NÄPIT IRTI RAAMATUSTA, MAALLIKOT!

Me olemme kulkemassa kohti holhousyhteiskuntaa.

Mitäs pahaa siinä sitten on?

On selvää, että kansalaisten huono terveys
tulee yhteiskunnalle kalliiksi.
Ohjeitten, kieltojen ja käskyjen tuputtajia riittää.
Meitä suorastaan uhataan terveysterrorilla.
Tupakkaa, viinaa ja läskejä vastaan
on jo julistettu sota.
Säteilevät kännykät halutaan pois alaikäisiltä,
samoin hedelmäpeli ja muut rahapelit kielletään alle 15-vuotiailta.
Huolissaan on oltu siitä, että nuoret nukkuvat liian vähän.
Ja valvovat kofeiinitablettien tai energiajuomien avulla.

Uusin suositus: Ei kofeiinia alle 15-vuotiaille.
Tutkimusten mukaan kofeiini saa lapsissa aikaan
ärtymystä, levottomuutta, unihäiriöitä
ja jopa riippuvuutta,
vaikka sitä nautittaisiin pienissäkin määrissä.

Ihan hyviä ja oikeita nuo asiat ovat,
ei siinä mitään, mutta pointti onkin juuri
tuossa holhoamisessa.

Miksi emme osaa elää oikein,
miksi tarvitsemme ohjeita ja neuvoja
syömisessä
juomisessa
liikunnassa.
Valtaosa hengittää liian pinnallisesti
ja kävellä lämpyttää väärällä tyylillä.

Jos tahdomme itsemme syyllistää,
niin se onnistuu kyllä helposti.

Mutta tätä holhousideaa voisi vielä jatkaa
siirtämällä se hengenelämän alueelle:
Koska moni lukee raamattua kuin piru,
tahtoen löytää sieltä vain kiistakysymyksiä
ja riidan siemeniä sen sijaan että
lukisivat Suurta Kirjaa pelastustarkoituksessa,
lienee väärinkäytösten välttämiseksi
syytä kerätä raamatut kansalta pois.
Tulkitkoon Pipliaa vain asiaan vihkiytyneet henkilöt,
kuten meneteltiin ennen Lutheria.

Kun raamatusta ollaan niin monta mieltä
kuin on miestä (naisista ja lapsista puhumattakaan),
niin ei sellainen tulkinta käy alkuunkaan laatuunsa.
Kas, kun tarkoitus ei suinkaan ole se,
että kaikkien pitäisi löytää raamatusta oma tulkintansa.

Ihmiset voisivat kuunnella raamatunlukua innokkaammin,
jos ja kun heillä itsellään ei olisi omaa opusta
kirjahyllyssä pölyttymässä.

Raamattua voisi siis vain kuunnella.
Ja sitten voisi kuunnella sananselitystä.

Raamattua luettaisiin säästeliäästi ja
selitettäisiin niukasti,
jotta hengellinen nälkä pääsisi yltymään.
Näin ihmiset joutuisivat itsekin pohtimaan
kuulemaansa ja keskustelemaan keskenään kuullusta.

Ei kenellekään ole mitään iloa siitä,
että kirjahyllyssä on se raamattu,
mutta kukaan ei sitä lue.
Kasteen lahjan kanssa vähän sama juttu:
Jos kasteen lahjaa ei oteta uskon avulla
käyttöön, niin vaikutus on
likimain sama kuin joululahjalla,
joka avaamattomana laitetaan kaapin ylähyllylle.

:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

- Sussiunakkoon! Voidaanko suomalaisilta noin vain tulla ottamaan raamatut pois?
- Ei, en usko. Mutta näin laman aikana jotkut voisivat olla valmiita luopumaan piplioistaan käypään hintaan...

OLEMINEN VAIKEAMPAA KUIN TEKEMINEN?

Jumala sanoo Vanhassa testamentissa nimekseen MINÄ OLEN. Ihminenkin on HUMAN BEING, vaikka kuvittelee olevansa HUMAN DOING. Luotuaan kaiken Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä. Luoja tarvitsee lepoa, mutta luotu sen sijaan ei?

Höpöhöpö!

