MITÄ STOALAISEN TYYNEYDEN TAKANA? Osa 5: Seneca ja mielentyyneys

Elämä on Life. Elämä on Livet. Elämä on das Leben. Elämä on kenkkumaista.

Jokseenkin näin alkoi muuan nuoruudessani lukema pakina, olisiko mahdollisesti ollut Ollin kirjoittama?

Senecan potentiaalisesta huumorintajusta en tiedä mitään, mutta huumori on kyllä hyvä puskuri toiveiden ja todellisuuden väliin. Jo pienestä pitäen joudumme oppimaan läksyn, jonka mukaan emme pysty hallitsemaan tyydytyksemme lähteitä ja että tämä maailma ei mukaudu meidän haluihimme.

Jos et saa sitä, mitä haluat, kannattaa haluta sitä, mitä saa. Jos et pääse muurin läpi, kiipeä yli.

Senecan mukaan meidän ei pidä pahentaa todellisuuden järkähtämättömyyttä omilla reaktioillamme: kiukunpuuskilla, itsesäälillä, ahdistuksella, katkeruudella, närkästyksellä tai vainoharhaisuudella.

Stoalaiseen tapaan Seneca seuraa tyynesti ihmisten elämänmenoa. Hänen mukaansa elämässä on tärkeintä elää sopusoinnussa oman olemuksensa kanssa. Toki hän myöntää, että tällaisen ihanteen toteuttaminen tässä "madonsyömässä ja ylikultivoidussa maailmassa" on sangen työlästä. Tässä elämässä järki ja kohtuullisuus usein häviävät taistelun hillittömän vihan, julmuuden, eroottisen intohimon ja mustasukkaisuuden tunteita vastaan.

Silti tavoitteena on mielentyyneys:

"Tutkimme siis, miten ihmisen mieli voisi kulkea tietänsä tasaisesti ja suotuisasti, olisi itselleen suosiollinen, katselisi iloisena, mitä sillä on, ei sietäisi mitään tämän ilonsa keskeytystä, vaan säilyisi rauhallisessa tilassaan, koskaan siitä kohottautumatta tai alas painumatta. Näin syntyy mielentyyneys."

Olisi Seneca mahtanut olla haltioissaan (sitä kuitenkaan ulospäin näyttämättä), jos hän olisi päässyt testaamaan nykyisiä mielialalääkkeitämme. Nehän tekevät elämästä kuin Maamme-laulun: ei laaksoa, ei kukkulaa...


Seneca antaa suuren arvon ihmisen henkilökohtaisille moraalisille valinnoille. Suostuminen esim. vihaan ei ole pelkästään osoitus luonteenlaadusta, vaan se on päätös ja valinta, joka vaikuttaa ja rakentaa henkilön moraalista luonnetta:

"Viisasta... eivät masenna sellaiset seikat kuin ruumiillinen kipu ja heikkous tai ystävien ja lasten menetys sekä isänmaan onnettomuus sodan raivotessa. Tällaisten asioitten myönnän liiikuttavan viisasta; emmehän näet väitä hänen olevan kova kuin kivi tai rauta. Ei ole mitään hyvettä, joka ei tuntisi, että sen on vakaasti kärsittävä. Kuinka siis onkaan laita? Viisas ottaa vastaan iskuja, mutta ne saatuaan hän ne voittaa, parantaa ja sulkee haavat; pienempiä iskuja hän ei edes tunne eikä käytä niitä vastaan tavanomaista kykyään kestää vaikeuuksia, vaan joko ei ota niitä huomioon tai katsoo ne vain hymyn arvoisiksi".

Olisi mukava kuulla, mitä lukijat ovat tällaisesta ohjeesta mieltä?
Tällaistako onnellisen elämän pitäisi olla?

JATKUU HUOMENNA.
Seuraavalla kerralla pohdimme enemmän stoalaista tapaa kohdata kuolemaa.

PS: Tunnettu tyyneysrukous, joka laitetaan usein Reinhold Niebuhrin nimiin, voidaan nähdä hyvin stoalaisena:

»Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne jotka voin ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan.»