KEHITYSVAMMAISILTA OPPIMASSA

Tänään oli vakaa tarkoitukseni syöksyä yhdessä lukijan kanssa suin päin tutustumaan nihilismin saloihin. Kirjaksi olin valinnut Kalle Haatasen opuksen Ei voisi vähempää kiinnostaa. Kirjoituksia nihilismistä.

Hyvä nimi kirjalla. Lukijan kannalta, nimittäin. EVVK.

Paljon jännempääkin tekemistä päivälle löytyi: Vierailu Rinnekodissa, Pohjois-Espoossa sijaitsevassa kehitysvammaisten hoitolaitoksessa. Aurinko paistoi lämpimästi, kehitysvammaisetkin hymyilivät kuin Naantalin aurinko. Kanttori ja minä saimme sydämellisen vastaanoton, kaikki tahtoivat tervehtiä ihan käsipäivää. Kaikenlaisia pikkuisia paikallisuutisiakin meille kerrottiin. Tuttuja naamoja oli monta. Myös se kaveri, joka oli niin kiinnostunut urkurinhommista, että seisoi koko jumiksen ajan urkurin vieressä ja silmä kovana seurasi ammattimiehen työskentelyä.

Nämä kirkkovieraat olivat niin aitoja, avoimia ja suorapuheisia, että oksat pois. Herää kysymys, miten "terveitä" olemme me, jotka normaaliuden nimissä pihtaamme ajatuksiamme, motiivejamme ja tunteitamme. Eikö tässä meidän "pidättelykyvyssämme" jo ole jotakin sairasta?

Haatanen sanoo, että nihilisti on yleensä haukkumasana, jolla tarkoitetaan, että kyseinen henkilö on ihmisvihaaja tai muuten vain kylmä ja askeettinen tyyppi, jota ei liikuta minkäänlainen hempeily tai naiivi usko hyvään.

Filosofiassa nihilismillä viitataan siihen, että aika, jota elämme, on pieni, mitätön ja silkkoihin typeryyksiin uponnut. Se on unohtanut Suuruuden, kauneuden ja Totuuden ja korvannut ne pienuudella, passiivisuudella ja laiskanpulskealla Mitä se mulle kuuluu-asenteella.

Laiskanpulskeat nihilistit pitäisi viedä Rinnekotiin vierailulle. Mitähän he tuumaisivat näkemästään: Kauniissa maalaismaisemassa innokkaasti hoitajiensa kanssa ulkoilevia suurikokoisia lapsia, jotka elävät vain päivän kerrallaan, auttavat toisiaan, ovat hyviä kavereita, halailevat tai ainakin kättelevät mielellään. Tekevät pieniä askareitaan osana suurempaa kokonaisuutta.

Mitä kunnon nihilisti sanoisi näistä tavoitteista (lue lisää: www.rinnekoti.fi):

Rinnekoti palvelujen tuottajana perustaa toimintansa elämän tukemiseen, jokaisen elämän arvon tunnustamiseen, hyvän elämän ja hoitotyön arvoihin. Rinnekodissa hyvä elämä merkitsee jokaiselle mahdollisuutta kokea itsensä ja työnsä arvokkaaksi.

Kehitysvammaisten kanssa seurusteltaessa asiat pelkistyvät. Niin pitää ollakin. Keep it simple! Mutta miksi meidän sitten täytyy omissa "vertaisryhmissämme" heittäytyä niin hemmetin (anteeksi) hankaliksi? Tai vähätteleviksi?

Haatanen: Jos emme voi tietää mitään maailmasta tuolla ulkona ja jos maailma täällä sisällä on tyystin tulkinnanvarainen, miksi sanoa kummastakaan mitään?

Kiuru vastaa: Ulkona on nyt niin kaunis ilma, että ulos kannattaa mennä haistelemaan kevättä, kuuntelemaan linnunlaulua. Yksi Rinnekodin asukeista sanoi kuulleensa jo käenkin kukuntaa.

Lasten leikkien seuraaminen, hyvä keskustelu, ystävällinen hymy, hyvät kirjat, kaunis musiikki, luonto - voiko joku tosissaan sanoa, että nämä eivät oikeasti merkitse mitään? Onko se, että tämän kirjoittaja on aivan täpinöissään tällaisten pienten asioitten vuoksi, nihilistin kannalta vain puhdasta kuvitelmaa, erehdystä tai suorastaan vakavan sairauden oire?

Ei, kuulkaas te kaikki Ei-kiitos-ihmiset. Teidän käsityksenne, jonka mukaan kukkaa ei oo mittää, on minulle ihan EVVK:ta (Ei voisi vähempää kiinnostaa). Mieluummin katselen maailmaa Rinnekodin asukkaan näkökulmasta kuin nihilistin liian tummien aurinkolasien läpi.

Ja tietysti elämällä on tarkoitus. Se on:
Rakkaudessa kasvaminen ja
Valmistautuminen iankaikkista elämää varten.