tiistai 20. huhtikuuta 2010

Onko työelämässä viihtyminen tärkeää?

Kolmen vuosikymmenen mittaisen työhistoriani aikana olen jo tottunut siihen, että kun tulee minun vuoroni, niin sääntöjä muutetaan. Viimeisin villitys on tämä työputken jatkamisyritys yli eläkeiän niin, että työntekijä voisi kaatua somasti saappaat jalassa ja hänet voitaisiin näin ollen kärrätä suoraan työpaikalta hautuumaalle.

Liian myöhään havaitaan, ettei kyseessä ollutkaan mikään putki vaan umpikuja!

Ei siitä ole kauankaan, kun viisikymppistä pidettiin jo suoranaisena fossiilina., joka pitää pikimmiten saneerata ulos työelämästä. Mutta nyttemmin on ääni kellossa muuttunut ja senioreista pyritään pitämään kynsin, hampain kiinni.

Ensin valitettiin, että nuorten on saatava mahdollisuus päästä mukaan työelämään, joten vanhat ulos, hus, hus! Sitten huomattiin, että ei ollutkaan enää niitä, jotka opastaisivat nuoria ammatin saloihin, kun Hiljainen tieto katosi työpaikoilta.

Jotta me vanhat viihtyisimme tai edes jaksaisimme loppuelämämme työpaikoillamme, jotakin tarttis varmaan tehrä. Ainakin kuntouttaa, keventää työmäärää, antaa hyvät työvälineet ja luoda niin mieluisa työskentelymiljöö, että duuniin olisi kiva tulla vielä huomennakin.

Mielestäni hengellisillä työpaikoilla viihtyvyyden merkitystä aliarvioidaan rankasti. Ei viihtyvyyden eteen kuulemma tarvitse kirkossa nähdä vaivaa, kun työntekijöillä itsellään on vankka kutsumus ja vahva motivaatio paiskia töitä. Silti johtoryhmään kantautuu ”tietoa” siitä, ketkä ovat ahkeria, ketkä taas laiskoja työntekijöitä.

Häh? Miten ihmeessä tällainen arvio on onnistuttu tekemään? Jos tästä oravanpyörästä ei koskaan pääse pois, niin eikö ole ihan suurta viisautta olla edes yrittämättä tehdä kaikkia hommia veks yhtenä päivänä? Huomiseksikin voisi jättää vähän duunia, vai mitä?

Mielestäni työssä viihtymisen perusedellytyksiin kuuluu se, että on mahdollisuus iloita työtovereistaan ja olla omalta osaltaan parantamassa me-henkeä. Kun on kokemus siitä, että voin vaikuttaa omaan työhöni, niin se ei voi olla näkymättä myös seurakuntalaisten suuntaan. Piinallista sen sijaan olisi, jos seurakuntalaiset aistisivat vaikkapa tämän kirjoittajasta, että hei, tuo tyyppihän käy täällä vain töissä (suojatyöpaikka?), ei sen enempää.

Vanhat työntekijät juurtuvat helposti työpaikoilleen, nuoret taas mielellään nostavat kytkintä voidakseen katsella vähän ympärilleen.

Kirkon johdon on ennemmin tai myöhemmin otettava lusikka kauniiseen käteen myös tässä viihtyvyysasiassa. Nimittäin hengelliselläkin saralla (niin kummalliselta kuin se saattaakin kuulostaa) työpaikat joutuvat jatkossa kilpailemaan työvoimasta, mikä pakottaa suunnittelemaan työpaikkoja työntekijöitten ehdoilla. Jos näin ei tehdä, saattaa kirkosta työpaikkana tulla auringonlaskun ala. Silloin Jumala voisi joutua toteuttamaan "uhkauksensa" eli laittaa kivet saarnaamaan...

perjantai 16. huhtikuuta 2010

Helsinki vastaan villieläimet

Helsingin kaupunginjohtaja jatkaa lokkisotaansa: Blogissaan pormestari usuttaa kiinteistöistä vastaavia hävittämään lokkien pesät ennen kuin linnut asettuvat niihin pesimään.

Birdlife Suomi veti oitis herneen kollektiiviseen nenäänsä niin kuin se teki viime elokuussa, jolloin Pajunen aloitti vainokampanjansa: Pois lokit pääkaupungista pesimästä. Birdlifen mukaan lokit eivät ole ongelma, vaan ihmiset, jotka ruokkivat lokkeja. No, höh: Jos ei lokeille anna suosiolla Kauppatorilla osaa sapuskoistaan, siivekkäät tulevat ja ottavat itse ateriansa vaikka suoraan ihmisten hyppysistä. Eli kukahan se tässä vainoaa ja ketä? Missä viipyvät kauan odotetut lokinpelottimet (palkattu ihminen viuhuttamassa 4 metriä pitkää vapaa, josta lähtee lokkien kannalta vastenmielinen ääni).

