kalpenivat ja alkoivat valittaa, mutta filosofi itse (kertoo historioitsija Tacitus) säilytti mielenmalttinsa ja yritti estää ystäviensä kyyneleet ja valaa heihin rohkeutta näin sanoen:

"Minne heidän filosofiansa oli kadonnut, hän kysyi, ja järkähtämättömyys onnettomuuksien edessä, jota he niin monen vuoden ajan olivat toisissaan rohkaisset? Ei kai kukaan luullut, ettei Nero olisi julma! hän lisäsi. Murhattuaan äitinsä ja veljensä jäljelle jäi vain opettajan ja oppi-isän tappaminen."

Senecalle sana "filosofinen" merkitsi samaa kuin hillitty ja maltillinen asenne onnettomuuksien edessä. Alusta lähtien Seneca oli mieltänyt filosofian opiksi, jonka tehtävänä oli auttaa ihmisiä selvittämään omien pyrkimyksiensä ja todellisuuden välinen ristiriita.

Seneca kertoi myös, mihin perustui se, että hän jaksoi kestää koettelemukset:

"Olen elämäni velkaa (filosofialle) ja veloistani sitä kohtaan se on pienin."

JATKUU TAAS HUOMENNA. Seuraavalla kerralla tutustutaan lähemmin Senecan ajatteluun. Hänen teksteissään onkin paljon kaluttavaa...

MITÄ STOALAISEN TYYNEYDEN TAKANA? Osa 3: Jeesusko tunteista vapaa?

Välillä tuntuu siltä, että oppi (peri)synnistä on kiinnostanut jumaluusoppineita kirkon historian aikana enemmän kuin armo konsanaan.

Kirkkoisiksi kutsutaan kristinuskon alkuvaiheen ensimmäisiä ja vaikutusvaltaisimpia teologeja ja kirjoittajia, jotka ovat luoneet pohjan koko kristinuskon teologialle, tietää kertoa Wikipedia ja jatkaa:

Kirkkoisät vaikuttivat aikana, jolloin kristillinen oppi, teologia ja elämä muotoutuivat voimakkaasti, toiselta vuosisadalta 500-luvulle. Tätä ajanjaksoa kutsutaan kirkkohistoriassa patristiseksi ajaksi heidän mukaansa (latinan sanasta patres, "isät").

Eilisessä bloggauksessani kerroin, miten stoalainen tunneteoria ei aikanaan herättänyt kovinkaan kummoista vastakaikua filosofipiireissä. Aleksandrian teologit sen sijaan ymppäsivät maailmaan välinpitämättömästi suhtautumisen omaan ajatteluunsa näin: Armo jumalallistaa sielun tekemällä sen osalliseksi jumalallisesta rakkaudesta. Tällaisella sielulla ei tietenkään ole mitään käyttöä luonnollisille tunteille. Armon aikaansaama agape-rakkaus ei tunteista vapautuneessa sielussa ole luonnollinen tunne, vaan yliluonnollinen laatumääre.

(Anteeksi vain, mutta tuntuu vähän liian virkamiesmäiseltä tilaustyöltä tuo jumalallistumisaate erilaisine välivaiheineen. Miten se muka pistettäisiin harjoitukseen? Mystisen yhteyden kokemusta ja sen vaikutuksia on toki voitava kuvata emotionaalisin termein. Tai sitten pitää olla kokemastaan hiljaa, vaieta.)

Palataksemme taas kirkkoisiin: Origenes (n. 185–254)soveltaa stoalaista teoriaa esitunteista seuraavasti:

1) Jeesus Getsemanessa. Vaikka ajatus kärsimyksestä ja kuolemasta liikuttaa Jeesuksen inhimillistä sielua, kysymyksessä ei kuitenkaan ollut pelko tai suru varsinaisena tunteena, vaan niiden esiaste. Se erosi varsinaisista tunteista siinä, että ajatukseen ei liittynyt hyväksyntää. Tunteista vapaana Jeesus olisi pitänyt hyvänä vain Jumalan tahtoa ja pahana sille vastakkaisia asioita.

(Niin, onhan tämä toki taas vallan järkeen käypää ajattelua, mutta eikö se typistä, suorastaan vesitä Jeesuksen elämäntyötä? Olen ymmärtänyt, että stoalaiselle tyyneydelle on käyttöä ennen muuta hengenvaarallisissa extreme-tilanteissa. Järkikulta on rajallinen työkalu. Ei se voi käsittää Jeesuksen kaksinaista luontoa: 100%:nen ihminen, 100%:nen Jumala.)

Annetaan Origeneen yrittää vielä toisen kerran soveltaa esitunteita koskevaa teoriaa:

2) Synnilliset kiusaukset. Origeneen mukaan ihmiset ovat erittäin taipuvaisia synnillisiin tunteisiin ja tekoihin, ja myös hengelliseen täydellisyyteen pyrkivien mieleen tulee helposti vietteleviä ajatuksia. Nämä eivät sellaisenaan ole ristiriidassa maallisista tunteista vapautumisen kanssa, koska ajatus ei vielä ole arvostelma siten, että ihminen vapaaehtoisesti pitäisi kiellettyä asiaa hyvänä. Spontaanit huonot ajatukset eivät sellaisenaan ole syntejä, jos ihminen pyrkii niistä välittömästi eroon. Ajatuksista pääsee eroon ajattelemalla jotakin muuta, esimerkiksi Kristuksen kärsimyksiä. Askeettinen elämäntapa vähentää myös huonojen ajatusten kohoamista mieleen.

Miksi aina vain kärsivä Kristus? Miksi emme yhtä lailla voisi alttaritaulusta katsella säteilevää ylösnoussutta Vapahtajaa?

Missä tällaista ajattelua ovat myöhemmin tulleet meitä vastaan? Aivan niin: Erämaaisien opetuksissa, zeniläisyydessä ja länsimaisessa luostarihurskaudessa. Luther, entinen munkki, puhui kokemuksen syvällä rintaäänellä todetessaan, että et voi estää erilaisia ajatuksia tulemasta päähäsi, mutta sinun ei pidä antaa niiden tehdä pesäänsä pääsi päälle.

