Senecan, Jeesuksen aikalaisen (n. 4 eKr.-65 jKr.) kuvaus omasta ajastaan:"Kaikki on täynnä häpeää ja pahetta; rikoksia tehdään enemmän kuin vankeudella voi sovittaa. Me ponnistelemme summattomassa taistelussa rikollisuutta vastaan: joka päivä intohimo syntiin paisuu, synninteon häpeä haihtuu... Irstautta ei enää harjoiteta salassa. Se pöyhistelee silmiemme edessä, se on työntäytynyt niin julkisesti kaikkien nähtäviin, onpa niin kerrassaan päässyt vallitsemaan kaikkien mieliä, että viattomuus ei enää ole harvinainen, vaan olematon."
"Maailman hyörimään kietoutunut elämä on kuin talvinen virta, sillä se on väkevä ja täynnä muraa ja vaikeakulkuinen ja tyrannillinen ja kuohahtava ja äkkiloppuinen". Näin kuvasi omaa aikaansa filosofi Epiktetos (n.50-120 jKr.). Tuo äkkiloppuisuus on kuin ennuste Rooman valtakunnan tuhosta. Hänen aikalaisensa Juvenalis (n. 55-135 jKr.) totesi lyhyesti ja ytimekkäästi:"Jälkimaailma ei saata lisätä mitään meidän epäsiveellisyyteemme."
Stoalainen filosofia pääsi melko lähelle hapuiluissaan pimeyden keskeltä kohti valoa, kilvoitellessaan kohti totuutta. Vai mitä mieltä lukija on näistä Senecan sanoista:
- Jumala on sinua läsnä, on kanssasi, on sinussa.
- Ihmetteletkö, että ihminen turvautuu jumaliin? Jumala tulee ihmisten luo, niin, vieläpä lähemmäs, hän tulee ihmisiin. Ei yksikään sydän ole pyhä ilman Jumalaa.
- Ihmisen tulee tavoitella sitä hyvää, mikä hänelle kuuluu. Mitä tämä hyvä on? Uudistettu ja puhdas mieli, joka pyrkii Jumalan seuraajaksi,
joka kohoaa inhimillisten asiain yläpuolelle, joka supistaa itseensä kaikki toivomuksensa.
- Ihminen on syntynyt keskinäistä auttamista varten.
- Opetammeko me, että hänen tulee ojentaa kätensä haaksirikkoon joutuneelle, näyttää vaeltajalle tietä, jakaa leipänsä nälkäisen kanssa?... Jos voisin lyhyesti muodostaa hänelle inhimillisen velvollisuuden lauselman, niin sanoisin: kaikki se, minkä näette, mihin inhimilliset ja jumalalliset sisältyvät, on yksi: me olemme yhden suuren ruumiin jäseniä.
Se maailma, johon kristinusko teli tuloaan, oli murheellinen, rapistuva ja kuoleva maailma. Se tarvitsi kipeästi iloa ja valoa, toivoa, rauhaa ja rakkautta.
"Kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa".
LOPPUU HUOMENNA. Viimeisellä kerralla tutustumme kaikkein tunnetuimpaan stoalaiseen ja kuuluisimpaan tekstiin, nimittäin Epiktetoksen Käsikirjaan.
sunnuntai 2. elokuuta 2009
MITÄ STOALAISEN TYYNEYDEN TAKANA? Osa 7: Totuutta etsimässä
Tunnisteet:
ajan täyttyminen,
Kuoleva maailma
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti