MITÄ STOALAISEN TYYNEYDEN TAKANA? Osa 4: Senecan tylympi kohtalo

Espanjalaissyntyinen Lucius Annaus Seneca (n. 5 eKr.-65 jKr.) oli vaikutusvaltainen roomalainen valtiomies, jolla oli monipuolinen filosofinen sivistys. Kyse ei ollut mistään kiertelevästä tyhjätaskuisesta rääsyläisopettajasta, sillä Seneca keräsi itselleen valtavan omaisuuden viinitilallisena ja senaattorina. Hän oli läheisissä väleissä keisarilliseen hoviin, mutta joutui välillä epäsuosioon. Hän oli maanpaossa Korsikalla v. 41-48.

Seneca oli kaavaillut itselleen poliitikon uraa, mutta nuoruudesta meni kuusi tärkeää vuotta sairasteluun. Kyse oli mahdollisesti keuhkotaudista. Sairastelu johti hänet syvään masennukseen. Niinpä hänen myöhästynyt astumisensa politiikan pyörteisiin osui pahaksi onneksi yksiin keisari Caligulan valtaannousun kanssa.

Vielä Caligulan murhan jälkeenkin Senecan tulevaisuus oli epävarma, sillä keisarinna Messalina sai juonitteluillaan aikaiseksi filosofin joutumisen ensin epäsuosioon ja sitten maanpakoon. Kun mies vihdoin kutsuttiin takaisin Roomaan, hänelle sälytettiin pahin mahdollinen tehtävä: Senecan piti toimia Agrippinan 12-vuotiaan pojan Lucius Dornitius Ahenorbarbuksen kotiopettajana.

15 vuotta myöhemmin keisari Nerona tunnettu hallitsija kiitti entistä opettajaansa ja oppi-isäänsä määräämällä Senecan tekemään itsemurhan vaimonsa ja perheensä edessä. 28-vuotias Nero oli näet päässyt selville häntä vastaan suunnatusta salajuonesta ja janosi nyt vihansa vimmoissa kostoa.

Vaikka Senecan osuudesta salaliittoon ei ollutkaan todisteita, Nero antoi silti varmuuden vuoksi käskyn hänen kuolemastaan. Olihan julma hallitsija jo ehtinyt tapattaa niin äitinsä, vaimonsa kuin velipuolensakin. Nero oli saattanut myös joukon senaattoreita ja ritareita surman suuhun syöttämällä heidät krokotiileille ja leijonille. Leijonien eteen joutui siis muutakin väkeä kuin pelkästään kristittyjä.

Vainoharhainen hallitsija poltatti Rooman kaupungin, vaikka syyttikin palosta kristittyjä. Näky oli niin vaikuttava, että hän kyhäsi aiheesta ihan omatekemän biisin, jonka hän esitti itseään harpulla säestäen - niin, kenelle?

Miten Senaca sitten suhtautui omaan kuolemantuomioonsa? No, nimenomaan sillä kuuluisalla stoalaisella tyyneydellä! Saadessaan kuulla keisarin käskystä Senecan ystävät sen sijaan kalpenivat ja alkoivat valittaa, mutta filosofi itse (kertoo historioitsija Tacitus) säilytti mielenmalttinsa ja yritti estää ystäviensä kyyneleet ja valaa heihin rohkeutta näin sanoen:

"Minne heidän filosofiansa oli kadonnut, hän kysyi, ja järkähtämättömyys onnettomuuksien edessä, jota he niin monen vuoden ajan olivat toisissaan rohkaisset? Ei kai kukaan luullut, ettei Nero olisi julma! hän lisäsi. Murhattuaan äitinsä ja veljensä jäljelle jäi vain opettajan ja oppi-isän tappaminen."

Senecalle sana "filosofinen" merkitsi samaa kuin hillitty ja maltillinen asenne onnettomuuksien edessä. Alusta lähtien Seneca oli mieltänyt filosofian opiksi, jonka tehtävänä oli auttaa ihmisiä selvittämään omien pyrkimyksiensä ja todellisuuden välinen ristiriita.

Seneca kertoi myös, mihin perustui se, että hän jaksoi kestää koettelemukset:

"Olen elämäni velkaa (filosofialle) ja veloistani sitä kohtaan se on pienin."

JATKUU TAAS HUOMENNA. Seuraavalla kerralla tutustutaan lähemmin Senecan ajatteluun. Hänen teksteissään onkin paljon kaluttavaa...