Entäs city-kanit sitten? Miten ne selvisivät runsaslumisesta talvesta? Nokkelasti! Ne mm. hakeutuivat vastapysäköityjen autojen lämpimien moottoritilojen lähelle, siis autojen alle. Yhdenkin auton alta Töölöstä pyydystettiin yhtaikaa peräti 15 kania.

Toki muutkin suuret, kuumenevat koneet ovat kelvanneet lämmittelypaikoiksi.

Ei tästä ole montakaan päivää, kun minulle vakuutettiin, että kanin liha on oikeasti hyvää. Samaa ei kukaan tähä n mennessä ole sanonut lokeista…

Ja kun kesä tulee, kaikkialle laskeutuu tuhatmäärin hanhia, valkoposkia ja niitä toisia, Kanadan lahjoja Suomelle…

torstai 8. huhtikuuta 2010

Mihin mies tarvitsee partaa?

Jos Jumala olisi tahtonut, että miehen pitäisi jostakin kumman syystä ajaa partansa joka aamu pois, niin kaiketi Luoja olisi voinut suunnitella turpajouhien poiston paljon helpommaksi! Jos parta kasvaisi esimerkiksi poskien sisäpuolella, sen voisi helposti pureskella irti ja sylkeä pois suustaan. Olisi meillä miehillä näin muodoin ihan oikeakin syy räkiä säännöllisesti.

Minulla on ollut parta aina. Tai miten sen nyt ottaa. Lapsena en vielä antanut sen kasvaa, mitä nyt silloin tällöin kokeilin sellaista irtopartaa. Ja totesin, että joo, isona sitten, kun vanhempien ylivalta minuun lakkaa, silloin kasvatan itselleni komean parran. Vielä nuorukaisena tosin harjoittelin hennoilla viiksillä. Eivät lähteneet karvat nenän ja ylähuulen välistä irti, vaikka miten yritin karkealla pyyhkeellä hangata.

Armeija-aika oli kovaa, kun ei saanut pitää partaa, viiksiä eikä edes tekopartaa: Kun yritin jyystää partaa sähkökoneella, leukaperiin jäi selkeät siniset rannut ikään kuin muistutukseksi siitä, että tästä me karvat kuitenkin vielä jonakin päivänä tulemme ulos. Jos taas lähdin höylällä raastamaan sänkeä irti, niin verihän siinä aina lensi. Ajattelin, että olen vain tällainen tumpelo enkä osaa käyttää partaterää oikein, mutta ammattipartureille kävi aivan samoin: Eivät hekään selvinneet operaatiosta ilman kolmea haavaa. Minkäs teet – liian herkkä iho!

Opiskeluaikoinani selitin äidille, että papin on ihan hyvä olla parrakas (silloin Suomessa ei vielä tiedetty naispapeista tuon taivaallista), sillä se luo katu-uskottavuutta. Tai ainakin kirkkouskottavuutta. Ja saa käyttäjänsä näyttämään arvokkaammalta ja sitä paitsi vielä 10 vuotta vanhemmaltakin. Silloin tällöin tosin pääsi käymääni niin kiusallisesti, että ollessani äitini kanssa kävelyllä vastaan tuli tuttujani, jotka eivät olleet ennen nähneet äitiäni. Ja luulivat häntä tyttöystäväkseni!

Joskus voi tulla aika, että otan tuon vuosikymmenen ja risat ulkonäöllisesti takaisin ajamalla parran pois. Onneksi vielä ei tähän asti ole ollut pysyvää tarvetta.

Vaimolleni ja perheelleni parta on ollut ihan OK, mutta äidilleni ei koskaan. Kävimme äitimuorin kanssa 30-vuotisen sodan parrastani. Vielä kuolinvuoteellaankin, jo kovin heikkokuntoisena, äitee katsoi minua pitkään ja totesi: ”Ajaisit tuon parran pois. Näytät ihan koiralta!”

Kuinka ollakaan, puoli vuotta äidin kuolemasta ajoin kuin ajoinkin parran pois. Katsoin (lopultakin) itseäni peilistä ja totesin, että en tunnista itseäni tuosta kuvasta. Eikä aikaakaan, kun parta taas kasvoi osaksi minuuttani. Minkähän rotuisena koirana äiti mahtoi minua pitää?

Yhtä asiaa en millään ymmärrä: Miksi sanotaan, että ei parta pahoille kasva, turpajouhet joutaville? Tarkoittaako tämä kääntäen sitä, että parta kasvaa vain hyville? Jeesuskin oli hyvä partasuu. Mielelläni seuraan (matkin) häntä partatyyliä myöten (imitatio Christi?). Tämänvuotisella Via Crucis-Jeesuksella tosin ei ollut partaa ollenkaan. Ei edes tekopartaa. Taisi olla nainen kyseessä? Mihin tämä maailma on oikein menossa…?

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Emmauksen tiellä

Ylösnousseen seurassa on hyvä olla. Jeesuksen ja oppilaitten jälleennäkemisestä kertovat raamatunkohdat ovat tämän papin mielestä kaikkein mieluisinta luettavaa ja pohdittavaa. Jeesus tapaa oppilaansa milloin rannalla, milloin lukittujen ovien takana tai vaikka maantiellä. Kertomuksiin liittyy tavattoman paljon arkisia elementtejä, kuten yhdessä syöminen.

Emmauksen tien tapahtumat (Lk. 24:13-35) osoittavat meille, miten Jeesuksen historiallisen elämän unohtumaton muisto, Vanhan testamentin kirjoitusten todistus ja Jeesuksen ilmestyminen oppilailleen liittyvät saumattomasti yhteen. Tässä on selostus siitä, miten kristinusko tosiasiallisesti syntyi.

Jeesus ilmestyi Kleopaksen ja hänen poikansa Simonin seuraan, kun nämä pääsiäispäivän iltana taivalsivat kohti Emmausta, 12 kilometrin päässä Jerusalemista olevaan kotikyläänsä. Miehet olivat varsin hämmentyneissä tunnelmissa, keskustelivat keskenään pääsiäisjuhlaan liittyneistä järkyttävistä tositapahtumista ja toisaalta villeistä huhuista, joiden mukaan kaikki ei ollutkaan sitä, miltä näytti.

Miesten keskustelujen toivottomuus antaa Jeesukselle tilaisuuden ryhtyä puhumaan. Jeesus kyselee, miehet vastaavat huoltensa ja epäilystensä pohjalta. Miehillä oli ollut jonkinlainen historiallinen usko, mutta ei ollut enää. He eivät voineet edes aavistaa, että muutaman tunnin kuluttua heillä kummallakin olisi elävä usko ylösnousseeseen!

Nämä Emmauksen miehet eivät kuuluneet 12 opetuslapsen joukkoon, mutta kirkkohistoriasta tiedämme, että nuoremmasta kulkijoista, Simonista, tuli Jerusalemin seurakunnan johtaja heti Jeesuksen veljen Jaakobin jälkeen. Ei vain Jeesuksen elämä vaan myös hänen ylösnousemuksensa ja ilmestyksensä perustuvat silminnäkijöitten todistuksiin.

Jeesus pitää siis matkatovereilleen raamattuluennon aiheesta Miksi Messiaan piti kulkea kärsimyksen ja kuoleman tie. Hän alkaa Mooseksesta ja selittää Messiasta koskevat raamatunkohdat osoittaen, että ne kaikki ovat täyttyneet juuri hänessä. Apostolien teoista näemme, että ensimmäisten pidettyjen saarnojen sisältönä oli juuri sama: Kertoa, miten Vanhan testamentin ennustukset ovat toteutuneet Kristuksessa.

Ilta koittaa ja saavutaan kotitalon luo. Jeesus on kulkevinaan ohi, jatkavinaan matkaansa eteenpäin, mutta miehet tahtovat vielä jatkaa keskustelua ja haluavat tarjota salaperäiselle matkakumppanilleen illallisen ja yösijan.

Illallisella eli ehtoollisella Jeesus avasi opetuslasten silmät ja sen perusteella he olivat tunteneet hänet juuri leivän murtamisessa. Kuin suomut olisivat pudonneet miesten silmilät niin, että he havahtuivat huomaamaan, miten historian Jeesus ja ylösnoussut Kristus on yksi ja sama henkilö. Hän on ehtoollisessa läsnä, hän murtaa leivän ja siunaa viinin ja tällä tavalla ravitsee matkalla olevat, ei vain tätä elämää vaan myös iankaikkisuutta varten.

Luukas ei sitä erikseen mainitse eivätkä miehet olleet siihen matkalla kiinnittäneet huomiota, mutta toki oppilaat nyt sisällä huomasivat naulan jäljet kunniavieraansa käsissä.

