FINLANDIA VIRSIKIRJAAN! Osa 3

Stille meine Wille.
Be still my soul.
Tyynny, sydämeni.

Tahto. Sielu. Sydän.
Minkä osan ihmisestä pitäisi
hiljentyä, tyyntyä, jopa vaieta
Jumalan edessä?

Mietitäänpä vähän noita mainittuja termejä.

TAHTO.
Jumala loi ihmiseen niin tunne-elämän, ajattelukyvyn kuin tahdonkin. Ne kaikki yhdessä ovat tarkoitetut käytettäväksi ja ovat itsessään hyviä ja välttämättömiä asioita. Mutta sitä Jumala ei tarkoittanut, että mitään niistä käytettäisiin irrallaan persoonasuhteesta Häneen, siis irrallaan Jumalan ajatuksista ja tahdosta.

Kun ihminen syntiinlankeemuksessa lähti etsimään elämää Jumalasta erossa, sekä hänen tunne-elämänsä, tahtonsa että ajattelunsa joutuivat synnin ja turmeluksen valtaan. Ihminen ei tahtonut olla tyhmempi kuin Jumala. Hän tahtoi olla yhtä viisas kuin Jumala, jopa viisaampikin. Kapinoiva ihminen ei enää tarvinnut Jumalaa, sillä hän tahtoi ryhtyä itse omaksi Jumalakseen. Jeesus taas opetti Isä meidän-rukouksessa, että kristittyjen tulee rukoilla Jumalan tahdon tapahtumista omassa elämässään ja maailmassa.

SIELU
merkitsee sitä persoonallista elämänmuotoa, jota jokainen ihminen elää. Sielun löytäminen merkitsee itsensä löytämistä. Se tarkoittaa kullekin oman identiteettinsä löytämistä, sitä, mitä kukin omassa itsessään on ja mitä hänen tulisi olla ollakseen oma itsensä. Jeesus tekee hyviä kysymyksiä: ”Mitä hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omakseen koko maailman, mutta saisi sielullensa (eli elämälleen) vahingon? Mitä voi ihminen antaa sielunsa (eli elämänsä) lunnaiksi?

Rinnakkain ovat toisaalta helppo elämä ja toisaalta Kristuksen seuraaminen silloinkin, kun se tuottaa kärsimystä tai kun on taisteltava itseään, omia halujaan vastaan.

Mainittakoon sielusta vielä sen verran, että ylösnousemuksen yhteydessä Raamattu ei käytä sanaa sielu vaan henki. Raamattu ei puhu sielun kuolemattomuudesta, vaan ylösnousemisesta, hengellisestä ruumiista.

SYDÄN.
Kuvatessaan ihmistä itseään, kaikkea sitä, mitä me sanomme psykologiaksi eli sielutieteeksi tai sielunelämäksi, Raamattu ei käytä sanaa ”sielu” vaan ”sydän”. Raamatun psykologia ei ole oppia sielunelämästä, vaan sydämestä, henkisestä elämästä. Näin siksi, että sanalla ”sielu” on Raamatussa paljon ahtaampi merkitys. Länsimainen käsitys ihmisestä on pirstaleinen, Raamatussa taas kuvataan, miten ihmisen henkinen elämä on yksi kokonaisuus, jossa kaikki on mukana. Se ei ole pelkkää tunnetta. Se on aina tunnetta jostakin. Siihen sisältyy aina tietoa ja tahtoa, toiveita ja pelkoja.

Me länsimaiset ihmiset olemme tottuneet ajattelemaan sydäntä tunteitten tyyssijana, mutta näin ei ole itämailla. Heprean kielessä sydän on nimenomaan ajatusten, mielikuvien ja tietoisuuden paikka, niiden suoranainen lähde. Niinpä voidaan puhua esimerkiksi viisaasta sydämestä. Mutta toisaalta on syytä muistaa, että sydän ei merkitse tässä vain oikeaa ja väärää, vaan koko persoonan asennetta koko elämään.

Tuhannen taalan kysymys siis kuuluu:
Merkitsevätkö tahto, sielu ja sydän tässä yhden ja saman asian eri puolia, vai ovatko ne kokonaan eri asioita?
Mitä mieltä lukijat ovat?
Sana on vapaa...