Tarja Tojkander kirjoitti Talouselämässä (numero 24) mielenkiintoisen artikkelin otsikolla Miksi laiskottelu on niin vaikeaa? Koska talouslaman takia kaikki eivät lue kyseistä lehteä (vai jättävätkö he lehden luvun väliin ilkeyttään, tyhmyyttään eli laiskuuttaan), katson tehtäväkseni hieman referoida mainiota artikkelia. Pelin henki on sama kuin ennenkin: Vierailija esittää näkemyksiään kursiivilla, isäntä kommentoi suoraselkäisesti, ilman mitään kursiiveita. Nyt lähtee:

"Laiskottelu on vaikeaa, koska ruumiisi vastustaa sitä. Olet ehkä kurittanut kroppaasi juoksulenkeillä ja kuntosalilla ja luulet tietäväsi, mitä fyysinen rääkki on. Et tiedä. Laiskottelija tietää.
Jo yhden päivän (riippukeinussa) makaaminen jumiuttaa niskan ja selän lihakset ja aiheuttaa jännityspäänsärkyä. Toisena päivänä kolotus alkaa tuntua myös alaraajoissa. Seuraavaksi suora ja keskimmäinen reisilihas alkavat vihoitella. Ne jäykistyvät ja painavat iskiashermon pinteeseen. Kolotus muuttuu vihlaisuiksi. Vain sinnikkäimmät loikoilijat kestävät kolmanteen päivään. Kolmantena päivänä iskee ummetus.
Neljäntenä päivänä jokainen, jonka ei ole aivan pakko maata vuoteessa esim. sairauden vuoksi, lähtee vähintään kävelylle".

Jahas. Meikäläisellä on ihan toisenlainen vaiva. Eilen vaimon kanssa dementiahiihdettiin kymmenen kilsaa, tänään viistoista. Riippumatossa maatessani olisin siis saanut ummetusta lukuun ottamatta aivan samat vaivat kuin Vantaan puolella patikoidessa...

"Mutta kun ylität Venäjän rajan, joudut tunnustamaan, että suomalaiset - itäisimmätkin - ovat laiskottelijoina auttamattomia aloittelijoita. Toisin kuin suomalaisen, venäläisen ei tarvitse hurskastella ahkeruudella. Venäläinen arvostaa älykkyyttä ja ajattelee venäläisen sananlaskun tavoin, että "työ tyhmästä tykkää".
Suomalainen tekee koko vuoden hampaat irvessä töitä, jotta pääsisi kuukaudeksi mökille laiskottelemaan. Venäläinen on fiksumpi ja rupeaa suoraan laiskottelemaan".

Juu. Vienan-Karjalan kylissä näkee ikävällä tavalla, mihin laiskottelu johtaa: Vanhat ukot ovat koko päivän tuiterissa, nuoria miehiä ei ole. Mummot pitävät pystyssä sen, minkä voivat. Muu saa jäädä. Kohtalouskoa?
Venäläiset ovat ostaneet innokkaasti itä-Suomesta kesänviettopaikkoja. Mitähän me tästä mahdamme oppia?

"Mitä pitäisi ajatella siitä, että suomen kielestä on päässyt tyystin näivettymään sellaiset sanat kuin JOUTILOIDA (olla joutilaana, vetelehtiä) ja JOUTIO (joutilas henkilö, vetelys)? Entä milloin viimeksi kommentoit jotakuta LAISKAHTAVAksi (laiskuuteen taipuva, laiskahko, laiskanlainen)?"

Jos nykyään ei saa sanoa sokeaa sokeaksi, kuuroa kuuroksi tai juoppoa juopoksi tai mustalaista mustalaiseksi, niin miksi sitten joutomiehiä saisi nimitellä erikseen? Joutavanpäiväistä sievistelyä! Miksi ei saa sanoa, niin kuin asiat ovat? Kuka hienohelma tästä hermostuu? Onhan meillä Suomessa ollut muuan herra Sianpääkin peräti presidenttinä!

"Luulemme, että ahkeruudessa on kyse luterilaisesta työmoraalista. Ei ole. Saappaat jalassa kuolemisen ihannetta ei löydy luterilaisista lähteistä. Luther arvosti ahkeruutta, mutta tuomitsi työnarkomanian.
Raatamisen ihannointi sopii pikemminkin sveitsiläiseen kalvinismiin, jonka mukaan vaurastuminen on merkki siitä, että kuuluu Jumalan valittujen joukkoon. Mutta kalvinistinen traditio on Suomessa ohuempi kuin esimerkiksi Keski-Euroopassa".

