OLEMINEN VAIKEAMPAA KUIN TEKEMINEN?

Jumala sanoo Vanhassa testamentissa nimekseen MINÄ OLEN. Ihminenkin on HUMAN BEING, vaikka kuvittelee olevansa HUMAN DOING. Luotuaan kaiken Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä. Luoja tarvitsee lepoa, mutta luotu sen sijaan ei?

Höpöhöpö!

Tarja Tojkander kirjoitti Talouselämässä (numero 24) mielenkiintoisen artikkelin otsikolla Miksi laiskottelu on niin vaikeaa? Koska talouslaman takia kaikki eivät lue kyseistä lehteä (vai jättävätkö he lehden luvun väliin ilkeyttään, tyhmyyttään eli laiskuuttaan), katson tehtäväkseni hieman referoida mainiota artikkelia. Pelin henki on sama kuin ennenkin: Vierailija esittää näkemyksiään kursiivilla, isäntä kommentoi suoraselkäisesti, ilman mitään kursiiveita. Nyt lähtee:

"Laiskottelu on vaikeaa, koska ruumiisi vastustaa sitä. Olet ehkä kurittanut kroppaasi juoksulenkeillä ja kuntosalilla ja luulet tietäväsi, mitä fyysinen rääkki on. Et tiedä. Laiskottelija tietää.
Jo yhden päivän (riippukeinussa) makaaminen jumiuttaa niskan ja selän lihakset ja aiheuttaa jännityspäänsärkyä. Toisena päivänä kolotus alkaa tuntua myös alaraajoissa. Seuraavaksi suora ja keskimmäinen reisilihas alkavat vihoitella. Ne jäykistyvät ja painavat iskiashermon pinteeseen. Kolotus muuttuu vihlaisuiksi. Vain sinnikkäimmät loikoilijat kestävät kolmanteen päivään. Kolmantena päivänä iskee ummetus.
Neljäntenä päivänä jokainen, jonka ei ole aivan pakko maata vuoteessa esim. sairauden vuoksi, lähtee vähintään kävelylle".

Jahas. Meikäläisellä on ihan toisenlainen vaiva. Eilen vaimon kanssa dementiahiihdettiin kymmenen kilsaa, tänään viistoista. Riippumatossa maatessani olisin siis saanut ummetusta lukuun ottamatta aivan samat vaivat kuin Vantaan puolella patikoidessa...

"Mutta kun ylität Venäjän rajan, joudut tunnustamaan, että suomalaiset - itäisimmätkin - ovat laiskottelijoina auttamattomia aloittelijoita. Toisin kuin suomalaisen, venäläisen ei tarvitse hurskastella ahkeruudella. Venäläinen arvostaa älykkyyttä ja ajattelee venäläisen sananlaskun tavoin, että "työ tyhmästä tykkää".
Suomalainen tekee koko vuoden hampaat irvessä töitä, jotta pääsisi kuukaudeksi mökille laiskottelemaan. Venäläinen on fiksumpi ja rupeaa suoraan laiskottelemaan".

Juu. Vienan-Karjalan kylissä näkee ikävällä tavalla, mihin laiskottelu johtaa: Vanhat ukot ovat koko päivän tuiterissa, nuoria miehiä ei ole. Mummot pitävät pystyssä sen, minkä voivat. Muu saa jäädä. Kohtalouskoa?
Venäläiset ovat ostaneet innokkaasti itä-Suomesta kesänviettopaikkoja. Mitähän me tästä mahdamme oppia?

"Mitä pitäisi ajatella siitä, että suomen kielestä on päässyt tyystin näivettymään sellaiset sanat kuin JOUTILOIDA (olla joutilaana, vetelehtiä) ja JOUTIO (joutilas henkilö, vetelys)? Entä milloin viimeksi kommentoit jotakuta LAISKAHTAVAksi (laiskuuteen taipuva, laiskahko, laiskanlainen)?"

