Mitä tarkoitamme Hyvän Joulun toivotuksellamme?

Mitä hyvää joulussa on?

Onko joulu kenties hyväntuulinen juhla, jonka symbolina heiluu hohottava, punanuttuinen Coca-cola-joulupukki? Pukin paikallisversiot vielä 1950-luvulla olivat aikamoisen karmaisevia otuksia harmaine turkkeineen ja ryhmysauvoineen. Nuo örisevät ja kolistelevat pedot kehtasivat tivata meiltä pikkuihmisiltä, olimmeko me muistaneet olla kilttejä!

Paha siinä oli mitään änkytellä, kun oli opetettu, että valehdella ei saa. Ja sitä paitsi meille oli paljastettu salaisuus, että joulun alla vakoilija-tontut (k)urkkivat ikkunoitten takana. Meikäläinenkin mietti monesti ahdistuneena, että pitääkö tässä vallan tunnustaa tuolle vastenmieliselle otukselle kaikki kepposet, vieläpä vanhempien ja sukulaisten kuullen? Ei puhettakaan mistään hyväntuulisuudesta, kun piti pelätä pukkia niin, että pakoon olisi tehnyt mieli eikä suinkaan hirviön polvelle istumaan.

Voisiko joulu sitten olla hyvän mielen juhla? Mehän osaamme psyykata itsemme jonkinlaiseen joulufiilikseen piparkakun tuoksulla, joulukoristeilla, lahjoilla, ruuilla, makeisilla ja lauluilla. Mutta kuinka ollakaan, ei joulumieltä saa ostamalla. Tyypillisempää on, että pitkinä joulunpyhinä riidellään niin railakkaasti, että usein virkavaltaakin tarvitaan hätiin.

Valtiovaltakaan ei voi olla reagoimatta kansalaisten huonoon joulunsietokykyyn: Suomen Ekumeeninen Neuvosto lähetti juuri rukouspäiväjulistuksen kaikkiin Suomen kristillisiin seurakuntiin. Tasavallan presidentti Tarja Halonen on allekirjoittanut julistuksen, joka luetaan sunnuntaina 18.1.2010.

Ensi vuoden julistuksessa kannetaan huolta siitä, että perheet eivät ehdi markkinavetoisessa ja kiireisessä elämänrytmissä viettää tarpeeksi aikaa yhdessä. Pyhän ja levon merkitystä korostetaan. ”Arki valtaa tilaa ja pyhä joutuu väistymään. Jos menetämme pyhän ja juhlan, emme kestä enää arkeakaan”, Suomen Ekumeenisen Neuvoston ja presidentin kanslian valmistelemassa rukouspäiväjulistuksessa sanotaan. Julistus on siis lähtöisin Helsingistä, ei Korvatunturilta!

Julistusteksti muistuttaa, että pyhyyden ja rauhan kokeminen on ihmiselle välttämätöntä. Itsekeskeisyys, vääryys ja väkivalta tekevät kuitenkin pyhän kohtaamisesta vaikeaa.

Toisin kuin Vexi Salmi kauniissa joululaulussaan väittää, me emme tee itse sydämiimme joulua. Joulu annetaan meille ulkopuoleltamme kokonaan lahjana. Jeesus ei synny sydämiimme, vaan tulee sinne asumaan kasteen ja uskon kautta. Eikö Vexi tiedä, että vain Jeesuksen äidistä Mariasta käytetään arvonimeä Jumalansynnyttäjä?

Olisiko joulusta hyvän tahdon juhlaksi? "Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto" lienee ihmisten unelmista kaunein? Suunnilleen näin asia ilmaistiinkin 1700-luvun suomenkielisessä Bibliassa. Sanonta on juurtunut virsiin, pesiytynyt vanhaan jumalanpalveluskaavaan ja tätä tietä lopulta asettunut ihmisten alitajuntaan. Myöhemmät Raamatun suomentajat toki havaitsivat käännösvirheen. Oikeasti enkelit puhuivat Jumalan hyvästä tahdosta ja rakkaudesta ihmisiä kohtaan. Mutta me tunnistamme enkelien laulussa ihmisen ikiaikaisen tahdon hyvään

Vanhat ovat muistelleet koko tämän syksyn 70 vuotta sitten alkanutta Talvisotaa. Kenelläkään ei voine olla siitä kovin iloisia muistoja kerrottavanaan? Pahasta olosta ja kauheuksista voisi todistaa monikin. Paha tahtomme näkyy tänäänkin vähimpien veljien jättämisenä huolenpitomme ulkopuolelle. Leipäjonoina. Lasten pahoinvointina. Syrjäytymisenä mielenterveydellisten ongelmien vuoksi. Vanhuksen yksinäisyytenä. Riitoina kodeissamme. Kiusaamisena kouluissamme.

Maassa ei ole rauhaa, koska ihmisillä ei ole hyvää tahtoa!

Maailma on kuitenkin täynnä kauniita sanoja rauhan ja hyvän tahdon puolesta. Barak Obanalle lykättiin melkoisen hätiköidysti tuo arvostettu, dynamiitin keksijä-Nobelin nimeä kantava rauhanpalkinto pelkistä rauhanlupauksista. Obana palkinnonhakutilaisuus vaati erityisen isot turvatoimet. Väistämättä tuli mieleen vanha latinankielinen sanonta: Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan!

Me kaikki näemme selvästi rauhan tarpeellisuuden, mutta me emme pysty millään saamaan sitä aikaiseksi. Ei se näemmä onnistu edes maailman johtajilta tiimityönä. Siksi meille lähetettiin Rauhanruhtinas, jonka tehtävänä on tuoda edellytykset todelliselle rauhalle. Joulu on Jumalan vastaus ihmisen suurimpaan unelmaan rauhasta maan päällä. Jumalan Pojan syntymä on vastaus ihmisen rauhanrakentamiskyvyttömyyteen.

