JONOTTAESSA KULUU ODOTTAVAN AIKA!

Asetu, lukija hyvä, tähän. Tässä on jonon pää.
Tässä blogissa ollaan odottavalla kannalla.
Odotetaan kustantajan kommenttia.
Kenties turhaan odotetaan.
Sitten odotetaan virsi-Finlandian uusia sanoja.
Toivottavasti ei turhaan.
Ja vielä sitäkin ventataan,
että antavatko Janne S:n pesänjakajat
luvan laulaa Finlandiaa virtenä.
Sehän kyllä tiedetään,
ettei Sibbe tuota hittibiisiään laulettavaksi säveltänyt.
"Laulakoon nyt sitten, kun kerran niin kovasti tahtovat",
myöntyi säveltäjä. "Mutta en minä sitä kyllä silleen tarkoittanut..."

Monille Finlandia
(V.A. Koskenniemen sanoin)
on todellinen
Suomen kansallislaulu.
Ihmiset osaavat laulun sanat verraten hyvin ulkoa.
Mutta toki Finlandialla on
useita muitakin sanoituksia
kuin VA:n.
Yhden sanoituksen teki Wäinö Sola.

Solan sanoja ei löytynyt netistä.
Bloginpitäjä haistoi heti palaneen käryä:
Miksi ei, mikä on syy?
Onko tässä kyse pienimuotoisesta sensaatiosta
kenties?
Täytyyhän niiden nyt jossakin olla.
Ei kun kissat ja koirat apuun ja etsimään!
Ja niinhän siinä sitten käy,
että etsivä (raam.) löytää,
salapoliisi (dekk.) hiffaa.

Kun tämä näin vaikeaksi meni,
niin salapoliisireportteri HK
alkoi heti pohtia erilaisia
salaliittoteorioita.
Tai ainakin joitakin hämäriä
vapaamuurarikuvioita,
joissa Finlandiaa olisi
suljettujen ovien takana
laulettu nimenomaan
W. Solan salaperäisin sanoin.
Mistä ne sanat siis oikein kertovat?

Nyt viimeistään lukijankin mielenkiinto herää,
hänen tarkkaavaisuutensa lisääntyy,
hermostuksissaan hän puree kynsiään
ja hieroo hikoilevia kämmeniään yhteen.

Jäljet johtivat sylttytehtaalle
nimeltä Sibelius-Akatemia,
Töölönkatu 28, 6. krs.
Siellä on kirjastossa joukko kansanlaulunuottivihkoja,
joista sanat löytyivät käsin kirjoitettuina.
Kyseessä on Finlandian sovitus kanteleelle by Paul Salminen.

Pistin Be still my soul-virren sanat blogiini näkyviin,
sillä teksti on satoja vuosia vanha.
Sen sijaan tenori Wäinö Sola kuoli 1961.
Vuonna 2031 teksti on vapaata riistaa.
Eihän tuohon ole enää kuin 22 vuotta.
lyhyt aika, jonka vaikka roikkuu
löysässä hirressä.
Sinä aikana sinunkin taaksesi jonoon
ehtii tulla lisää väkeä
vaikka millä mitalla.

Minä olen tuolloin vasta 76-vuotias.
Eli olen juuri edellisenä vuonna
päässyt eläkkeelle.
Silloin minulla on oikein isosti aikaa
blogata.

Jotenkin tuo määräys
- 70 vuotta tekstintekijän kuolemasta -
tuntuu hätävarjelun liioittelulta.
Solakin oli laulumiehiä,
ei niinkään kynämiehiä.
Kun noissa "salaisissa" sanoissa ei ole
mitään erityisen ihmeellistä,
niin aivan erityisen ihmeelliseltä tuntuu,
että niitä pitää pantata näin kauan,
peräti parin sukupolven ajan.

Tekstinikkareitten etujärjestö Sanasto
(www.sanasto.fi)
piti tätä ehdottomana asiana.
Ei heru lupaa julkaista Solan sanoja
tässä blogissa
vielä.
Lupaa voisi kysyä Solan omaisilta.
Ei olekaan enää muuta ongelmaa
kuin tuo yksi ihan pieni:
Missä niitä Solan sukulaisia oikein on?

Siteerata voin toki niitä sanoja,
jos esimerkiksi tahdon vertailla niitä
Koskenniemen sanoitukseen.
Mutta kokonaan en saa siteerata,
vaikka lähteenkin kertoisin kiltisti.
Ja tekisin Solalle ihan oikean palveluksen,
en sellaista,
minkä karhu perinteisesti tekee.

Kuten sanottu,
ne sanat eivät ole kovin kummoiset.
Taidan tyytyä ylimalkaiseen vertailuun:

Sola mainitsee Jumalan, mutta ei kiurua.
Sola viljelee jyväjemmarikieltä,
Koskenniemi taas uhoaa sitä,
miten Finlandia pääsi omin avuin
alta sorron.

Solalla on siementä ja kylvöä ja satoa,
ihmisiä, jotka uurastavat rauhaa toivoen.
Tämä kansa kiittää Jumalaa,
mutta on valmis tyytymään siihen,
mitä Jumala meille suo.
Koskenniemi sen sijaan tahtoo kertoa
koko maailmalle, miten täällä ihmiset
ovat sorron yöstä nousseet.
Koskenniemellä on pääpaino ihmisissä,
Solalla Jumalassa.

Niin että 7 päivää-lehti
ei saanut tästä kohuartikkelia.
Mutta nuolkoon näppejään.
Ja menköön itseensä sen
SIG-yhtyeen laulusolistin Matti Inkisen jutun takia...