lauantai 1. elokuuta 2009

MITÄ STOALAISEN TYYNEYDEN TAKANA? Osa 6: Poistaako järkeily kuolemanpelon?

Koska stoalaisuus on filosofian suuntaus eikä uskonto, sen tehtäviin ei kuulu vastata kysymyksiin elämän synnystä tai kaiken loppumisesta. Kuolemaa ei voi väistää, mutta järkeen käypiä argumentteja kuolemanpelkoa vastaan voidaan kyllä esittää. Stoalaiset antavat neljä ohjetta tai lohdutusta kuolevan olon helpottamiseksi. Nämä ovat:

1) "KUOLEMA EI KOSKE MEITÄ!"
Jokin tapahtuma voi olla hyvä tai paha vain sille, joka on olemassa. Kuolleena oleminen ei ole paha asia henkilölle, joka on kuollut. "Kun kuolema on täällä, me emme enää ole, ja kun me olemme täällä, kuolema ei ole".

Mielenkiintoista kuurupiiloa kuoleman kanssa! Terävää leikkiä sanoilla ja mielikuvilla. Eikö kuolema kuitenkin vaaniskele kintereillämme kaiken aikaa? Sitä ei siis voi häätää kuvasta vain toivomuksella, että Kuolema ei olisi samassa huoneessa kanssamme...

2) SYMMETRIA-ARGUMENTTI:
Emme kokeneet hyviä tai pahoja asioita ennen syntymäämme. Vastaavasti emme voi kokea hyviä tai pahoja asioita kuoleman jälkeen.

Mitä se on, kun kuolemani jälkeen en koe hyvää enkä pahaa? Olen täysin turta, tunteeton? Mieleeni nousee väkisinkin Marie Luise Kaschnitzin runo nimeltä En ole rohkea:

Rohkeat ihmiset tietävät,
ettei heillä ole ylösnousemusta,
ettei heidän ympärilleen kasva lihaa viimeisenä aamuna.
He eivät muista mitään,
eivät tapaa enää tuttujaan,
heillä ei ole mitään odotettavaa,
ei autuutta,
ei kidutusta.
Minä
en ole rohkea.

3) BANQUETTI-ARGUMENTTI:
Elämä on kuin suuri juhla (banquetti). Juhlaa ei voi pitkittää pilaamatta juhlan arvoa kokonaisuutena. Vastaavasti elämän pitkittäminen vain pilaa sen elämän nautinnon, joka meillä nyt on.

Näin oli varmasti aikoinaan huomattavasti helpompi sanoa kuin nyt eli aikana, jolloin ihmisten keinotekoinen hengissäpitäminen on mahdollista.

Tässä yhteydessä on pakko vähän syödä kuormasta eli lainata huomista vierastamme Epiktetosta, joka Käsikirjassaan puhuu elämästä näytelmänä tähän tapaan:


"Muista, että olet näyttelijä näytelmässä, joka on ohjaajan tahdon mukainen. Jos hän haluaa lyhyen näytelmän, se on lyhyt, jos pitkän, se on pitkä. Jos hän haluaa sinun näyttelevän kerjäläistä, pidä huoli, että näyttelet senkin roolin lahjakkaasti. Tee samoin, jos hän haluaa sinun näyttelevän raajarikkoa, virkamiestä tai maallikkoa. Sinun tehtäväsi on näytellä hyvin annettu rooli, mutta roolin valitseminen on toisen tehtävä."

4) LIIKAKANSOITUS-ARGUMENTTI:
Jos ihmisiä vain syntyy, mutta kukaan ei kuole, maapallosta tulee vähitellen ihmisen asumiseen kelpaamaton.

Tjaah. Sodat, kulkutaudit, luonnonmullistukset, nälänhätä yms. ilmiöt ovat tähän asti rajanneet tehokkaasti väkilukua. Ja kun Tellus uhkaa käydä asuinkelvottomaksi ihmisten omien kepposten takia, niin sitten yritetään löytää avaruudesta uusia paikkoja, joissa elämä olisi mahdollinen.

Uskaltaisitko sinä, kuulijani, kuolla pelkästään näitten argumenttien varassa? Minä en ainakaan. Mutta en minäkään ole rohkea...


JATKUU HUOMENNA. Sunnuntaina meillä on (toivottavasti) aikaa pohtia Senecan näkemyksiä Jumalasta / jumalista. Ällistyttävän lähelle kristillisiä näkemyksiä hän pääseekin...

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Osa 6 - argumentti 1: Stooalaiset ovat väärässä. Eivät tietenkään voineet oivaltaa että kuolema syntyy samanaikaisesti kun ihminen syntyy. Joka hetki sadat solut kuolevat. Kuolema on siis alati läsnä sisäisesti meissä. Emme vain pysty näkemään rappeutumista - kunnes se nähtävällä tavalla on vallannut meidät kokonaan. Silloin vasta ei ole enää elämää.

Anonyymi kirjoitti...

Ei se muuten aina niin mene. Mitä stoalaiset sanoisivat pahasta äkkikuolemasta? Siinä eivät solut ehdi hiljalleen rappeutua.

Hannu Kiuru kirjoitti...

Sain nämä argumentoinnit nimellä varustettuna Facebookiin. Eihän FB:ssa muuten voi toimiakaan :-)
Siirsin kommentit omavaltaisesti tänne blogin perään, nimettöminä.

Nämä näkemykset voisivat mainiosti toimia alustuksena vaikka miten inspiroivalle keskustelulle!