Onko työelämässä viihtyminen tärkeää?

Kolmen vuosikymmenen mittaisen työhistoriani aikana olen jo tottunut siihen, että kun tulee minun vuoroni, niin sääntöjä muutetaan. Viimeisin villitys on tämä työputken jatkamisyritys yli eläkeiän niin, että työntekijä voisi kaatua somasti saappaat jalassa ja hänet voitaisiin näin ollen kärrätä suoraan työpaikalta hautuumaalle.

Liian myöhään havaitaan, ettei kyseessä ollutkaan mikään putki vaan umpikuja!

Ei siitä ole kauankaan, kun viisikymppistä pidettiin jo suoranaisena fossiilina., joka pitää pikimmiten saneerata ulos työelämästä. Mutta nyttemmin on ääni kellossa muuttunut ja senioreista pyritään pitämään kynsin, hampain kiinni.

Ensin valitettiin, että nuorten on saatava mahdollisuus päästä mukaan työelämään, joten vanhat ulos, hus, hus! Sitten huomattiin, että ei ollutkaan enää niitä, jotka opastaisivat nuoria ammatin saloihin, kun Hiljainen tieto katosi työpaikoilta.

Jotta me vanhat viihtyisimme tai edes jaksaisimme loppuelämämme työpaikoillamme, jotakin tarttis varmaan tehrä. Ainakin kuntouttaa, keventää työmäärää, antaa hyvät työvälineet ja luoda niin mieluisa työskentelymiljöö, että duuniin olisi kiva tulla vielä huomennakin.

Mielestäni hengellisillä työpaikoilla viihtyvyyden merkitystä aliarvioidaan rankasti. Ei viihtyvyyden eteen kuulemma tarvitse kirkossa nähdä vaivaa, kun työntekijöillä itsellään on vankka kutsumus ja vahva motivaatio paiskia töitä. Silti johtoryhmään kantautuu ”tietoa” siitä, ketkä ovat ahkeria, ketkä taas laiskoja työntekijöitä.

Häh? Miten ihmeessä tällainen arvio on onnistuttu tekemään? Jos tästä oravanpyörästä ei koskaan pääse pois, niin eikö ole ihan suurta viisautta olla edes yrittämättä tehdä kaikkia hommia veks yhtenä päivänä? Huomiseksikin voisi jättää vähän duunia, vai mitä?

Mielestäni työssä viihtymisen perusedellytyksiin kuuluu se, että on mahdollisuus iloita työtovereistaan ja olla omalta osaltaan parantamassa me-henkeä. Kun on kokemus siitä, että voin vaikuttaa omaan työhöni, niin se ei voi olla näkymättä myös seurakuntalaisten suuntaan. Piinallista sen sijaan olisi, jos seurakuntalaiset aistisivat vaikkapa tämän kirjoittajasta, että hei, tuo tyyppihän käy täällä vain töissä (suojatyöpaikka?), ei sen enempää.

Vanhat työntekijät juurtuvat helposti työpaikoilleen, nuoret taas mielellään nostavat kytkintä voidakseen katsella vähän ympärilleen.

Kirkon johdon on ennemmin tai myöhemmin otettava lusikka kauniiseen käteen myös tässä viihtyvyysasiassa. Nimittäin hengelliselläkin saralla (niin kummalliselta kuin se saattaakin kuulostaa) työpaikat joutuvat jatkossa kilpailemaan työvoimasta, mikä pakottaa suunnittelemaan työpaikkoja työntekijöitten ehdoilla. Jos näin ei tehdä, saattaa kirkosta työpaikkana tulla auringonlaskun ala. Silloin Jumala voisi joutua toteuttamaan "uhkauksensa" eli laittaa kivet saarnaamaan...