Kirkkoisä Augustinus (354 –430) näki unensa ja nälkänsä filosofian ja teologian yhteen sovittamisessa. Hän piti stoalaista "tunteettomuutta" sekä epärealistisena että moraalisesti vahingollisena (Hyvä, Origenes!). Augustinuksen käsitys mielen synnillisistä liikkeistä muistuttaa Origeneen näkemystä:

Sielun turmeltuminen tuottaa jatkuvasti eriasteisia liikkeitä kohti huonoja toimintoja. Nämä ovat merkkejä perisynnistä, mutta niitä ei lasketa uusiksi lisäsynneiksi, mikäli hallitseva tahto välittömästi nujertaa ne. Huonoista haluista tulee syntejä tahdon suostuessa niihin.

Ihminen voi säilyttää mielessään miellyttävän synnillisen ajatuksen (kuin käärmettä povellaan) ilman aikomusta toimia sen mukaisesti tai yrittämättä tukahduttaa sitä. Tämä synti ei ole yhtä merkittävä kuin sen, joka päättää toimia huonon sielunliikkeen mukaisesti.

Augustinuksen mukaan halu muuttuu toiminnaksi prosessissa, johon kuuluvat

1) ehdotus (lat. suggestio)= konkreettinen haluamismahdollisuutta koskeva tietoisuuden syntyminen sielussa
2) mielihyvä (lat. delectatio) = halun ensiaste
3) suostumus (lat. consentio) = joko mielihyvän tuottavan synnillisen ajatuksen hyväksyminen tai toimintasuosituksen hyväksymistä.

Kertokaahan, hyvät lukijat, onko teidän mielestänne vaivan arvoista meikäläisen käyttää jäljellä olevia kesälomapäiviään tutkimalla stoalaisuutta? Siis: Onko kyseessä järkevä toiminta vai kenties samantekevä puuhastelu?

JATKUU joka tapauksessa HUOMENNAKIN.
Käydään silloin joukolla Senecan kimppuun...

MITÄ STOALAISEN TYYNEYDEN TAKANA? Osa 2: Tunteettomuutta ja apatiaako?

Hei, Osku. Olet oikeassa käyttäessäsi stoalaisuudesta nimitystä "tunteeton" filosofia. Tämä pokanpito tilanteessa kuin tilanteessa on kenties liikkeen tunnetuin opinkappale. Arkikielessähän stoalaisuudella tarkoitetaan usein henkilöä, joka kykenee hillitsemään tunteensa tai jolla ei näyttäisi olevan tunteita lainkaan.

Stoalaisen systeemin mukaan tunteitten pääluokat ovat
a) pelko
b) halu
c) tuska ja
d) nautinto.

Koska tunteitten (tai pikemminkin tunteiden taustalla olevien väärien uskomusten) katsottiin olevan suurin yksilön mielenrauhaa uhkaava tekijä, tunteettomuus oli merkittävin stoalaisten opettama elämänhallinnan keino. Tunnettu on Epiktetoksen sana: "Ihmisiä eivät järkytä asiat, vaan heidän uskomuksensa niistä".

Esimerkiksi häpeä on stoalaisten mukaan yksi pelon keskeinen alalaji: se näet määriteltiin peloksi maineen menettämisestä.

Muitten filosofisten perinteitten kannattajat eivät juuri hurraata huudelleet stoalaiselle tunneteorialle. Tunteitten analyysiä pelkästään arvostelmina pidettiin virheellisenä samoin kuin siihen liittyvää ajatusta tunteitten tahdonalaisuudesta. Vapautumista tunteista pidettiin epärealistisena tavoitteena filosofiselle terapialle. (Nykyinen kognitiivinen terapiasuuntaus on kuitenkin paljon velkaa stoalaiselle näkökulmanvaihtamisen taidolle.) Kyseistä asennetta pidettiin myös moraalisesti ei-toivottavana vieraantumisena inhimillisistä kanssakäymisen kuvioista.

Stoalaista apaattisuusihannetta mollattiin usein sanomalla, etteivät stoalaiset filosofit näyttäneet itsekään käyttäytyvän niin tyynesti kuin heidän teoriansa edellytti. Teoriaa piti siis vähän rukata Epiktetoksen esittämään suuntaan: "Kauheat näkymät voivat häiritä viisasta, mutta hän ei hyväksy niitä koskevaa mieleen muodostuvaa alustavaa arviota eikä siten näe niissä aihetta pelkoon". Kyse on siis eräänlaisesta esitunteesta. (Palataan aiheeseen huomenna, kun puhutaan siitä, miten aleksandrialainen teologia oppi stoalaisuudesta.)

Papinkoulussa opin, että evankeliumia ei voinut missään tyhjiössä julistaa. Jotta kuulijat voisivat jotenkin ymmärtää kristinuskon pointin, julistajien piti käyttää ympäröivän maailman kieltä. Keisarien ajan Roomassa stoalaisuus oli suorastaan valtafilosofia. Evankeliuminsa viimeisenä kirjoittanut Johannes käyttää filosofista kieltä kuvatessaan, että Aluss oli Sana (logos). Stoalainen ylijumala logos on abstrakti prinsiippi, mutta siihen jäi tilaa myös omakohtaiselle jumalasuhteelle ja jopa mystiikalle:

Stoalaiset kuvaavat hyvän ihmisen rakastavan aidosti jumalia ja jumalien puolestaan rakastavan hyviä ihmisiä. Jumalan perimmäinen olemus on järki, ja järki on keskeisin ihmisen muista eläimistä erottava ja hänet jumalaan liittävä tekijä. Järkeään vaaliva ihminen kohoaa siten lähemmäksi jumalia ja kauemmaksi muista eläimistä Ihmisen järjen täydellistymä on nähdä kosmos ikään kuin jumalan näkökulmasta - nähdä kaikki siinä oleva tarpeellisena, hyvänä ja oikeana. Tärkeää on myös ymmärtää oma osansa ja tehtävänsä kosmoksessa ja olla tähän tyytyväinen.

Tätä visiota ei saavuteta niinkään tieteellisen luonnontutkimuksen keinoin, vaan pikemminkin puhdistamalla mieli vääristä uskomuksista, jotka ovat inhimillisen kulttuurin painolastia ja saastaa.

