Pyhän Efraim Syyrialaisen paastorukous

Näin rukoiltiin 300-luvulla.
Ottakaamme opiksemme:


Herra, elämäni valtias !
Estä minusta laiskuuden, velttouden,
vallanhimon ja turhanpuhumisen henki.

Anna minulle, sinun palvelijallesi,
sielun puhtauden, nöyryyden, kärsivällisyyden
ja rakkauden henki.

Oi, Kuningas ja Herra !
Anna minun nähdä rikokseni
ja anna, etten veljeäni tuomitsisi,
sillä siunattu olet sinä iankaikkisesti.

Aamen.

Paasto - monipuolinen ilmiö!

Paasto on monipuolinen ilmiö. Ainakin seuraavat merkitykset ja näkökulmat kannattaa tähän postata::

1) Fyysinen merkitys: Puute pakotti entisinä aikoina kohtuullisuuteen. Meillä on mahdollisuus luopua tuhlailevasta elämäntavasta ja löytää yksinkertainen, perustarpeet tyydyttävä elämäntapa.

2) Psykofyysinen merkitys: Paasto harjaannuttaa ihmistä oman elämän hallintaan tahdon lujittamisen ja mielen hiljentämisen avulla. Paasto auttaa myös torjumaan kiireisen elämäntahdin ja elintason tavoittelun luomaa stressaavaa elämäntapaa.

3) Sosiaalinen näkökulma: Opetellaan jakamista ja keskinäistä elämänyhteyttä. Paasto tuo ajatuksiin sellaiset ihmiset, jotka joutuvat olemaan jotakin ilman puutteen eikä paaston vuoksi.

4) Hengellinen näkökulma: Hiljentyminen Jumalan eteen. Rukous ja mietiskely auttavat meitä kuulemaan sisäistä ääntämme ja herkistämään omantuntomme toimintaa.

Olennaista paastossa ei ole se, mille sanomme EI, vaan se, mille sanomme KYLLÄ. Kupletin juoni ei ole se, että harjoitetaan hampaat irvessä jotakin hirveänkauheankamalan ankaraa askeesia tai luovutaan tuosta vain jostakin vanhasta. Ei, vaan paastossa on kyse rohkeudesta kohdata uusi elämisen tapa ja uusia kokemuksia. Tällöin vanha jää taakse sen takia, että se on menettänyt merkityksensä.

Paastossa ei myöskään ole kyse joittenkin annettujen kaavojen noudattamisesta, vaan omien kysymystemme ja ongelmiemme edessä seisomisesta. Paasto merkitsee oven aukaisemista, mahdollisuuden raottamista. Siksi juuri tämä paastonaika voi olla askel muutoksen tiellä kohti toivottua suuntaa.

Tuomiorovastista piispaksi - hissillä!

Johan loppuivat meikäläiseltä kerta heitolla sivullisuuden tunnot Helsingin piispanvaalin suhteen, kun oma esimieskin asettui ehdokkaaksi! Nyt ei enää voi istua hiljaa katsomossa seuraamassa, kuinka käy.

Itse tykönäni olin ajatellut, ettei Helsingin tuomiokirkkoseurakunnalla ole varaa menettää hyvää kirkkoherraansa. Toisaalta: Matti Poutiainen on jo tuurannut piispaa sen verran paljon, että varmasti tietää, missä mennään. Ja mitä pitäisi tehdä. Ja sitten tekee!

Me olemme kurssikaverini Matin kanssa sitä ikäluokkaa, joka ottaa vieläkin todesta vanhan hokeman: kun kirkko kutsuu, niin kutsuun on vastattava myöntävästi. Vai sanotaanko nykyään hieman toisella tavalla: Olen käytettävissä (piispan virkaa täytettäessä)?

Kun kahden vuoden evakkotaipaleen jälkeen v. 2011 Tuomiokirkon väki palaa takaisin upeaan, kellarista ullakolle asti saneerattuun Bulevardin seurakuntataloon, ei olisi mitenkään omituista ajatella, että Matin työhuone olisikin ensimmäisen kerroksen (kirkkoherranvirasto) sijaan viidennessä kerroksessa (kapituli). Hissikin on käytettävissä. Portaista puhumattakaan...


PS: Tutustu Mattiin,se kannattaa:

http://koti.mbnet.fi/mattipo/index.html

Mitä teet, kun Tilaisuus kolkuttaa ovellesi?

Oveeni on pari kertaa kolkutettu. Kun menin avaamaan, yllätyin pahanpäiväisesti. Sellainen sukupuolineutraali olento, pitkä ja laiha kuin kukkakeppi, naamallaan typerä virnistys, silmissään kummallinen palava kiilto ja otsalla valtoimenaan kasvava hiuspehko. Olento olisi voinut olla kaukaista sukua Batmanin arkkiviholliselle Jokerille.

