Olosuhteet huomioon ottaen, osa 1 / 2

Kävimme taas tänä aamuna pitämässä Ressun lukiossa päivänavauksen. Vai avasimmeko me aamun, emme ole ihan varmoja asiasta. Mutta kirkkovuodelle uskollisina paasasimme maailmanlopusta. Teimme koko roskasta lopun viidessä minuutissa.

Juuri kun astuimme ulos koulun ovesta, se alkoi. Sisäinen dialogi, nimittäin. Taas kerran. Nyt se ilmeni haastattelun muodossa.

Sielu: Olet käynyt täällä jo 30 vuoden ajan pitämässä noita hartauksiasi. Se on aika pitkä aika. On varmasti vaikea keksiä, mistä puhuisi…?

Henki: Jo alusta asti minulle on ollut selvää, että puhun nenän ja leuan välistä.

Ruumis: (hytkyy naurusta).

Sielu: Libero, sinä olet jo sen ikäinen, että alat unohdella asioita. Mitä teet, jos ihmiset ahdistelevat sinua hengellisillä kysymyksillään, ja sinä olet ihan pihalla…?

Libero: Useimpiin hengellisiin kysymyksiin oikea vastaus on kuitenkin Jeesus. Tämän kun pidän mielessäni, niin eihän tässä vielä hätiä mitiä!



Minulla on tapana huvitella itsekseni kertoilemalla itselleni vitsejä, joita en ole ennen kuullut. Ja aina on ruumiilla yhtä hauskaa! Mutta poikkeuksellisesti tänään meni läpi ihan vanhakin vitsi, otsakkeeseen liittyvä. (Joskus tuntuu siltä, että tuo ruumis taitaa olla vähän yksinkertainen, kun se vaan nauraa. Paitsi silloin kun se itkee ilosta). Kolmea seppää kohti kulkiessani minulta pääsi tällainen vitsi:

Piispantarkastus norjalaisessa kansakoulussa joulun alla joskus ennen toista maailmansotaa. Piispa kiertelee luokissa ja ihmettelee sitten rehtorille, että mahtavatkohan hänen kysymyksensä olla liian vaikeita lapsille, kun kukaan ei tohdi vastata. Viimeiseen luokkaan mennessään piispa oli päättänyt, että nyt kyllä teen niin helpon kysymyksen, että varmasti osaavat oppilaat vastata.

Kysymys kuului: ”Mikä se sellainen on, jolla on ruskea turkki, pörröinen häntä ja jolla on pesä puussa?” Ei uskaltanut kukaan vastata nytkään. Piispa kääntyi neuvottoman oloisena erään etupenkissä istuvan silmälasipäisen pojan puoleen ja kysyi, mitä mieltä tämä on.

Poika mietti hetken aikaa, sanoi sitten: ”Kuvauksesta päätellen se voisi olla orava. Mutta olosuhteet huomioon ottaen vastaan, että Jeesus-lapsi!”

Ei mahda mitään: Hymy repeää korviin asti. Nyt ruumis ei enää meinaa pysyä nahoissaan. Sen teki mieli heittäytyä maahan ja kieriskellä haltioituneena Mannerheimintiellä ja ylittää katukin seeprakäytävää pitkin yhä pyörien.

Mutta eihän sellainen käytös nyt mitenkään voi tulla kuuloonkaan.. Eihän tällainen arvokkaasti ikääntynyt, vatsakas, rillipäinen ja parrakas pappishenkilö nyt mitenkään voi…

Ruumis rauhoittui vasta, kun vein sen kahdeksi tunniksi kuntosalille rääkätt… rauhoittumaan!

Olosuhteet huomioon ottaen, osa 2 2

”Minkä kirjoitin, sen kirjoitin!” jäkätti muuan jääräpää, jota jurppi, kun häneltä tultiin tivaamaan, että kuis hää nyt silleen meni kirjuuttelemaan. Pesipä lopuksi vielä kätensäkin koko touhusta, tuo mokoma! Ikään kuin olisi voinut saada sikainfluenssan kuolemaan tuomitulta mieheltä.

Kun lukee raamattua, kannattaa alvariinsa syynätä, kuka sanoo mitä, kenelle ja missä tilanteessa. Lyhyesti sanottuna: Otetaan olosuhteet huomioon. Jeesuskin jutteli ihan eri tavalla riippuen siitä, oliko kuulijakuntana 12 lähintä ukkoa, läjä fariseuksia vai Mestarin perässä juoksevat kansalaiset. Paavalinkin äänenpainot olivat ihan erilaiset, kun hän puhui rohkaisevasti nuorelle evankelistalle tai ripitti jotakin sekoilevaa seurakuntaa.