Stoalaisuus tahtoo siis opettaa järki-ihmisiä kohottautumaan järjettömän luonnon yläpuolelle. Se tapahtuu ravistautumalla eroon turmeltuneen ihmisen vääristyneestä katsantokannasta.

JATKUU HUOMENNA!

:::::::::::::::::::::::::::::::::

- Sussiunakkoon! Voiko ihminen mennä sekaisin, jos saa liikaa tietoa stoalaisuudesta?
- Ei, en usko. Kosmisessa mittakaavassa asialla ei ole minkäänlaista merkitystä!

MITÄ STOALAISEN TYYNEYDEN TAKANA? Osa 1: Samantekevääkö?

Papinkoulussa istuessani sain harmikseni aivan vääränlaisen kuvan stoalaisuudesta. Voimakkaimmin mieleeni jäi ajatus itsemurhan hyväksymisestä: Toki omasta ruumiistaan saa lähteä niin kuin savua täynnä olevasta talosta.

Siis mitä???

Kun olin tuolloin vielä nuori ja kiihkeä ja kun järki ja tukkakin vielä olivat samassa päässä, niin raivostuin suunnattomasti tuosta sitaatista. Se löi molemmille korville kaikkea sitä, mitä minä tuolloin pidin elämän kunnioittamisena: Itsemurha ei olisi missään olosuhteissa viisas ratkaisu, ei tekijälle itselleen eikä häntä suremaan jääville.

Niinpä stoalaisuuteen tutustuminen aatesuuntana jäi käytännöllisesti katsoen väliin. Sinänsä huonompi juttu.

1900-luvun lopulla (huh, kun tuntuu historialliselta!) kiinnostuin zeniläisyydestä, tuosta mainiosta mielenhallintajärjestelmästä. Harmi vain, että hyvästä systeemistä puuttui Jumala ja ihmiseltä sielu. No, kaikkeahan ei tietenkään aina saa yhdessä paketissa...

Monissa zeniläisyyttä käsittelevissä kirjoissa zeniläisinä sanontoina lueteltiin paljon myös länsimaisia mietelmiä, mm. stoalaisia. Kuluvan vuosikymmenen alussa tutkin zeniä tarkasti. Nyt, vuosikymmenen lopulla, lähestyn samaista mielenrauha-asiaa toiselta kantilta, stoalaisittain.

Näyttää vähän siltä, että olen onnellisimmillani juuri silloin, kun minulla on jotakin jännää tutkittavaa. Ero edelliseen projektiin on vain siinä, että lähestyn nyt käsillä olevaa tehtävänasettelua ikään kuin reaaliajassa, blogaten. Hauskaa on myös se, että "tutkimussuunnitelmani" pysyy koko ajan avoimena ja muutoksenalaisena, riippuen siitä, miten innokkaasti opponentit (siis te, hyvät lukijat), tulette juoneen mukaan. "Toivossa on hyvä elää", kuten eräs entinen lapamatofilosofi loihe lausumahan, mursi suuta, väänti päätä.

Siispä asiaan:

SAMANTEKEVÄÄ!

Stoalaisuus syntyi Ateenassa n.300 vuotta ennen Kristuksen syntymää. Stoalaisuuden perustajana pidetään filosofi Xenonia, joka kuoli v. 261 eKr. oman käden kautta. Voi olla, että juuri Xenonilta on peräisin tuo kammoamani ajatus itsemurhasta pakotienä. Ainakin se sopisi kuvaan, Xenon näet tukehdutti itsensä saatuaan onnettomuudessa vakavia vammoja. Filosofi haudattiin julkisin varoin ja juhlavin menoin Kerameikoksen kukkulalle. Hautajaisissa luettiin myös julistus, jonka mukaan Zenon oli auttanut luokseen tulleita hyveeseen ja viisauteen sekä tehnyt elämästään ja opetuksistaan esimerkin muille.

Stoalainen etiikka pohjasi näkemyksiin, että hyve on onnellisuuden välttämätön ja riittävä ehto, että hyvettä lukuun ottamatta mikään ei ole varsinaisesti hyvää ja että tunteet ovat aina pahasta. Stoalaisen etiikan ihanneihminen, hyveellinen viisas, on täysin vailla tunteita ja hallitsee itsensä täydellisesti kaikissa tilanteissa. (Lukijat: poistakaa aseestanne varmistin jo tässä vaiheessa!)

Vaikka stoalainen viisas pitää ulkoista maailmaa omalle onnellisuudelleen samantekevänä, hän ei suhtaudu siihen passiivisesti. Viisas toimii maailmassa tarmokkaasti tavoitellen hyveellisesti tavoittelemisen arvoista ja välttäen vältettävää, vaikka niiden lopullinen saavuttaminen ja välttäminen onkin moraalisesti loppujen lopuksi - samantekevää!

Näinköhän on?

JATKUU HUOMENNA...

Olisin iloinen, jos lukijat viipymättä pistäisivät lusikkansa tähän soppaan.
Olisi kliffaa viisastella yhdessä, pohtia asioita eri näkökulmista. Tehdä yhdessä oivalluksia. Vertailla yhtäläisyyksiä kristinuskoon.

Koska emme ole (ainakaan vielä) stoalaisia, emme sano, että loppujen lopuksi tällainenkin peitsentaittokin kera läpänheiton on ihan samantekevää...)

:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

- Sussiunakkoon! Ei kai itsensä tappamisesta sentään tehdä mitään muoti-ilmiötä?
- Ei, en usko. Ajat ja tavat ovat toki hurjasti muuttuneet. Emmehän me oikein voi tajuta sitäkään, että muinaisessa Hellaassa lasten heitteillejättökin oli ihan OK. Vasta kristinusko toi tolkkua asiaan, kun tuli mies, joka julisti Taivaan valtakunnan kuuluvan lastenkaltaisille...

USKONPUHDISTAJAN KOKKAPUHEITTEN SYVIN OLEMUS?

Kokkapuheen synonyymeja ovat kompa, pila, sukkeluus ja vitsi.

Lutherin kokkapuheet olivat usein yhtä kuin kakkapuheita.

Martti-tohtori liittyi rahvaanomaisilla sutkauksillaan kummalliseen pilapuheperinteeseen, jonka ansiosta hän jo elinaikanaan onnistui pudottamaan pyhimyksen sädekehän päänsä päältä.