Siinä se Tilaisuus viipyi oven suussa hetken aikaa, sen verran, että ehdin sanoa vain HÄH, kääntyi sitten äkisti ja lähti pinkomaan kovaa vauhtia poispäin. Kun Tilaisuus oli kääntänyt minulle selkänsä, en enää voinut tarttua siihen, sillä takaraivonsa oli kalju. Olisi pitänyt oitis tarrata kiinni Tilaisuuden etutukkaan. Mutta kun ei, niin ei…

Missä muodossa Tilaisuus on mahtanut lukijalle näyttäytyä?

Varoitus niille, joilla on tapana hengellistää kaikki, aina ja joka paikassa: Tämä on todellakin ihan maallinen juttu! Älkää sekoittako tätä Jeesukseen, joka myös seisoo ovella ja kolkuttaa. Eikä Lutherkaan naulaa teesejään SINUN kotioveesi...

Minkähän takia muuten sanotaan, että Tilaisuus tekee VARKAAN?

Näin minusta tuli hyvinvointiyhteiskunnan vihaaja!

Arvoisa valtiovarainministeri. Kirjoitan Teille nyt ensimmäistä kertaa. Syy yhteydenottooni on viime maanantainen lausuntonne, jonka mukaan ”jokainen, joka ei ole valmis työurien pidentämiseen, vihaa hyvinvointiyhteiskuntaa”. Jos nämä ovat vaihtoehdot, niin OK: Sitten minä olen hyvinvointiyhteiskunnan vihaaja

Ei auta, vaikka pääministeri Rukan lumilla hiihdellessään saisi millaisen idean tahansa, vaikka nostaisi eläköitymisiän 75 vuoteen tai poistaisi koko eläkkeellepääsymahdollisuuden. Hyvinvointiyhteiskuntamme tilastot ovat karua kertomaa: Suomalainen nainen jää eläkkeelle keskimäärin hieman yli ja mies hieman alle 60-vuotiaana. Syy: Masennus tai tuki- ja liikuntaelinsairaudet.

Eläkeikäisiä yritetään pitää töissä muka sen tähden, että heillä on hiljaista tietoa tahi äänekkäämpää tietotaitoa. Ei muka ole varaa päästää näitä ammattilaisia pois kehästä ennen kuin heidät sieltä tyrmättyinä ulos kannetaan.

Ja se ”olla varaa” ei suinkaan tarkoita mitään hienoa henkistä pääomaa vaan sitä rahaa, mitä ei haluta eläkkeinä maksaa. Jatkakoot vanhukset… anteeksi ikinuoret duunia ja kaatukoot sitten omia aikojaan saappaat jalassa!

Entä nuoret työelämään pyrkijät sitten? Ei löydy muuta kuin ns. paskaduunia. Sitäkin vain muodikkaana pätkätyönä. Onneksi. Alepan kassana oleminenkin on muuten jo hierarkiassa noussut tuon p-vaiheen yläpuolelle. Aivovienti siirtää lahjakkaita nuoria ulkomaille, aivoverenvuoto varttuneempia puurtajia mullan alle.

Miksi sääntöjä pitää tällä tavalla mennä muuttamaan? 63 vuotta olisi ihan mainio aika väistyä ja tehdä tilaa nuorille. Seniorit voisivat viimeisinä työvuosinaan siirtää sen arvokkaan knowhow:nsa nuoremmilleen kernaammin tyytyväisyyttä tuntien kuin lopen uupuneina.

Vanhan testamentin Sananlaskuissa sanotaan, että ”joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa”. Voisikohan tämän sanan vääntää kuulumaan myös valtiovarainministeriä ja pääministeriä ajatellen hieman toisenlaiseen malliin: ”Joka eläkkeistä säästää, se hyvinvointiyhteiskunnan jäseniä vihaa”?

Ja vielä siunatuksi lopuksi: Mikä #%?!@:n hyvinvointiyhteiskunta Suomi tänä päivänä enää on? Kun katsotte vähän ympärillenne ja olette rehellisiä, niin teidän on pakko myöntää: Olemme jo hyvän aikaa eläneet pahoinvointiyhteiskunnassa!

Tarttis varmaan tehrä jotakin?

Kiukkuisin terveisin

Hannu Kiuru

Protestantti



PS: Eihän siitä ole kauankaan, kun neli- viiskymppisiä yritettiin savustaa ulos työelämästä, kun olivat jo niin vanhoja. Kummallista soutamista ja huopaamistä koko juttu!