tiistai 15. syyskuuta 2009

Leijonien eteen!

Koska kristityt eivät enää ole lainsuojattomia samaan tapaan kuin Roomassa hullujen keisareitten järjestämien vainojen aikana, niin ristikansaa ei enää saa syöttää leijonille.

Mutta ihminen on ihmiselle susi. Kiusaajat ja uhrit vaihtuvat, samoin ajat, paikat ja käytettävissä olevat kidutustavat, mutta tappaminen jatkuu aina vaan!

Olisi nyt joku voinut viime vuosisadalla pikkuisen vinkata Aatullekin, että ei niitä juutalaisia olisi saanut sillä tavalla kohdella. Tai Isä Aurinkoiselle, joka Suuressa Itäisessä Naapurissamme listi kaikkia mahdollisia kansalaisuuksia, joita epäili vallankumouksen vihollisiksi. Pahimmat viholliset taisivat olla opettajia ja pappeja. Solovetskin luostari muutettiin 1920-luvulla vankileiriksi. Pappeja ristiinnaulittiin, heitettiin Vienan-mereen ja katsottiin, jäisivätkö pinnalle kellumaan. Eivät jääneet.

Tällä iällä ja tällä järjellä varustettuna minun on todettava, että vuosien varrella olen oppinut luottamaan ja turvaamaan entistä enemmän Jumalaan, sitä enemmän, mitä enemmän olen joutunut pettymään ihmisiin. Enkä tarkoita vain muita ihmisiä, vaan ennen muuta itseäni.

Kauheita asioita tapahtuu maailmassa, mutta me kovetamme itsemme kaikesta pahasta kuullessamme. Ei koske meitä. Järkihän siinä menisi, jos pitäisi suhtautua empaattisesti kaikkiin uhreihin.

Kaukana tapahtuviin kauheuksiin ei tarvitse reagoida, jos ja kun ketään suomalaista ei ole kuollut. Mutta lähellä tapahtuvat asiat ovat ihan toinen juttu. Etenkin, jos ne jollakin tavalla sivuavat eläimiä.

Miten koskettavaa onkaan tämänpäiväinen uutinen, että kustannussyistä Korkeasaaren leijonia aletaan ruokkia stadin citykaneilla. Ne maksavat pari euroa kilo, kun Unkarista tuodut pakastekanit (vai mitä ne nyt oli...?) maksavat kympin.

Kanit posautetaan haulikoilla hengiltä ja vasta sitten ne päätyvät leijonien eteen. Korppikotkat hoitavat loppusiivouksen. Ja taitaapa Korkeasaaresta löytyä shakaaleitakin.

Pelin henkeen kuuluisi tietysti toimittaa kanit elävinä isojen kissojen häkkeihin, vaan arvaahan tuon, millainen haloo siitä nousisi.

Voi, miksi Rooman keisareille, Hitlerille ja Stalinille ei riittänyt pelkkä kaninmetsästys!?!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä niille kaneille tosiaan tarttis tehdä jotakin! Ehdotan, että päästetään leijonat Korkeasaaresta viikoksi vapauteen Helsingin kaduille ja kujille. Metsästäkööt itse ruokansa...
:-)