Hyvä, että kirjoittaja ymmärsi oikaista tämänkin sitkeän väärinkäsityksen. Predestinaatio-oppi (ennaltamäärääminen pelastuviin tai kadotettuihin) on varsin tuhoisa tulkinta. Mutta yhtä kaikki selkeä. Tuon mukaan esimerkiksi meikäläinen ei ole menestynyt elämässä niin hyvin, että voisin päätellä Jumalan valinneen minut etukäteen pelastettujen laumaan.
Vaan mistä päin Suomea kirjoittaja arvelee löytävänsä kalvinisteja?

"Jos työt estävätkin laiskottelua, niin kaikkein vaikeinta laiskottelu on silloin, kun on aikaa.
"Minusta on mukava olla jouten silloin kun ei pitäisi, ei silloin kun en voi nuuta kuin olla jouten. Sellainen on jääräpäinen luonteeni. Kun työpöytäni on täynnä kirjeitä, joihin pitää vastata ennen postimiehen seuraavaa käyntiä, juuri silloin on kaikkein mukavinta istua selkä takkaan päin miettimässä, paljonko olen velkaa", kirjoittaa parantumaton laiskuri ja kirjailija Jerome K. Jerome The Idler-nimisessä lehdessä 1890- luvulla".

Sama havainto. Silloin, kun meinaa läkähtyä työtaakan alle, olisi kaikkein mieluisinta tarttua johonkin kirjaan ja antaa kiireen mennä menojaan. Lasken kirjan kuitenkin käsistäni ja lupaan itselleni, että luen opuksen sitten lomalla. Well, kun loma tulee, kirja ei enää ehkä kiinnostakaan. Tai sitten yksinkertaisesti vain ilmaantuu jotakin tähdellisempää.

"1600-luvulla elänyt matemaatikko Blaise Pascal piti toimintaa huumeenkaltaisena mielen turruttimena. Pascalin mukaan hälinä ja vilske suojaavat ihmistä vapaa-ajalta, joka pakottaisi pohtimaan omaa kohtaloaan. Siksi yksinäisyyden nautinnot ovat niin vaikeita saavuttaa".

Voiko olla olemassa uskovaa työnarkomaania? Jos voi, niin mikä on mahtanut mennä pieleen Jeesuksen opetusten seuraamisessa? Jos uskonto on joidenkin mielestä huumetta ja työnarkomania samoin, niin silloinhan uskova työnarkomaani - jos sellaisia siis on olemassa - on kaksinkertaisessa pöllyssä. Siis sananmukaisesti aivan pihalla elämästä, niin hengellisestä kuin maallisestakin.

::::::::::::::::::::::::::::::::::::.
- Sussiunakkoon! Voiko se kamala kalvinismi levitä meillekin tänne Suomeen?
- Ei, en usko. Suomalaisilla olisi aivan liian paljon ennakkoluuloja ennaltamääräämistä kohtaan. Sitä paitsi sellaisesta huumeesta kärähtäisi tullissa aivan varmasti...

RAJA, JOTA EI PIDÄ YLITTÄÄ!

Joku raja pitää elämässäkin olla, vai kuinka?
Vain rock saa olla rajaton riemu?

Eilen taksissa istuessani aloin miettiä näitä
raja-asioita. Palasin työkeikalta
Honkanummelta Helsinkiin.
Honkanummi on helsinkiläisten hautausmaa,
joka sijaitsee Vantaalla. Kuinkas muuten...?
Sanoin taksikuskille lähtiäisiksi, että
minä autoin yhden ihmisen rajan yli
ja sinä autoit minut...

Maalla rajariidat ovat pikemminkin
sääntö kuin poikkeus.
Ja leirikeskus on landella naapureille
yhtä inspiroiva asia
kuin punainen vaate härälle.
Tiedän sen omista rippikoulukokemuksistani:
Karkkilassa rajanaapuri oli laittanut rajalle
- ei sentään rautaa vaan - kolme kylttiä:
"Pysähdy!"
"Ajattele!"
"Älä astu yli rajan".

Sipoossa rajalla oli jo rautaakin:
Vanha, yksinäinen mies
istui mökkinsä kuistilla
kiikkustuolissaan
haulikko sylissään
ja vartioi,
että villit rippikoululaiset
eivät heitä frisbeitään
leirikeskuksen parkkipaikalta
hänen perunamaalleen.

Sitten on sellaisia
näkymättömiä rajoja,
joita ei missään tapauksessa
olisi saanut ylittää.
Tarkoitan mm.
näitä kouluhyökkäyksiä
Jokelassa ja Kauhajoella.
Tällaista ei
pitäisi tapahtua
edes rehtoreitten
pahimmissa painajaisunissa.
Ei Suomessa
eikä muuallakaan maailmassa.