Jos nykyään ei saa sanoa sokeaa sokeaksi, kuuroa kuuroksi tai juoppoa juopoksi tai mustalaista mustalaiseksi, niin miksi sitten joutomiehiä saisi nimitellä erikseen? Joutavanpäiväistä sievistelyä! Miksi ei saa sanoa, niin kuin asiat ovat? Kuka hienohelma tästä hermostuu? Onhan meillä Suomessa ollut muuan herra Sianpääkin peräti presidenttinä!

"Luulemme, että ahkeruudessa on kyse luterilaisesta työmoraalista. Ei ole. Saappaat jalassa kuolemisen ihannetta ei löydy luterilaisista lähteistä. Luther arvosti ahkeruutta, mutta tuomitsi työnarkomanian.
Raatamisen ihannointi sopii pikemminkin sveitsiläiseen kalvinismiin, jonka mukaan vaurastuminen on merkki siitä, että kuuluu Jumalan valittujen joukkoon. Mutta kalvinistinen traditio on Suomessa ohuempi kuin esimerkiksi Keski-Euroopassa".

Hyvä, että kirjoittaja ymmärsi oikaista tämänkin sitkeän väärinkäsityksen. Predestinaatio-oppi (ennaltamäärääminen pelastuviin tai kadotettuihin) on varsin tuhoisa tulkinta. Mutta yhtä kaikki selkeä. Tuon mukaan esimerkiksi meikäläinen ei ole menestynyt elämässä niin hyvin, että voisin päätellä Jumalan valinneen minut etukäteen pelastettujen laumaan.
Vaan mistä päin Suomea kirjoittaja arvelee löytävänsä kalvinisteja?

"Jos työt estävätkin laiskottelua, niin kaikkein vaikeinta laiskottelu on silloin, kun on aikaa.
"Minusta on mukava olla jouten silloin kun ei pitäisi, ei silloin kun en voi nuuta kuin olla jouten. Sellainen on jääräpäinen luonteeni. Kun työpöytäni on täynnä kirjeitä, joihin pitää vastata ennen postimiehen seuraavaa käyntiä, juuri silloin on kaikkein mukavinta istua selkä takkaan päin miettimässä, paljonko olen velkaa", kirjoittaa parantumaton laiskuri ja kirjailija Jerome K. Jerome The Idler-nimisessä lehdessä 1890- luvulla".

Sama havainto. Silloin, kun meinaa läkähtyä työtaakan alle, olisi kaikkein mieluisinta tarttua johonkin kirjaan ja antaa kiireen mennä menojaan. Lasken kirjan kuitenkin käsistäni ja lupaan itselleni, että luen opuksen sitten lomalla. Well, kun loma tulee, kirja ei enää ehkä kiinnostakaan. Tai sitten yksinkertaisesti vain ilmaantuu jotakin tähdellisempää.

"1600-luvulla elänyt matemaatikko Blaise Pascal piti toimintaa huumeenkaltaisena mielen turruttimena. Pascalin mukaan hälinä ja vilske suojaavat ihmistä vapaa-ajalta, joka pakottaisi pohtimaan omaa kohtaloaan. Siksi yksinäisyyden nautinnot ovat niin vaikeita saavuttaa".

Voiko olla olemassa uskovaa työnarkomaania? Jos voi, niin mikä on mahtanut mennä pieleen Jeesuksen opetusten seuraamisessa? Jos uskonto on joidenkin mielestä huumetta ja työnarkomania samoin, niin silloinhan uskova työnarkomaani - jos sellaisia siis on olemassa - on kaksinkertaisessa pöllyssä. Siis sananmukaisesti aivan pihalla elämästä, niin hengellisestä kuin maallisestakin.

::::::::::::::::::::::::::::::::::::.
- Sussiunakkoon! Voiko se kamala kalvinismi levitä meillekin tänne Suomeen?
- Ei, en usko. Suomalaisilla olisi aivan liian paljon ennakkoluuloja ennaltamääräämistä kohtaan. Sitä paitsi sellaisesta huumeesta kärähtäisi tullissa aivan varmasti...