Olosuhteet huomioon ottaen, osa 2 2

”Minkä kirjoitin, sen kirjoitin!” jäkätti muuan jääräpää, jota jurppi, kun häneltä tultiin tivaamaan, että kuis hää nyt silleen meni kirjuuttelemaan. Pesipä lopuksi vielä kätensäkin koko touhusta, tuo mokoma! Ikään kuin olisi voinut saada sikainfluenssan kuolemaan tuomitulta mieheltä.

Kun lukee raamattua, kannattaa alvariinsa syynätä, kuka sanoo mitä, kenelle ja missä tilanteessa. Lyhyesti sanottuna: Otetaan olosuhteet huomioon. Jeesuskin jutteli ihan eri tavalla riippuen siitä, oliko kuulijakuntana 12 lähintä ukkoa, läjä fariseuksia vai Mestarin perässä juoksevat kansalaiset. Paavalinkin äänenpainot olivat ihan erilaiset, kun hän puhui rohkaisevasti nuorelle evankelistalle tai ripitti jotakin sekoilevaa seurakuntaa.

Vanhassa testamentin kirjasto edustaa monentyyppisiä kirjakääröjä. Lakitekstiä ei voi lukea samalla tavalla kuin vaikkapa Laulujen laulua. Sananlaskut eivät ole mitään käskyjä. Eikä Mooseksen ekan kirjan alun kertomuksia luomisesta ja syntiinlankeemuksesta voi mitenkään pitää tieteellisenä tekstinä! Kirkkoraamattumme layoutista ei oikein välity se seikka, että luomiskertomus on alun perin esitetty runomuotoisena.

Jos raamatuntutkistelussa ei oteta olosuhteita huomioon, päädytään varmasti ennemmin tai myöhemmin Metsäliiton puolelle. Sen tähden on hyvä, että seurakunnissa on raamattupiirejä, joissa voidaan porukalla studeerata Isoa Kirjaa. Ei ole tarkoitus, että jokainen kristitty kehittelee itse tykönään ikioman kristinuskonsa sen perusteella, miten raamattuaan (usein irrallisia jakeita) lukee.

Raamattupiirissä voisi varmaan vieläkin käyttää vanhaa, hyvää Kolmen S:n menetelmää (sisältö, sanoma, sovellutus). Jokaisella istunnolla kun yhdessä löydetään nämä ässät, niin a vot!

Aina silloin tällöin kuulen jonkun valittavan: ”Olosuhteet olivat minua vastaan!” Tai: ”Tein niin vain olosuhteitten pakosta!” Voiko olosuhteilla ihan aikuisten oikeasti olla näin suuri merkitys ihmiselämässä? Vai onko kyse vain puolustelusta, selittelyistä?

Voisiko ajatella niinkin, että Jumala kutsuu meitä elämään olosuhteista huolimatta? Jospa meitä kehotetaan kaikesta huolimatta kiittämään joka tilassa? Eikö uskon avulla olosuhteetkin voi muuttua? Tai ainakin suhteemme olosuhteisiin…?