Eikä sitä
viime päivinä
mediaa innoittanutta
ihmisryöstöäkään.
Vaikka pitkään suunniteltu kaappaus
kuivuikin kokoon
(siepattu ja lunnasrahat saatiin takaisin),
niin ei tällainen toimintamalli
varmaankaan jää yhteen ainoaan kertaan.
Mallioppiminen kun ei katso sitä,
onko malli hyvä eli paha,
oikea eli väärä.

Ymmärrän kyllä,
että keltainen lehdistö elää
tällä jutulla useita viikkoja,
mutta olisiko sittenkin
maltillisempi asioitten esittely
ollut parempi ratkaisu?

Jälleen kerran saattaa käydä niin,
että median mässäily muuttuu
rikollista toimintaa ihailevaksi:
Hyvin suunniteltu, täydellistä kaksoiselämää,
olisi voinut onnistuakin...

Äärimmäinen köyhyys tai epätoivo
voi ajaa ihmisen rikollisille teille,
mutta tässä lakia rikkoi
lakipykälät hyvin tunteva juristi!
Kyse ei myöskään ollut hetken mielijohteesta.
Eikä kovinkaan terveen ihmisen toiminnasta.
Rahanahneus lienee aina sairasta puuhaa,
8 miljoonaa itselleen vaativa lienee
jo aika pipi päästään?

Tosin sitä en osaa sanoa,
ovatko vain yksityiset ihmiset kipeitä,
vai onko koko yhteiskuntamme
jollakin tavalla sairas...

::::::::::::::::::::::::::::::::::.
- Sussiunakkoon! Olisiko se keinutuolimies ihan oikeasti voinut ampua niitä rippikoululaisia?
- Ei, en usko. Yksinäisenä ihmisenä hänellä oli paljon ajankulua siinä, kun sai seurata nuorten menemisiä ja tekemisiä. Hän vain ei rohjennut tehdä sitä ilman kättä pitempää. Kun hän oli vahdissa, hän saattoi tehdä mielipuuhaansa mielin määrin.

TAIDE USKONNON KORVIKKEENA?

Jenkkifilosofi (pragmatisti) ja professori Richard Shusterman luennoi maanantaina Helsingissä aiheesta Taide uskonnon korvikkeena. Ohessa valitut palat Hesarin haastattelusta kursiivilla. Ja meikämannen kommentit ilman kursiivia, tietty.

Shusterman jakaa heidän (Hitchens, Dennett, Dawkins ja Harris) huolensa monoteististen pääuskontojen vahingollisuudesta. Fanaatikoista hän sai omia kokemuksia asuessaan Israelissa, missä juutalaiset kiihkoilijat kivittivät Shustermanin kaltaisten maallisten juutalaisten autoja.

- Joo, ja pari päivää Shustermanin vierailun jälkeen kaksi Kuningas Jalkapallon palvontaryhmää otti verisesti yhteen Mannerheimintiellä. Jalkapallostakaan ei ilmeisesti saada maailmanrauhan airuetta. Taitaa tuo nahkakuula olla enempikin sellainen monopolijumala? Suomalaiset ja venäläiset kannattajat iskivät kiinni toisiinsa jo ennen matsia. Taisi käydä niin, että venäläiset voittivat niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin. Ja kun katukivet lensivät, siinä ei ollut autoja välissä, mellakkapoliisista nyt puhumattakaan. Jälkimmäisten toki olisi pitänyt olla…

”Monet ajattelijat 1800-luvulta lähtien ovat yrittäneet tarjota taidetta uskontojen korvaajaksi, koska uskonnolliset opit ja rituaalit aiheuttavat konflikteja kulttuurien välillä ja ovat epäuskottavia ainakin älymystön mielestä.”

- Millä tavalla esimerkiksi Salaman Juhannustanssit tai Harro Koskisen sika-messias loivat harmoniaa 1960-luvun suomalaiseen yhteiskuntaan? Mitä niistä ajateltaisiin ulkomailla?

Hän pohtii, voisiko taide ilmaista sellaista spirituaalisuutta, idealismia, toivoa ja yhteisöllisyyttä kuin mitä uskonnolta odotetaan. Monilla ihmisillä kun on hengellisiä tarpeita, joita ei Shustermanin mukaan voi noin vain lakkauttaa rationaallisilla argumenteilla.