Vanhassa testamentin kirjasto edustaa monentyyppisiä kirjakääröjä. Lakitekstiä ei voi lukea samalla tavalla kuin vaikkapa Laulujen laulua. Sananlaskut eivät ole mitään käskyjä. Eikä Mooseksen ekan kirjan alun kertomuksia luomisesta ja syntiinlankeemuksesta voi mitenkään pitää tieteellisenä tekstinä! Kirkkoraamattumme layoutista ei oikein välity se seikka, että luomiskertomus on alun perin esitetty runomuotoisena.

Jos raamatuntutkistelussa ei oteta olosuhteita huomioon, päädytään varmasti ennemmin tai myöhemmin Metsäliiton puolelle. Sen tähden on hyvä, että seurakunnissa on raamattupiirejä, joissa voidaan porukalla studeerata Isoa Kirjaa. Ei ole tarkoitus, että jokainen kristitty kehittelee itse tykönään ikioman kristinuskonsa sen perusteella, miten raamattuaan (usein irrallisia jakeita) lukee.

Raamattupiirissä voisi varmaan vieläkin käyttää vanhaa, hyvää Kolmen S:n menetelmää (sisältö, sanoma, sovellutus). Jokaisella istunnolla kun yhdessä löydetään nämä ässät, niin a vot!

Aina silloin tällöin kuulen jonkun valittavan: ”Olosuhteet olivat minua vastaan!” Tai: ”Tein niin vain olosuhteitten pakosta!” Voiko olosuhteilla ihan aikuisten oikeasti olla näin suuri merkitys ihmiselämässä? Vai onko kyse vain puolustelusta, selittelyistä?

Voisiko ajatella niinkin, että Jumala kutsuu meitä elämään olosuhteista huolimatta? Jospa meitä kehotetaan kaikesta huolimatta kiittämään joka tilassa? Eikö uskon avulla olosuhteetkin voi muuttua? Tai ainakin suhteemme olosuhteisiin…?

Suuttua, vihastua, raivostua… grrrrrr!!!

”Ihmiset eivät täällä ole niin äkäisiä kuin rokotusjonoissa”, selittää HKL:n lipuntarkastaja Helsingin sanomissa.
”Kansa tulee vihaiseksi, kun ei saa namia!” valittaa viereisellä palstalla karkkikauppias, jonka joulusesongin rautatieaseman metrotunneliin putkirikon vuoksi syöksynyt vesi turmeli sunnuntaina kokonaan.
70 vuotta vanha putki petti, ja Ruoholahden, Kampin ja Rautatieaseman metropysäkit putosivat kertarysäyksellä pois pelistä.

Voiko tästä oppia jotakin? Kenties:

1) Helsinkiläiset eivät ole tottuneet jonottamaan. Onneksi harjoitus tekee mestarin.
2) Helsinkiläiset tykkäävät enemmän karkeista kuin rokotteista. Voisiko rokotteen siis saada sokeripalan tai suklaamakeisen muodossa?
3) Kyllä Helsingistä uskoa löytyy. Nytkin kaikki uskoivat, että 70 vuotta vanhat putket kestävät vielä meidän elinaikamme. Eli vedenpaisumus vasta meidän jälkeemme. Olisikohan syytä silloin tällöin tarkastella uskon kohdettakin hieman lähemmin? Tässä tapauksessa epäuskosta olisi ollut enemmän hyötyä kuin uskosta…
4) Laittakaa tekin, espoolaiset, se tuleva metronne kokonaan tunneliin, niin jonakin päivänä teilläkin on jännää tiedossa. Töllistelijöitä on Helsingissäkin riittänyt ihan vaivoiksi asti. On kuulemma mielenkiintoista seurata ihan paikan päällä sellaista, mitä ei ihan joka päivä tapahdukaan. Tästä on kiva kertoa sitten aikanaan lastenlapsille.

Helsinkiläisillä on näinä päivinä ollut aihetta suuttumiseen ja vihastumiseen. Verbi Raivostua ei ole tavallista sanomalehtikieltä, vaan se kuuluu iltapäivälehtien lööppeihin: Enää ei mene päivääkään, ettei joku olisi raivostunut jollekulle toiselle.

”Vaikka vihastuttekin, älkää tehkö syntiä!” opettaa Uusi testamentti. (Efesolaisille 4:26a).

Mitäpä muuta raivarit ovat kuin hetken hulluuskohtauksia!?!

Ajankohtainen kirkko - kiinnostava linkki!

Hyvä lukija!
Suosittelen tutustumista seuraavaan linkkiin:

http://www.pod.fi/drupal/

Kyse on Kirkon tiedotuskeskuksen ylläpitämästä
sivusta, jolta voi lukea kiinnostavia ajankohtaisuutisia
kirkosta.

Laita sivu omiin kirjanmerkkeihisi, niin muistat...

:-)