Luther halusi Raamatun kuluvan kansan känsäisissä kourissa. Miten hän olisi saanut tässä jengissä asiansa perille yliopistoteologian sanakääntein? Kansahan ei aiemmin olisi ymmärtänyt latinankielisestä katolisesta messustakaan tuon taivaallista, ellei kirkkojen seiniin ja kattoon olisi maalattu kaikenlaisia raamatullisia
aiheita, kuvia viimeisestä tuomiosta, helvetistä ja silleen...

Tai sitten kansa kuuli ja ymmärsi väärin. Ehtoollisleipäastiaa nostavan papin se kuuli lausuvan taianomaiset sanat: Hokkuspokkus!

Elämänsä loppupuolella Luhter toivoi, että suurin osa hänen kirjallisesta tuotannostaan olisi hävitetty. Ei hän kuitenkaan niitä kakkapuheita tainnut katua, kahdestakaan syystä:

Kuoleva Luther kuvaili maailmaa isoksi ahteriksi, takapuoleksi eli pyllyksi, joka pian ulkoistaisi hänet kakkapökäleen tavoin täältä pois. Samanhan oli paskapaavi (ilmaus Lutherin) tehnyt jo aiemmin bullauttamalla
uskonpuhdistajan kirkosta veks.

Yleisesti tiedetty tosiasia oli, että Lutherilla oli sangen heikko vatsa. Sen vuoksi hän joutui viettämään paljon aikaa vessassa istuen. No, mikäs sen rauhallisempi paikka fundeeraamiselle! Luther työskenteli Wittenbergin Mustan luostarin tornihuoneessa, jonka yhteydessä oli vessa. Todennäköisesti juuri täällä ns. hiljaisessa huoneessa Luther sai kuuluisan Ahaa-elämyksensä (vanhurskas on elävä uskosta).

Huumorimiehenä tunnettu Luther vertaa ilosanoman tuomaa helpotusta hotelli Helpotuksessa koettavaan armahdukseen. Molemmissahan on kyse taakasta eroon pääsemisestä. Ja jos ihan tarkkoja ollaan, niin synnin vertauskuvaksi paska käy mitä mainioimmin.

VAROITUS! Jos tähänastinen teksti on tuntunut karvaalta kalkilta, niin lukijan on ihan oman mielenrauhansa nimissä parasta lopettaa tähän. Sillä pahempaa on tulossa...

Keskiajalla keski-Euroopassa oli paikoin tapana, että kun varsinainen pääsiäismessu oli ohitse, pappi alkoi lasketella saarnastuolista seurakunnan riemuksi hupaisia pilapuheita ja joskus säädyllisyyden rajat rikkovia kokkapuheita. Näissä pilasaarnoissa esitettiin sekä vakiintunutta parodista perinnettä että papille kulloinkin mieleen juolahtaneita piloja. Jutut olivat monasti kaksimielisyyksineen sellaista luokkaa, että tutkijat eivät kehdanneet niitä edes tallentaa.

Kaiken kaikkiaan myöhemmille ajoille säilyneet keskiaikaiset pilasaarnat ja evankeliumiparodiat ovat olleet herkullinen ja häkellyttävä tutkimuskohde. Kyseisen (kyseenalaisen!) keskiaikaisen parodiaperinteen hengessä Aleksis Kivikin muuten pisti Seitsemän veljeksen Laurin saarnaamaan Hiidenkivellä. Ensiksi mainituista tolkuttomuuksista en tiedä, mutta jälkimmäisessä alkoholilla oli osuutta asiaan...

Miten mahtaisivat kirkossakävijät tätä nykyä tuumia moisista pilasaarnoista ja evankeliumiparodioista? Pitäisikö vain ihan pokkana kokeilla...?

Vaikka toisaalta: Ehkä juuri tällainen pilkka käy papin omaan nilkkaan. Missä on kirjoitettu, että papin pitäisi itse rampauttaa sanomansa ja ikään kuin sihtailemalla ja ampuilemalla väärään maaliin eli omaan jalkaansa?

:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

- Sussiunakkoon, millaisia puheita isolla miehellä, ja vielä uskonpuhdistajalla, muka. Saippualla minä olisin tuollaisen tohtorin suun pessyt! Mahtaisikohan mistään löytyä kirkkokuntaa, jossa puhutaan VAIN JA AINOASTAAN kaunistelevasti ja VAIN kauniista asioista?

- Ei, enpä usko! Nämä vessajututhan ovat ihan arkipäiväisiä asioita. Ei niitä kannata hävetä tai surra, kun ei kerran vaihtoehtojakaan ole. Ilmoittihan lasten rakastama Markus-setäkin aikoinaan ihan radiossa, minne hän satutunnin jälkeen menee...

DON'T WORRY, BE HAPPY!

Muutama kesäinen sana erityisesti ammattimurehtijoille:

Katso kedon kukkia ja taivaan lintuja. Katso luontoa ja huomaa. Näe Jumalan kunnia luonnossa. Kaikki eivät ikävä kyllä näe asioita näin. Ateisteilla on parhaillaan menossa kampanja, joka julistaa: ”Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä!”

Pikkuisen hassusti ajateltu. Eikö juuri tietoisuus siitä, että Jumala ON olemassa, anna meille luvan olla murehtimatta ja syyn iloita ja olla kiitollisia elämästä? Luetaanpa vaikka nämä Jeesuksen sanat Vuorisaarnasta:

"Älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? …Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet." (Mt. 6:25-34)

Jeesus opettaa, että Jumalaan uskovan ihmisen ei tarvitse kantaa murhetta kaikesta mahdollisesta. Taivaallinen Isä pitää hänestä huolen ja auttaa häntä etsimään sitä, mikä on tärkeintä: Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan. Näin Jumala vapauttaa hänet tekemään hyvää lähimmäisilleen. Kristitty muistaa Jeesuksen sanat "Autuaampi on antaa kuin ottaa".

Jos Jumala on antanut meille itse elämän ja tämän ruumiin, eikö hän myös huolehtisi vähemmän tärkeistä asioista kuten ruoasta ja vaatteista? Room. 8:32 Paavali muistuttaa: "Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin?" Jumala on antanut meille jo tärkeimmän lahjansa – eikö hän siis antaisi myös vähemmän tärkeitä? Jumala pitää huolen omiensa perustarpeista, sitä ei ole syytä epäillä eikä murehtia.