- ”Taiteen mahdollisuus antaa ihmiselle tyydytystä ja sisäisen elämän rikkautta aiheuttaa sen, että taide on monen ihmisen elämässä asettunut uskonnon tilalle. Vaikka taide voi hetkeksi kohottaa ihmisen mielen ristiriitojen ja arkisen elämän yläpuolelle, se ei kykene tuomaan ihmiselle vapahdusta”, kirjoitti Martti Simojoki jo vuonna 1950.

”Taiteen ja uskonnon suhdetta vaikeuttaa se, että monet taideteoriamme ovat taustaltaan ja sanastoltaan teologisia. ”Hengellisyyden” ei silti tarvitse taiteessa viitata monoteistiseen jumalaan tai tuonpuoleiseen”.

- Niin, kaikki vaan kipi-kapi zeniläisen mietiskelyn pariin. Zeniläisyyden perusjuju on se, että Jumalaa ei ole eikä ihmiselläkään ole sielua. Mielenhallintajärjestelmänä zeniläisyys on ihan OK, mutta ennemmin tai myöhemmin törmätään seikkaan, joka kristilliseltä kantilta katsottuna on kaikkea muuta kuin OK. Tarkoitan tyhjyyttä.
- Haastattelun kirjoittaja käyttää väärää termiä. Kun ei ole Jumalaa eikä tuonpuoleistakaan, niin kyse ei suinkaan ole hengellisyydestä vaan henkisyydestä.

Summa summarum: Kulttuuri kuuluu Jumalan luomaan maailmaan. Parhaimmillaan uskonnollinen kuvataide tai hengellinen musiikki julistavat upealla tavalla Luojan kunniaa. Niillä, joille on annettu kyky nähdä ja ilmaista enemmän kuin meille taviksille, on suuri vastuu tekemisistään. Optimaalisinta olisi, jos ja kun nämä ihmiset (taiteilijat Jumalan armosta) voisivat antaa tekemisistään kunnian Jumalalle. Ja me tavikset, syventyessämme ko. taideteoksiin, tekisimme samoin.

:::::::::::::::::::::::::::::::::::::

- Sussiunakkoon! Onko kuvataiteesta tulossa uskonnon korvaaja?
- Ei, en usko. Suuri Taiteilija loi ihmisen omaksi kuvakseen. Kaikki kuvat kuuluvat Jumalalle...

LÄÄKÄRI, PARANNA ITSESI! (Lk. 4:23)

Tämän päivän Hesarissa oli kiinnostava juttu siitä, miten lääkärit eivät halua, että heille tehtäisiin samoin kuin he tekevät toisille. Eli he eivät tahdo jäädä kollegojensa käsiin, lääkkeitten armoille tai letkujen varaan. He haluavat kuolla arvokkaasti, eivät irvokkaasti. Siksi heidän elämäänsä ei saa keinotekoisesti yrittää pitää yllä, jos ja kun he joutuvat niin heikkoon tilaan ja hankalaan jamaan, että kaikki takeet ihmisarvoisesta elämästä ovat kadonneet. Kipulääkettä he toki suostuvat ottamaan. Kuuluuhan lääkärietiikkaan, ettei kenenkään tarvitse lähteä täältä tuskissaan...

Lehtijutussa ei mainittu kahta tärkeää asiaa, toinen on uskonasia, toinen ns. fakta:
Uskovatko lääkärit itsensä kollegojensa sijasta Suuren Parantajan käsiin? Ja fakta on se, että monet lääkärit diagnostisoivat itsensä - ja päättävät päivänsä oman käden kautta. Onko tämä sitten arvokas tapa kuolla? Rohkenen epäillä.

Lääkäreitten ohella toinen joukko, joka pääsee käsiksi tappaviin lääkkeisiin, on vanhukset. Suomessa joka toinen päivä yksi vanhus päättää päivänsä itse. Aina tämä epätoivoinen teko ei johdu kivuista tai häpeälliseksi koetusta avuttomuudentunteesta vaan - yksinäisyydestä! Kun ei ole ketään, joka välittäisi...

Uskolla on tärkeä osa paranemisprosessissa. Menen lääkärin luo siinä uskossa, että hän voi minua auttaa. Saan rohkeutta hänen ammatillisuudestaan, valkoisesta takistaan, siitä, että hän kuuntelee minua. Mutta kun minulle varattu audienssiaika on usein vain vartin mittainen, lääkäri ehtii vain näpytellä tietokonettaan ja tulostaa minulle reseptin. Ajan säästämiseksi olen itse kertonut parantajalleni, mikä minua vaivaa...