Kun silmät ovat avautuneet näkemään ylösnousseen Kristuksen ja mitä Kristuksen ylösnousemus merkitsee, siitä seuraa halu olla yhteydessä toisten uskovien kanssa ja halu kertoa Jeesuksen ylösnousemisesta muillekin. Puu ei pala yksinään, eikä niin suuri asia voi pysyä salassa, vaan siitä on suorastaan pakko kertoa muillekin.

Jeesus katoaa matkalaisten näkyvistä, ja pian ovat muutkin aterioitsijat tiessään! Ruoka-astiat jäävät varmasti pöytään, kun Kleopas ja Simon säntäävät uudelleen yön selkään. Nyt mennään, jos ei ihan juoksujalkaa niin ainakin pikamarssia takaisin Jerusalemiin. Ja kun isä ja poika huohottaen saapuvat perille, he saavat kuulla, että Herra oli jo ollut siellä, näyttäytynyt omilleen, osoittanut elävänsä.

Miten elävä usko syntyi? Miehet olivat todennäköisesti omin silmin todistaneet, miten ristiinnaulittu Jeesus siirtyi vainajien joukkoon – ja kuitenkin he kolmen päivän kuluttua taas kohtasivat hänet ilmi elävänä! Elävä usko ei syntynyt heidän omien ponnistelujensa tuloksena, ei heidän huokaustensa eikä kyyneleittensä voimasta, vaan kokonaan ylösnousseen aloitteesta. ”Jeesus itse liittyi heidän seuraansa ja kulki heidän kanssaan”.

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Kumpi perutaan - pääsiäinen vai kuolema?

Muuan 5-vuotias tyttö oli juuri kuullut pääsiäistarinan pyhäkoulussa. Väritystehtäväkin oli kuulunut ohjelmaan. Kotona hän kertoi värittämiensä kuvien avulla jännittävää tarinaa vanhemmilleen: ”Näitä lehtiä heiteltiin koko ajan. Jeesus söi sen kavereiden kanssa ja tänne luolaan se poika meni kuolemaan. Mut ei se kuollutkaan, kun Taivaan isäntä oli sen isä ja se keksi jotain, ettei se kuollut”.

Tämä pieni teologinalku on ihan oikeilla jäljillä siinä, että eräässä mielessä Isä perui Poikansa kuoleman antamalla sille kokonaan uuden merkityksen.

* * * * * * *

Meidän on syytä tehdä ero ylösnousemuksen tosiasian ja ylösnousemuksen merkityksen välillä. Ylösnousemuksesta puhuttaessa aletaan usein kontrolloida, todistella tai kumota ulkonaisestikin havaittuja tosiasioita ja ilmiöitä. Uusi testamentti sen sijaan korostaa ylösnousemuksen merkitystä.

On tärkeää pitää mielessä, miten täydellinen yllätys ylösnousemus oli. Ei ollut yhden yhtä, joka olisi osannut sitä kiihkeästi toivoa ja palavasti odottaa. Se, mitä Jeesus oli puhunut ylösnousemuksestaan, oli mennyt opetuslapsilta toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Nuo entiset oppilaat pitivät kiistattomana tosiasiana sitä, että kuolema on lopullisesti vienyt opettajan. Ja kohta heitäkin tultaisiin hakemaan. Kohtalo olisi sama kuin opettajallakin.

Mutta yllätys, yllätys! Tällaisessa tilanteessa – pelon, kauhun, epätoivon ja epäilysten keskellä - kaikki menee täysin uusiksi! Tulee uusi mahdollisuus, uusi alku. Pitkänperjantain epätoivo muuttuu pääsiäisuskoksi, suru iloksi, pelko rohkeudeksi.

* * * * * * *

Vaikea on kuvata sanoinkuvaamatonta! Kun korkeasti oppinut apostoli Paavali kertoi Ateenassa kreikkalaisille ylösnousemuksesta, nämä älyllisistä ongelmista, väittelyistä ja kaikesta uudesta kiinnostuneet ihmiset torjuivat puheet mielettöminä: ”Olet järjiltäsi!”

Ja tämä on se järjetön viesti, loukkauskivi, skandaalien skandaali: Jumala herätti Poikansa kuoleman unesta. Jeesus elää!!! Ilmestyskirjassa Jeesus itse sanoo (Ilm. 1:16):”Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän, elän aina ja ikuisesti. Minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet”.

* * * * * *

Kristus on totisesti ylösnoussut! Tästä seuraa, että kuolema on kristitylle vain portti toiseen todellisuuteen.Johonkin ihan uuteen. Ihanuuteen!

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Jeesuksen 7 sanaa ristiltä

Evankeliumit kertovat Jeesuksen puhuneen ristillä seitsemän kertaa. Englantilainen Beda Venerabilis (Kunnianarvoisa) kokosi 600-luvulla nämä lauseet yhdeksi sarjaksi ja kirjoitti niiden pohjalta rukouksen, joka tulee tässä Jeesuksen sanojen jälkeen:

ENSIMMÄINEN SANA: Kun tultiin paikkaan, jota kutsutaan Pääkalloksi, he ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja rikolliset, toisen hänen oikealle puolelleen, toisen vasemmalle. Mutta Jeesus sanoi: ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.” Luuk. 23:33–34

TOINEN SANA: Ja rikollinen sanoi: ”Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.” Jeesus vastasi: ”Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.” Luuk. 23:42–43

KOLMAS SANA: Kun Jeesus näki, että hänen äitinsä ja rakkain opetuslapsensa seisoivat siinä, hän sanoi äidilleen: ”Nainen, tämä on poikasi!” Sitten hän sanoi opetuslapselle: ”Tämä on äitisi!” Joh. 19:26–27

NELJÄS SANA: Yhdeksännellä tunnilla Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Eeli, Eelii, lama sabaktani?” Se on käännettynä: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut? Mark. 15:34

VIIDES SANA: Jeesus tiesi, että kaikki oli nyt saatettu päätökseen. Jotta kirjoitus kävisi kaikessa toteen, hän sanoi: ”Minun on jano.” Joh. 19:28

KUUDES SANA: Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

SEITSEMÄS SANA: Jeesus joi viinin ja sanoi: ”Se on täytetty.” Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä. Joh. 19:30

* * * * * * *

Pyhän Bedan rukous hänen mietiskellessään seitsemää Herramme Jeesuksen Kristuksen viimeistä sanaa ristillä:

Herra Jeesus Kristus, riippuessasi elämäsi viimeisenä päivänä ristillä sinä puhuit seitsemän sanaa ja tahdot, että pitäisimme ne aina mielessämme. Rukoilen nyt niitä muistaen: anna minulle anteeksi kaikki, millä eri tavoin olen rikkonut sinua vastaan. Erityisesti ajattelen seitsemää kuolemansyntiä, joista en ole kyennyt luopumaan, eli ylpeyttä, ahneutta, haureutta, kateutta, kohtuuttomuutta syömisessä ja juomisessa, vihaa ja laiskuutta.

Herra, sinä sanoit: Isä, anna anteeksi niille, jotka minut ristiinnaulitsevat. Anna minunkin rakkautesi tähden antaa anteeksi kaikille, jotka tekevät minulle pahaa.

Sinä sanoit ryövärille: Tänä päivänä sinun pitää oleman minun kanssani paratiisissa. Anna minun elää niin, että kuoleman hetkellä sanoisit minulle: Tänään sinä olet oleva kanssani taivaassa.

Sinä sanoit äidillesi: Vaimo, katso, poikasi. Ja sen jälkeen opetuslapselle: Katso, äitisi. Anna rakkautesi liittää minut äitiisi, joka nyt on pyhä kristikunta.

Sinä sanoit: Eeli, Eeli, lama sabaktani eli Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit. Anna minun sanoa kaikissa vastoinkäymisissä ja murheen aikana: Rakas Isä, Herrani, armahda minua syntistä. Auta minua ja anna minulle voimaa, Herrani ja Kuninkaani, sillä sinä lunastit minut omalla verelläsi.

Sinä sanoit: Minun on jano, ja olit niiden pyhien sielujen vapaudus, jotka helvetin esikartanossa odottivat sinun autuasta tulemistasi. Anna minun aina janota sinua, elävän lähteen ja ikuisen valtakunnan lähteen vettä, ja rakastaa sinua koko sydämeni halulla.

Sinä sanoit: Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni. Suo minunkin kuollessani täydellisesti ja rohkeasti sanoa samoin. Ota minut luoksesi, sillä sinä säädit ajalliselle elämälleni määräajan.

Sinä sanoit: Se on täytetty. Tuskat ja vaivat, jotka otit kantaaksesi meidän vaivaisten tähden, ovat nyt lopussa. Anna minunkin kuulla suloinen äänesi, joka sanoo: Tule, armaani, rakkaani, sillä minä annoin vaivasi loppua. Tule, astu kanssani ja pyhien enkelien kanssa aterioimaan valtakuntaani ja asumaan siellä iäti. Aamen.