Jumalan luomistyöhön uskova näkee näin luontoa tarkkaillessaan valtavaa Jumalan johdatusta ja huolenpitoa. Kaikki toimii tarkoituksenmukaisesti ja hienosti. ”Hyvin hän on kaiken tehnyt”. Jeesus avaa silmiämme katselemaan maailmaa Jumalan luomana, jossa hän koko ajan pitää elämää yllä. Jumala johdattaa maailman kulkua pienimmänkin luontokappaleen kohdalla ja ihminen hänen arvokkaimpana luotunaan on siksi erityisen huolenpidon kohteena.

Jeesus ottaa esille murehtimisen hyödyttömyyden elämän pituutta ajatellen. Kukaan ei voi murehtimalla (eikä millään muullakaan konstilla) lisätä elämänsä pituutta. Elämää on annettu sen verran kuin Luoja on hyväksi nähnyt antaa. Murehtiminen tuo vain stressin ja muut vaivat. Koko elämän saa ottaa Luojansa kädestä murehtimatta päiviensä pituudesta. Näin ei tarvitse huolehtia tänään huomisen asioista, vaan saa luottaa Jumalan huolenpitoon myös huomenna. Hän antaa riittävän voiman huomisen murheisiin. Tämän sisäistäminen vapauttaa elämään elämää täysillä tässä ja nyt, nauttimaan elämästä Jumalan lahjana.

Meidän tulee ottaa todesta se asenne, josta Paavali kirjoittaa Fil. 4:6: "Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon." Paavali antaa tässä myös keinot huolien voittamiseen, ei ainoastaan kehota olemaan huolehtimatta. Tarpeet saa tuoda Paavalin esittämin tavoin Jumalan eteen ja "silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne." (Fil. 4:7).

Koska Taivaallinen Isä tietää, mitä tarvitsemme ja lupaa huolehtia näistä tarpeista, voimme vapaasti keskittyä etsimään Jumalan tahtoa ja ajamaan Jumalan valtakunnan asiaa. Jumalan tahdon toteutumisesta voi ja pitääkin kantaa huolta. Tämä ns. Pyhä huolettomuus ei päde Jumalan valtakunnan asioihin. Murehtia ei toki tarvitse, mutta Jeesuksen seuraajan on syytä olla uskollinen häntä kohtaan ja tarkka hänen tahtonsa toteuttamisesta.

Jumalan huolenpito vapauttaa myös huolehtimaan lähimmäistemme tarpeista. Tätä puolta Jumalan tahdon toteuttamista kuvaa Gal. 6:2-10: ”Koska olemme saaneet ja saamme kaiken Jumalan kädestä, voimme jakaa lahjaksi saamaamme eteenpäin. "Kun meillä vielä on aikaa, meidän on siis tehtävä hyvää kaikille, mutta varsinkin niille, joita usko yhdistää meihin" (Gal. 6:10).

Toki meillä kaikilla on enemmän tai vähemmän asioita, joista kannamme huolta ja murhetta. Alitajuisesti salakuljetamme menneitä murheita tuleville päiville. Siitä säkistä tulee aikaa myöten tosi painava! Mutta mitä useammin käymme ehtoollisella, sitä vähemmän niitä on, sillä joka kerran saamme jättää ne Herramme haltuun.

Kesärukous:
Herra, avaa meidän silmämme,
niin me näemme sinun kirkkautesi.
Herra, avaa meidän korvamme,
niin me kuulemme sinun kutsusi.
Herra, avaa meidän sydämemme,
niin me tunnemme sinun rakkautesi.
Herra, avaa meidän kätemme,
niin me annamme sinun omastasi.
Herra, avaa meidän elämämme,
niin me julistamme sinun suuruuttasi. Aamen.

:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

- Sussiunakkoon! Itkijänaisista olen kyllä kuullut, mutta onko ammattimurehtijoitakin oikeasti olemassa?
- Ei, en usko. Niin amatöörimäisen onnettomia nuo esitykset ovat tähän asti olleet, vaikka pyrkijöitä tälle jalolle alalle on paljon. Onneksi kristityt saavat ulkoistaa omat murheensa heittämällä ne Mestarinsa päälle.
- Sussiunakkoon! Ovatko jumalankieltäjät sitten oikeasti murheettomia, niin kuin mainosplakaatit linja-autojen kyljissä väittävät?
- Ei, en usko. Mainoskampanjat ovat mainosmiesten ideoimia juttuja, joiden tehtävä on myydä jotakin tuotetta. Tässä tapauksessa bussillista ilmaa...

::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Tutustumisen arvoinen debyyttilevy Harmaja-nimiseltä yhtyeeltä, joka rokkaa Saimaa:

Harmaja - Sydäntalvella




Harmaja - Sataa

NÄPIT IRTI RAAMATUSTA, MAALLIKOT!

Me olemme kulkemassa kohti holhousyhteiskuntaa.

Mitäs pahaa siinä sitten on?

On selvää, että kansalaisten huono terveys
tulee yhteiskunnalle kalliiksi.
Ohjeitten, kieltojen ja käskyjen tuputtajia riittää.
Meitä suorastaan uhataan terveysterrorilla.
Tupakkaa, viinaa ja läskejä vastaan
on jo julistettu sota.
Säteilevät kännykät halutaan pois alaikäisiltä,
samoin hedelmäpeli ja muut rahapelit kielletään alle 15-vuotiailta.
Huolissaan on oltu siitä, että nuoret nukkuvat liian vähän.
Ja valvovat kofeiinitablettien tai energiajuomien avulla.

Uusin suositus: Ei kofeiinia alle 15-vuotiaille.
Tutkimusten mukaan kofeiini saa lapsissa aikaan
ärtymystä, levottomuutta, unihäiriöitä
ja jopa riippuvuutta,
vaikka sitä nautittaisiin pienissäkin määrissä.

Ihan hyviä ja oikeita nuo asiat ovat,
ei siinä mitään, mutta pointti onkin juuri
tuossa holhoamisessa.