Siksi joulu on kuin onkin Hyvän Tahdon Juhla!

Miten paljon lohdutusta ihminen tarvitsee?

Lapsella on huono elämä.
Hän itkee lohduttomasti.
Rauhoittuu vasta aikuisen sylissä.

Aikuisellekin voi iskeä halipula.
Ja vielä varmemmin kehuvaje.
Onneksi lähimmäiset voivat olla avuksi.

Aikuinen osaa kyllä lohduttautua itsekin.
Elämä kenkuttaa. Shoppailu auttaa.
Ainakin hetkeksi.

Stressi painaa. Lohtu löytyy suklaasta.
Ja muusta syömisestä.

Joskus juomisestakin.
Mutta sitten ollaankin äkkiä
jo tekemisissä
isompien ongelmien kanssa.

Alku oli vaatimaton.
Yksi pala suklaata. Sitten yksi rivi.
Kokonainen levy. Useampi levy…

Yksi lasillinen
kuperkeikkalimunaatia.
No, ehkä vielä toinenkin
Mutta vain tämän kerran.
Pullo, jos kolmaskin…
Mitä noita nyt laskemaan...
Pohjanmaan kautta!

Eikö kukaan kysy,
miksi Sirkka syö tai Jeppe juo?
Mitä heiltä mahtaa puuttua
Maslowin tarvehierarkian mukaan?

* * * * *

”Tää lohdutus on ainoa: mä elän laupeudesta” (virsi 275:1b)

Helsinki on monitoimiminareettinsa ansainnut!

Helsingin kaupungin isillä on tätä nykyä pää pilvissä. Täällä ollaan aivan villeinä korkeitten tornien perään! Pasilan rautatieaseman päälle pitäisi äkkipikakiireesti saada kansi, koska kannen päälle italialaiset arkkitehdit ovat jo suunnitelleet 10 hulppeaa pilvenpiirtäjää: Asuntoja, toimitiloja, myymälöitä…

Kun on kyse torneista, ei pitäisi unohtaa minareetteja. Nuo ylväät majakat voisivat olla pikantti lisä Suomen pääkaupungin katukuvassa. Yksi voisi nousta 212 metrin korkeuteen suoraan Ruotsalaisen teatterin vierestä Mannerheimintien varrelta. Silloin meillä olisi kerta heitolla maailman korkein minareetti!

Uskontoa tähän Helsingin uuteen maamerkkiin ei pitäisi sotkea kuin suurimpina uskonnollisina juhlapäivinä – tasapuolisesti. Ämyreistä voisi kuulua välillä kirkonkellojen kumu, välillä taas rukouskutsu. Tornin nuppiin vaihtuisi aina kulloisenkin uskonnonharjoittajayhteisön virallinen tunnusmerkki.

Torni kustannettaisiin mainosten avulla: Tornin seinämiin saa varsin paljon neonvalomainoksia. Lisäksi minareetin ”nimi” vuokrattaisiin viideksi vuodeksi kerrallaan eniten tarjoavalle. Siten meillä voisi olla vaikka Stockmann-minareetti. Saarioisten maksalaatikkoa ynnä muita herkkuja voitaisiin mainostaa tornista silloin, kun se ei ole nähtävyyskäytössä.

Koska torniin mahtuu vain kaksi ihmistä kerrallaan ja kiipeäminen vie oman aikansa, 212-metriset odottajien jonot pesiytyisivät kaupungin katukuvaan. Nämä aikaa tappavat ihmiset ovat potentiaalinen asiakaskunta luvanvaraisille katukaupustelijoille, jotka myyvät vain hyvälaatuista suomalaista designia. Walk out-tyyppinen pikajuomakahvila palvelisi myös janoisia odottelijoita.

Tämä hanke ei välttämättä ole kaikkien mieleen. Tasapuolisuuden nimissä myös toisinajattelijoille on annettava tilaisuus osoittaa mieltään. Heitä varten varataan oma protestoimisaika torniin tiettyinä päivinä ja kellonaikoina. Sieltä tornista he voivat puhista kiukkuaan ja puida nyrkkiään. Hekin joutuvat toki maksamaan 25 euron pääsymaksun, mutta vahvistinlaitteita he eivät saa käyttöönsä.

Hyväksi lopuksi vielä sananen sinulle, epäilevä Tuomas: Helsinkiä on kehitettävä. Helsingin on saatava kasvaa. Maan alle on jo rakennettu niin paljon kuin on voitu. Naapurin maallekin aiotaan rakentaa niin paljon kuin kehdataan. Ilmatila on kuitenkin vielä miltei kokonaan hyödyntämättä. Tornit ovat kaupunkimiljöön tunnusmerkkejä. Etkö, Tuomas, ymmärrä, että näin toimien me saamme suur-Helsingistä ensimmäisen suomalaisen MILJOONAKAUPUNGIN! Eikä nyt ole kyse projektiin uhratuista euroista vaan hankituista veronmaksajista!



::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::..

Fakta: Helsingin kaupunki haluaa rakentaa keskustaan kappelin, jota se on tarjoamassa Helsingin seurakuntayhtymälle. Kyse olisi isosta ikkunattomasta tynnyristä, jossa 100 hengen kappelin lisäksi olisi työtiloja seurakuntien diakoniatyöntekijöille ja kaupungin sosiaalityöntekijöille.

Jos seurakuntyhtymä ei huoli kappelia, sitä todennäköisesti tarjotaan esim. ei-kristillisten uskonnollisten yhdyskuntien käyttöön jonkinlaiseksi meditaatiotilaksi...

Uusien minareettien rakentamiskieltokohun sai aikaan Sveitsi.