Näin toimii usko potilaan näkökulmasta. Mutta lääkäri ei voi parantaa itseään samalla tavalla. Pitääkö hänen uskoa itseensä, omiin diagnooseihinsa, omaan valkoiseen takkiinsa? Vähemmästäkin lannistuu.

Hesarin jutussa puhuttiin myös siitä, että ns. hoitotahto, ent. hoitotestamentti, voisi auttaa asiaa, sikäli kuin se tulee hoitohenkilökunnan tietoon eikä jää minnekään piironginlaatikkoon.

Varsin outoja sanoja molemmat:
Hoitotestamenttihan sanatarkasti merkitsee sitä, että potilaan kuoltua avataan jälkisäädös, josta käy selville, mitä kuoleva oikeasti olisi itse tahtonut.
Hoitotahto-termi ei ole yhtään sen parempi. Eihän kyse ole siitä, että tahdotaan hoitoa, vaan siitä, että ei tahdota. Eli pitäisi vissiin puhua hieman hankalalta kuulostavasta Ei-hoitotahdosta. Tai kenties hieman nasevammin: Ei-hoitomääräyksestä, ellei peräti käskystä tyyliin: Kiitti, mulle riitti!

Käykö tällainen blogi Ei-hoitomääräyksestä? Jos käy, niin tässä ja nyt, täysissä hengen ja ruumiin voimissa, ilmoitan, että en tahdo syödä vihanneksia enkä itse muuttua vihannekseksi. Tahdon lähteä tyylillä, jos sopii. Makeinta olisi kupsahtaa messun aikana Vanhan kirkon saarnastuoliin. Jalassa kirkkokengät, jotka eivät ole ottaneet yhtäkään maallista askelta.

::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

- Sussiunakkoon! Voiko blogia ihan oikeasti pitää viimeisenä tahtonaan?
- Ei, en usko. Sillä bloggaaja uskoo ja toivoo viimeiseen asti, että joku lukisi hänen tekstejään ENNEN bloginpitäjän kuolemaa.

LIHASKIMPPU VAI KUKKAKIMPPU?

Sammakko pullistelee.
Se tahtoo näyttää olevansa suurempi
kuin mitä oikeasti on.
Nuorten miesten pullistelu on
vähän samanlaista.
Kellosepän lihaksilla varustettu yksilö
pääsee pullistelemaan
ostettuaan muskeliveneen.
Sellaisen,
joka miltei heti
pääsee lähtemään lapasesta
ja karahtaa karille...

Hesarissa oli tänään juttu siitä,
miten pienet lihakset
ahdistavat nuoria miehiä.
Lihastyytymättömyys voi johtaa
siihen, että koko elämä alkaa
pyöriä näkyvien haubereitten
tai piilolihasten ympärillä.
Jos ei ole ruista ranteessa,
tulee masennus,
itsetunto laskee ja seuraa
rankkaa juomista
(muuta kuin ravintolisäjuomien
litkimistä).

Omat havaintoni saleilla vahvistavat
lehdessä mainitut jutut siitä,
miten jotkut seisovat peilin edessä
nostelemassa puntteja
tarkkaillen itseään ja
syrjäsilmällä myös sitä,
tuleeko työn raskaan raataja
huomatuksi.

Minä olin nuorena siinä uskossa,
että naisille ei voi kasvaa muskeleita.
Olin väärässä.
Mutta arvelen, että pelkällä puurolla
ja punteilla niitä tuskin on hankittu.

Kuvitellaanpa, että jollakulla nuorukaisella
on ongelmana se, että tytöt eivät hänestä tykkää.
Tai eivät häntä huomaa.
Tai hän ei osaa puhua heidän kanssaan.
Tai...

OK. Hän alkaa bodata ankarasti ja käyttää
erilaisia ravintolisiä.
Mitä tapahtuu, kun rantakausi alkaa ja
biitsillä voi patsastella ilman paitaa?
Tytöt alkavat piirittää Adonista,
joka silmin nähden nauttii tilanteesta.
Ikävä kyllä, hän ei vieläkään osaa jutella tyttöjen kanssa...

Pitäisiköhän siihen keskustelutaitoon kenties satsata?
Ja itsensä sivistämiseen? Itsetuntemukseen?
Lihaskimppuun vai kukkakimppuun?

Vai saisikohan esimerkiksi
tatuoinnista lisää itsevarmuutta?

::::::::::::::::::::::::::::::::::::::
- Sussiunakkoon! Noinko vähästä se nuorten miesten itsetunto on kiinni?
- Ei, en usko. Muskeleitten täytyy olla mahdollisimman isot...