Miksi emme osaa elää oikein,
miksi tarvitsemme ohjeita ja neuvoja
syömisessä
juomisessa
liikunnassa.
Valtaosa hengittää liian pinnallisesti
ja kävellä lämpyttää väärällä tyylillä.

Jos tahdomme itsemme syyllistää,
niin se onnistuu kyllä helposti.

Mutta tätä holhousideaa voisi vielä jatkaa
siirtämällä se hengenelämän alueelle:
Koska moni lukee raamattua kuin piru,
tahtoen löytää sieltä vain kiistakysymyksiä
ja riidan siemeniä sen sijaan että
lukisivat Suurta Kirjaa pelastustarkoituksessa,
lienee väärinkäytösten välttämiseksi
syytä kerätä raamatut kansalta pois.
Tulkitkoon Pipliaa vain asiaan vihkiytyneet henkilöt,
kuten meneteltiin ennen Lutheria.

Kun raamatusta ollaan niin monta mieltä
kuin on miestä (naisista ja lapsista puhumattakaan),
niin ei sellainen tulkinta käy alkuunkaan laatuunsa.
Kas, kun tarkoitus ei suinkaan ole se,
että kaikkien pitäisi löytää raamatusta oma tulkintansa.

Ihmiset voisivat kuunnella raamatunlukua innokkaammin,
jos ja kun heillä itsellään ei olisi omaa opusta
kirjahyllyssä pölyttymässä.

Raamattua voisi siis vain kuunnella.
Ja sitten voisi kuunnella sananselitystä.

Raamattua luettaisiin säästeliäästi ja
selitettäisiin niukasti,
jotta hengellinen nälkä pääsisi yltymään.
Näin ihmiset joutuisivat itsekin pohtimaan
kuulemaansa ja keskustelemaan keskenään kuullusta.

Ei kenellekään ole mitään iloa siitä,
että kirjahyllyssä on se raamattu,
mutta kukaan ei sitä lue.
Kasteen lahjan kanssa vähän sama juttu:
Jos kasteen lahjaa ei oteta uskon avulla
käyttöön, niin vaikutus on
likimain sama kuin joululahjalla,
joka avaamattomana laitetaan kaapin ylähyllylle.

:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

- Sussiunakkoon! Voidaanko suomalaisilta noin vain tulla ottamaan raamatut pois?
- Ei, en usko. Mutta näin laman aikana jotkut voisivat olla valmiita luopumaan piplioistaan käypään hintaan...

OLEMINEN VAIKEAMPAA KUIN TEKEMINEN?

Jumala sanoo Vanhassa testamentissa nimekseen MINÄ OLEN. Ihminenkin on HUMAN BEING, vaikka kuvittelee olevansa HUMAN DOING. Luotuaan kaiken Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä. Luoja tarvitsee lepoa, mutta luotu sen sijaan ei?

Höpöhöpö!

Tarja Tojkander kirjoitti Talouselämässä (numero 24) mielenkiintoisen artikkelin otsikolla Miksi laiskottelu on niin vaikeaa? Koska talouslaman takia kaikki eivät lue kyseistä lehteä (vai jättävätkö he lehden luvun väliin ilkeyttään, tyhmyyttään eli laiskuuttaan), katson tehtäväkseni hieman referoida mainiota artikkelia. Pelin henki on sama kuin ennenkin: Vierailija esittää näkemyksiään kursiivilla, isäntä kommentoi suoraselkäisesti, ilman mitään kursiiveita. Nyt lähtee:

"Laiskottelu on vaikeaa, koska ruumiisi vastustaa sitä. Olet ehkä kurittanut kroppaasi juoksulenkeillä ja kuntosalilla ja luulet tietäväsi, mitä fyysinen rääkki on. Et tiedä. Laiskottelija tietää.
Jo yhden päivän (riippukeinussa) makaaminen jumiuttaa niskan ja selän lihakset ja aiheuttaa jännityspäänsärkyä. Toisena päivänä kolotus alkaa tuntua myös alaraajoissa. Seuraavaksi suora ja keskimmäinen reisilihas alkavat vihoitella. Ne jäykistyvät ja painavat iskiashermon pinteeseen. Kolotus muuttuu vihlaisuiksi. Vain sinnikkäimmät loikoilijat kestävät kolmanteen päivään. Kolmantena päivänä iskee ummetus.
Neljäntenä päivänä jokainen, jonka ei ole aivan pakko maata vuoteessa esim. sairauden vuoksi, lähtee vähintään kävelylle".

Jahas. Meikäläisellä on ihan toisenlainen vaiva. Eilen vaimon kanssa dementiahiihdettiin kymmenen kilsaa, tänään viistoista. Riippumatossa maatessani olisin siis saanut ummetusta lukuun ottamatta aivan samat vaivat kuin Vantaan puolella patikoidessa...

"Mutta kun ylität Venäjän rajan, joudut tunnustamaan, että suomalaiset - itäisimmätkin - ovat laiskottelijoina auttamattomia aloittelijoita. Toisin kuin suomalaisen, venäläisen ei tarvitse hurskastella ahkeruudella. Venäläinen arvostaa älykkyyttä ja ajattelee venäläisen sananlaskun tavoin, että "työ tyhmästä tykkää".
Suomalainen tekee koko vuoden hampaat irvessä töitä, jotta pääsisi kuukaudeksi mökille laiskottelemaan. Venäläinen on fiksumpi ja rupeaa suoraan laiskottelemaan".

Juu. Vienan-Karjalan kylissä näkee ikävällä tavalla, mihin laiskottelu johtaa: Vanhat ukot ovat koko päivän tuiterissa, nuoria miehiä ei ole. Mummot pitävät pystyssä sen, minkä voivat. Muu saa jäädä. Kohtalouskoa?
Venäläiset ovat ostaneet innokkaasti itä-Suomesta kesänviettopaikkoja. Mitähän me tästä mahdamme oppia?

"Mitä pitäisi ajatella siitä, että suomen kielestä on päässyt tyystin näivettymään sellaiset sanat kuin JOUTILOIDA (olla joutilaana, vetelehtiä) ja JOUTIO (joutilas henkilö, vetelys)? Entä milloin viimeksi kommentoit jotakuta LAISKAHTAVAksi (laiskuuteen taipuva, laiskahko, laiskanlainen)?"

Jos nykyään ei saa sanoa sokeaa sokeaksi, kuuroa kuuroksi tai juoppoa juopoksi tai mustalaista mustalaiseksi, niin miksi sitten joutomiehiä saisi nimitellä erikseen? Joutavanpäiväistä sievistelyä! Miksi ei saa sanoa, niin kuin asiat ovat? Kuka hienohelma tästä hermostuu? Onhan meillä Suomessa ollut muuan herra Sianpääkin peräti presidenttinä!

"Luulemme, että ahkeruudessa on kyse luterilaisesta työmoraalista. Ei ole. Saappaat jalassa kuolemisen ihannetta ei löydy luterilaisista lähteistä. Luther arvosti ahkeruutta, mutta tuomitsi työnarkomanian.
Raatamisen ihannointi sopii pikemminkin sveitsiläiseen kalvinismiin, jonka mukaan vaurastuminen on merkki siitä, että kuuluu Jumalan valittujen joukkoon. Mutta kalvinistinen traditio on Suomessa ohuempi kuin esimerkiksi Keski-Euroopassa".

Hyvä, että kirjoittaja ymmärsi oikaista tämänkin sitkeän väärinkäsityksen. Predestinaatio-oppi (ennaltamäärääminen pelastuviin tai kadotettuihin) on varsin tuhoisa tulkinta. Mutta yhtä kaikki selkeä. Tuon mukaan esimerkiksi meikäläinen ei ole menestynyt elämässä niin hyvin, että voisin päätellä Jumalan valinneen minut etukäteen pelastettujen laumaan.
Vaan mistä päin Suomea kirjoittaja arvelee löytävänsä kalvinisteja?

"Jos työt estävätkin laiskottelua, niin kaikkein vaikeinta laiskottelu on silloin, kun on aikaa.
"Minusta on mukava olla jouten silloin kun ei pitäisi, ei silloin kun en voi nuuta kuin olla jouten. Sellainen on jääräpäinen luonteeni. Kun työpöytäni on täynnä kirjeitä, joihin pitää vastata ennen postimiehen seuraavaa käyntiä, juuri silloin on kaikkein mukavinta istua selkä takkaan päin miettimässä, paljonko olen velkaa", kirjoittaa parantumaton laiskuri ja kirjailija Jerome K. Jerome The Idler-nimisessä lehdessä 1890- luvulla".

Sama havainto. Silloin, kun meinaa läkähtyä työtaakan alle, olisi kaikkein mieluisinta tarttua johonkin kirjaan ja antaa kiireen mennä menojaan. Lasken kirjan kuitenkin käsistäni ja lupaan itselleni, että luen opuksen sitten lomalla. Well, kun loma tulee, kirja ei enää ehkä kiinnostakaan. Tai sitten yksinkertaisesti vain ilmaantuu jotakin tähdellisempää.

"1600-luvulla elänyt matemaatikko Blaise Pascal piti toimintaa huumeenkaltaisena mielen turruttimena. Pascalin mukaan hälinä ja vilske suojaavat ihmistä vapaa-ajalta, joka pakottaisi pohtimaan omaa kohtaloaan. Siksi yksinäisyyden nautinnot ovat niin vaikeita saavuttaa".

Voiko olla olemassa uskovaa työnarkomaania? Jos voi, niin mikä on mahtanut mennä pieleen Jeesuksen opetusten seuraamisessa? Jos uskonto on joidenkin mielestä huumetta ja työnarkomania samoin, niin silloinhan uskova työnarkomaani - jos sellaisia siis on olemassa - on kaksinkertaisessa pöllyssä. Siis sananmukaisesti aivan pihalla elämästä, niin hengellisestä kuin maallisestakin.

::::::::::::::::::::::::::::::::::::.
- Sussiunakkoon! Voiko se kamala kalvinismi levitä meillekin tänne Suomeen?
- Ei, en usko. Suomalaisilla olisi aivan liian paljon ennakkoluuloja ennaltamääräämistä kohtaan. Sitä paitsi sellaisesta huumeesta kärähtäisi tullissa aivan varmasti...

RAJA, JOTA EI PIDÄ YLITTÄÄ!

Joku raja pitää elämässäkin olla, vai kuinka?
Vain rock saa olla rajaton riemu?

Eilen taksissa istuessani aloin miettiä näitä
raja-asioita. Palasin työkeikalta
Honkanummelta Helsinkiin.
Honkanummi on helsinkiläisten hautausmaa,
joka sijaitsee Vantaalla. Kuinkas muuten...?
Sanoin taksikuskille lähtiäisiksi, että
minä autoin yhden ihmisen rajan yli
ja sinä autoit minut...

Maalla rajariidat ovat pikemminkin
sääntö kuin poikkeus.
Ja leirikeskus on landella naapureille
yhtä inspiroiva asia
kuin punainen vaate härälle.
Tiedän sen omista rippikoulukokemuksistani:
Karkkilassa rajanaapuri oli laittanut rajalle
- ei sentään rautaa vaan - kolme kylttiä:
"Pysähdy!"
"Ajattele!"
"Älä astu yli rajan".

Sipoossa rajalla oli jo rautaakin:
Vanha, yksinäinen mies
istui mökkinsä kuistilla
kiikkustuolissaan
haulikko sylissään
ja vartioi,
että villit rippikoululaiset
eivät heitä frisbeitään
leirikeskuksen parkkipaikalta
hänen perunamaalleen.

Sitten on sellaisia
näkymättömiä rajoja,
joita ei missään tapauksessa
olisi saanut ylittää.
Tarkoitan mm.
näitä kouluhyökkäyksiä
Jokelassa ja Kauhajoella.
Tällaista ei
pitäisi tapahtua
edes rehtoreitten
pahimmissa painajaisunissa.
Ei Suomessa
eikä muuallakaan maailmassa.

Eikä sitä
viime päivinä
mediaa innoittanutta
ihmisryöstöäkään.
Vaikka pitkään suunniteltu kaappaus
kuivuikin kokoon
(siepattu ja lunnasrahat saatiin takaisin),
niin ei tällainen toimintamalli
varmaankaan jää yhteen ainoaan kertaan.
Mallioppiminen kun ei katso sitä,
onko malli hyvä eli paha,
oikea eli väärä.

Ymmärrän kyllä,
että keltainen lehdistö elää
tällä jutulla useita viikkoja,
mutta olisiko sittenkin
maltillisempi asioitten esittely
ollut parempi ratkaisu?

Jälleen kerran saattaa käydä niin,
että median mässäily muuttuu
rikollista toimintaa ihailevaksi:
Hyvin suunniteltu, täydellistä kaksoiselämää,
olisi voinut onnistuakin...

Äärimmäinen köyhyys tai epätoivo
voi ajaa ihmisen rikollisille teille,
mutta tässä lakia rikkoi
lakipykälät hyvin tunteva juristi!
Kyse ei myöskään ollut hetken mielijohteesta.
Eikä kovinkaan terveen ihmisen toiminnasta.
Rahanahneus lienee aina sairasta puuhaa,
8 miljoonaa itselleen vaativa lienee
jo aika pipi päästään?

Tosin sitä en osaa sanoa,
ovatko vain yksityiset ihmiset kipeitä,
vai onko koko yhteiskuntamme
jollakin tavalla sairas...

::::::::::::::::::::::::::::::::::.
- Sussiunakkoon! Olisiko se keinutuolimies ihan oikeasti voinut ampua niitä rippikoululaisia?
- Ei, en usko. Yksinäisenä ihmisenä hänellä oli paljon ajankulua siinä, kun sai seurata nuorten menemisiä ja tekemisiä. Hän vain ei rohjennut tehdä sitä ilman kättä pitempää. Kun hän oli vahdissa, hän saattoi tehdä mielipuuhaansa mielin määrin.

TAIDE USKONNON KORVIKKEENA?

Jenkkifilosofi (pragmatisti) ja professori Richard Shusterman luennoi maanantaina Helsingissä aiheesta Taide uskonnon korvikkeena. Ohessa valitut palat Hesarin haastattelusta kursiivilla. Ja meikämannen kommentit ilman kursiivia, tietty.

Shusterman jakaa heidän (Hitchens, Dennett, Dawkins ja Harris) huolensa monoteististen pääuskontojen vahingollisuudesta. Fanaatikoista hän sai omia kokemuksia asuessaan Israelissa, missä juutalaiset kiihkoilijat kivittivät Shustermanin kaltaisten maallisten juutalaisten autoja.

- Joo, ja pari päivää Shustermanin vierailun jälkeen kaksi Kuningas Jalkapallon palvontaryhmää otti verisesti yhteen Mannerheimintiellä. Jalkapallostakaan ei ilmeisesti saada maailmanrauhan airuetta. Taitaa tuo nahkakuula olla enempikin sellainen monopolijumala? Suomalaiset ja venäläiset kannattajat iskivät kiinni toisiinsa jo ennen matsia. Taisi käydä niin, että venäläiset voittivat niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin. Ja kun katukivet lensivät, siinä ei ollut autoja välissä, mellakkapoliisista nyt puhumattakaan. Jälkimmäisten toki olisi pitänyt olla…

”Monet ajattelijat 1800-luvulta lähtien ovat yrittäneet tarjota taidetta uskontojen korvaajaksi, koska uskonnolliset opit ja rituaalit aiheuttavat konflikteja kulttuurien välillä ja ovat epäuskottavia ainakin älymystön mielestä.”

- Millä tavalla esimerkiksi Salaman Juhannustanssit tai Harro Koskisen sika-messias loivat harmoniaa 1960-luvun suomalaiseen yhteiskuntaan? Mitä niistä ajateltaisiin ulkomailla?

Hän pohtii, voisiko taide ilmaista sellaista spirituaalisuutta, idealismia, toivoa ja yhteisöllisyyttä kuin mitä uskonnolta odotetaan. Monilla ihmisillä kun on hengellisiä tarpeita, joita ei Shustermanin mukaan voi noin vain lakkauttaa rationaallisilla argumenteilla.

- ”Taiteen mahdollisuus antaa ihmiselle tyydytystä ja sisäisen elämän rikkautta aiheuttaa sen, että taide on monen ihmisen elämässä asettunut uskonnon tilalle. Vaikka taide voi hetkeksi kohottaa ihmisen mielen ristiriitojen ja arkisen elämän yläpuolelle, se ei kykene tuomaan ihmiselle vapahdusta”, kirjoitti Martti Simojoki jo vuonna 1950.

”Taiteen ja uskonnon suhdetta vaikeuttaa se, että monet taideteoriamme ovat taustaltaan ja sanastoltaan teologisia. ”Hengellisyyden” ei silti tarvitse taiteessa viitata monoteistiseen jumalaan tai tuonpuoleiseen”.

- Niin, kaikki vaan kipi-kapi zeniläisen mietiskelyn pariin. Zeniläisyyden perusjuju on se, että Jumalaa ei ole eikä ihmiselläkään ole sielua. Mielenhallintajärjestelmänä zeniläisyys on ihan OK, mutta ennemmin tai myöhemmin törmätään seikkaan, joka kristilliseltä kantilta katsottuna on kaikkea muuta kuin OK. Tarkoitan tyhjyyttä.
- Haastattelun kirjoittaja käyttää väärää termiä. Kun ei ole Jumalaa eikä tuonpuoleistakaan, niin kyse ei suinkaan ole hengellisyydestä vaan henkisyydestä.

Summa summarum: Kulttuuri kuuluu Jumalan luomaan maailmaan. Parhaimmillaan uskonnollinen kuvataide tai hengellinen musiikki julistavat upealla tavalla Luojan kunniaa. Niillä, joille on annettu kyky nähdä ja ilmaista enemmän kuin meille taviksille, on suuri vastuu tekemisistään. Optimaalisinta olisi, jos ja kun nämä ihmiset (taiteilijat Jumalan armosta) voisivat antaa tekemisistään kunnian Jumalalle. Ja me tavikset, syventyessämme ko. taideteoksiin, tekisimme samoin.

:::::::::::::::::::::::::::::::::::::

- Sussiunakkoon! Onko kuvataiteesta tulossa uskonnon korvaaja?
- Ei, en usko. Suuri Taiteilija loi ihmisen omaksi kuvakseen. Kaikki kuvat kuuluvat Jumalalle...